Menneestä, tästä hetkestä ja tulevasta

 Perjantaina 10.3. lupasin täällä blogissa palata asiaan, kun on taas asiaa. Nyt sitä olisi. Ei nyt mitään mullistavaa, mutta jotain kuulumisia kevään kisakaudelta ja kesän harjotusjaksolta. Tulevaisuuden suunnitelmiakaan unohtamatta. Lupasin palata ennemmin aiemmin kuin myöhemmin. Neljä kuukautta lienee jotain tuolta väliltä… Mutta sitten asiaan.

Kevään kisakauden tärkeimpiä kisoja oli oikeastaan kolme: Tiomila, SM-Keskimatka ja Jukola. Mitäpä jäi näistä käteen? No, ei paljon mitään. Kaikki kolme kisaa sujui varsin vaisusti sairasteluiden vuoksi. Tiomilassa sairastuin kisan alla ja juoksin kisan käytännössä sairaana. Normaalissa tilanteessa en missään nimessä olisi juossut, mutta varamiehiä oli sen verran huonosti saatavilla siihen lähtöön, ja toki olin matkustanut huitsin tuuttiin tätä tärkeää kisaa varten, niin en halunnut olla kisaamatta. Kisan alla kärsin kuitenkin "vain" kovasta kurkkukivusta. Kisa tietenkin pahensi oloa ja paluumatka tuntuikin loputtoman pitkältä. Tästä oli vain viikko aikaa SM-keskimatkalle, joka SM arvonsa vuoksi menee tärkeiden kisojen kategoriaan, vaikka hektisyyden ja pienten marginaalien matkana ei kuulukaan omiin vahvimpiin matkoihin. Eipä ollut taudin jäljiltä mitään tehtävissä. Kivinen pohja ei helpottanut urakkaa lainkaan, kun voimia oli muutenkin vajavaisesti. Terve toki olin jo, mutta en vielä parhaaseen iskuun toipunut. Suunnistuskaan ei ottanut sujuakseen, kun kaikki keskittyminen meni etenemiseen. No tulipa käytyä sielläkin (Vaasassa) sitten. Seuraavan päivän Viestiliiga osuus meneekin sitten heittämällä omiin top-suorituksiin. Ainakin tällä kaudella. Juoksin vahvan toisen osuuden kakkosjoukkueessa, nostaen meidän joukkueen sijalta 35 sijalle 17. Toki pääsin pienellä erolla maastoon, mutta käytännössä jäin kärkeen omalla osuudellani noin minuutin verran, mikä on meikäläiselle hyvä suoritus, etenkin kun ottaa huomioon sairastelun ja edellispäivän surkeat suoritukset keskimatkalla (karsinta+finaali). Fyysisesti oli edelleen taudin jälkeen vaikeeta, mutta onneksi maastopohja oli niin kiltti, että pystyin juoksemaan sellaisen hyvän vedon.

10milan kilpailukeskus ensimmäistä kertaa jäähallin sisällä

Kolmas tärkeä kisa oli siis Jukola. Sain kunnian olla seuramme ykkösjoukkueen ankkuri. Valitettavasti kärsin todella kovasta pahoinvoinnista kisan alla ja aikana ja kisan jälkeen sairastuin jälleen. En pystynyt tekemään omaa parastani, kun kroppa taisteli tautia vastaan, eikä sillä ollut valmiutta selvitä kovasta ankkuriosuudesta. Kohtalaisen ärsyttävää sairastaa, mutta vielä ärsyttävämmäksi sen tekee se, että taudit on iskeneet juuri tärkeiden kisojen aikana. Kun kaikki muuten on pelannut hyvin, olisi voinut tulla hyviäkin suorituksia tärkeissä paikoissa.

Jukolan jälkeen lomailin viikon verran. Suunnitelmana oli tuulettaa pääkoppaa kaikesta arjesta ja urheilusta, pitää sellainen välioffseason Syötteellä. Tuli nyt siis myös sairastettua siihen väliin. Lomaa se on tietysti sairaslomakin, vai miten se menikään?

Syötteellä lomailua näissä maisemissa

Alkukesän aikana kypsyi ajatus osallistua viime kesän tavoin puolimaratonille. Tällä kertaa teen kahden kuukauden valmistavan harjoitusjakson ennen puolikasta. Saman harjotusjakson tavotteena on valmistella kroppa syksyn kisarupeamaan ja ennen kaikkea luoda vahvat edellytykset pärjätä kauden pääkisassa lokakuun puolivälissä.

Harjotusjakson ensimmäiset kolme viikkoa työskennellään peruskestävyyden ja alemman kynnyksen parissa. Siitä kevyen viikon kautta siirrytään vauhtikestävyysalueelle ylemmän kynnyksen parantamiseksi. Olen tehnyt melko kovan ohjelman itselleni, paljon enemmän vauhtikestävyyttä, mitä aiemmin. Jännä päästä kokeilemaan, miten se toimii. Työssäkäyvänä duunarina en pysty muodissa olevia tuplavk-harjoituksia järkevästi tekemään, joten pientä soveltamistahan se sitten vaatii, mutta tosiaan jännä nähdä mitä kokeilulla saadaan aikaan. Heikkouksia on syytä parantaa, kun siihen on mahdollisuus. Ja mikäs sen parempi mahdollisuus, kun kesän hyvät olosuhteet ja semityhjä kisakalenteri. Tai onhan siellä niitä rastiviikkoja ympäri maailmaa, mutta duunari paiskii hommia ja pyörittää arkea kotona, eli treenaa, käy töissä, syö ja nukkuu. Suunnistaakin toki yritän, jotta taidot ja rutiinit pysyvät yllä. Suunnistuskisoja joita juoksen, juoksen harjoituksen omaisesti kovina suunnistusharjoituksina. Puolikkaalle valmistavana kisana käyn vielä juoksemassa 10km maantiekisan. Kyllä se siitä. Syksyllä ajetaan kovaa, ja korkeella, tai sitten möngitään ylös montusta, jota kunnianhimoisella harjoittelulla on kesän aikana kaivettu. Omasta mielestä suunnitelma on hyvä, joten ei muuta kun toteuttamaan. Kerätään hedelmät sitten syssymmällä.

Kisasuunnitelmia:

• 9.7. Karjaa-Rastit (pitkä matka, harjoituksenomaisesti)

• 23.7. V-S AM keskimatka, Pertteli, Salo

• 29.7. 10km maantiekisa, Hämeenlinna

• 19.8. Paavo Nurmi maraton, puolimaraton, Turku

Kirjottelinpa lyhyesti noista kevään tärkeistä kisoista, suhteessa muuhun. No alkuperänen ajatus olikin pitää teksti lyhyenä, mutta sitten innostuin. Kirjottelin tätä useampana päivänä, oikeastaan useampana viikkona, kun tekstissä mainitut harjoitusjakson ensimmäiset kolme viikkoa on jo koluttu, ja on aika siirtyä palautusviikolle. Kirjoittelin sillon kun oli kirjotusinspistä. Joten vähän rönsyilevää settiä tällä(kin) kertaa. 

No mutta jos palailisin asiaan taas vaikka näiden juoksukisojen jälkeen. Voisin yrittää kirjottaa jonkunlaisen raportin siitä, miten meni. Ja jos en saa aikaiseksi, niin sitten palailen joskus syssymmällä. Tai jos oikein innostun niin heti 10km maantiekisan jälkeen saatan antaa jonkinlaisen välilausunnon. No, sen näkee sitten.

Kuulemiin ja näkemiin!

-JK

Portugalin hallikisareissu

Kyllä suunnistus on sitten helppoa keittiönpöydän ääressä tai tietokoneen ruudulla. Mutta niin samperin haastava laji käytännössä. Sen sai taas todeta suunnistuksen hallikisoissa Portugalissa. Tai toisille se on haastavaa, toisille se taas tuntuu olevan helppo peli myös kisatilanteissa keskellä talvea. Itse kuulun siihen kuolevaisten ryhmään, joka suunnistaa keittiönpöydän ääressä kuin Thierry konsanaan, mutta kisatilanteessa kelien saneleman lajiharjoittelutauon jälkeen kuin esikouluikäinen suunnistuskoululainen.

Rasti ei missään, ehkä siis väärässä paikassa...

Mutta kuten edellisessä tekstissäni jo hieman pohjustinkin näitä mahdollisia vaisumpia tuloksia, niin en ole vielä huolissani näiden kisojen antamasta tilannekuvasta. Vaikka myönnänkin kolmanneksi viimeisen kisan jälkeen olleeni varsin tuohtunut, turhautunut ja valmis heittämään kompassin nurkkaan. 

Tyypillistä sikäläistä maastoa. Karttapala ensimmäisestä kisasta

Omaan kauden pääkisaani on aikaa edelleen yli puoli vuotta, joten taitojen ja suunnistusrutiinien timanttiseen formuun hinkkaamiseen ja pienempienkin nyanssien hifistelyyn on edelleen riittävästi aikaa. 

Hyvä kisaviikko

Tein kisoissa joitakin huomioita. Ensinnäkin, kun on harjoitellut hyvin ja määräpainotteisesti, on palautuminen yllättävänkin hyvää kisojen välissä. Sitä pystyy takomaan seitsemän kisaa (joista kolme pitkää matkaa) yhdeksään päivään, kun pohjat on kunnossa. Toki reissun loppupuolella alkoi tuntua rasitusta kehossa ja oli oikein mukava päästä kotiin palauttelemaan. Toinen huomio liittyy myös fysiikkaan. Jaksaminen tuntuu olevan hyvällä tasolla, on siis aika siirtyä kehittämään väli- ja ylärekistereitä. Kolmas huomio liittyy suunnistustaitoon ja tekniikkaan. Olen sellaista tyyppiä, joka tarvitsee taitotoistoja vyölle, ennen kuin onnistumisia voi odottaa tulevan reippaammissa vauhdeissa. Lisäksi kun saa toistoja alle, itseluottamus kasvaa ja suoritusvarmuus alkaa löytyä pikkuhiljaa. 

Vaikka kisat menikin paljon huonommin, mitä toivoin, niin fyysisesti kisarupeama antoi varmasti paljon. Tällainen suunnistustehoblokki vei kuntoa ja suorituskykyä jälleen harppauksen eteenpäin. Toki myös taidollisesti, kun maastopankkiin talletettiin uusia maastotyyppejä. Lisäksi sain paljon hyvää ja arvokasta tietoa siitä, missä mennään. Tilannekuva on aika selkeä ja pelimerkit tuleville viikoille katsottu yhdessä valmentajan kanssa. Myös sulissa olosuhteissa suunnistaminen oli mukavaa näin talven keskellä. Ja tietysti hyvässä porukassa on kiva haista pahalle ja heittää väsynyttä juttua vaikka olikin niin pirun hektistä. 

Haisemassa pahalle hyvässä porukassa

No ei muuta kun vauhdikasta kevään jatkoa vaan kaikille! Palataan taas asiaan kun on jotain asiaa. Eli varmasti ennemmin aiemmin kuin myöhemmin!

-JK

Sivuraiteelta takaisin pääraiteelle

Paljon on vettä virrannut Aurajoessa viime kirjoituskerran jälkeen. Siitä on nyt reilu vuosi aikaa, kun viimeksi tänne on tilanteita tullut päiviteltyä ja sen jälkeen on tapahtunut melko paljon urheilurintamalla. Noin yleisesti elämä on muuttunut aika vähän ja kaikki on tosi jees tällä hetkellä.

Viime kausi oli urheilullisesti ja tuloksellisesti varsin rikkonainen ja vaatimaton, tietyllä tapaa jopa surkea. Ainakin ennakko-odotuksiini nähden. Edelliskaudella olin ensin yössä sijoittunut top20 ja sitten erikoispitkällä saavutin urani ensimmäisen henkilökohtaisen plaketin sijoittuen 9.. Tällaisen kauden jälkeen sitä odottaa itseltään vielä enemmän ja uskoo nousukiidon jatkuvan katkeamattomana kaudesta toiseen. Näinhän asia ei suinkaan ole, vaan suvantovaiheet kuuluvat yhtälailla urheiluun kuin elämään ylipäätään. Se olisi jokaisen hyvä muistaa.

Olen käsitellyt itsekseni aika paljon viime kautta, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa ajatuksiani auki tänne. Mutta tässä nyt joitain päätelmiäni siitä, miksi viime kausi oli niin vaisu. Ensiksi, en ollut henkisesti palautunut loistavasta edelliskaudesta. Velloin varmasti liikaa hyvänolontunteessa. Yhtälailla kun huonoista suorituksista ja epäonnistumisista pitää päästä yli ja palautua, myös onnistumiset olisi hyvä käsitellä ja siirtyä eteenpäin. Olin onnistuneen kauden jälkeen hämmentynyt ja iloinen. Olin yltänyt paljon parempiin tuloksiin, mihin olin tavoitteeni asettanut tai mitä olin pitänyt realistisena. Tämän vuoksi tilanne olisi pitänyt käsitellä paljon paremmin. Pää oli vielä väsynyt, kun uusi harjoituskausi polkaistiin käyntiin. Onneksi näistäkin tilanteista voi ottaa opiksi. 

Toisekseen, olin erittäin paljon kipeänä, eikä harjoittelu tuntunut lähtevän rullaamaan kunnolla oikein missään vaiheessa. Koko ajan tuntui olevan "paniikki päällä". Keväällä sairastin influenssan ja kesällä koronan. Talvikautta sotkivat puolestaan koronan tehosterokotteet, joiden jälkeen kroppa ei meinannut millään toimia normaalisti harjoituksissa. Tulin myös sairaaksi molemmista piikeistä. Eli siis; loka-marraskuussa kipeänä tehostepiikin jälkeen, maaliskuussa sama, toukokuussa influenssa ja heinäkuussa korona. Aikalailla se meni niin, että kun edellisestä oli ehtinyt parantua ja toipua normaaliin treeniformuun, niin uutta tautia pukkasi nurkan takaa. Onko se siis ihmekään jos ei kulje eikä edelliskauden veroista menestystä tule. Jossain kohtaa kautta (keväällä) mottoni olikin "ei optimi, mutta sillä mennään".

Syksyn kisakaudella oli hoipertelemista pitkällä matkalla, housut nilkoissa yllättänyt SM-yö ja kauden päättyminen ompelupöydälle. Luulin olleeni ihan hyvin valmistautunut SM-yöhön, mutta etenkin karsintakisassa tuntui siltä etten osannut yösuunnistuksen perusjuttujakaan. Keskityin varmasti liiaksi fyysiseen epävarmuuteen ja siten henkinen ja suunnistustekninen valmistautuminen oli aivan liian vaillinainen. Lopulta kausi päättyi pari viikkoa etuajassa, kun kolhin polveni sen verran, että se piti ommella kiinni. Itseasiassa se oli varmasti hyväkin asia, niin huono oli sekä fyysinen kunto, että henkinen kantti, että jälkeenpäin ajateltuna oli hyvä lyödä pillit pussiin etuajassa ja lepäillä parisen viikkoa. 

Harjoitusmääriä:

2018-2019 378h 3337km

2019-2020 412h 4399km

2020-2021 500h 5701km

2021-2022 408h 4700km

Parin viikon totaalisen levon ja nollauksen jälkeen oli taas mukava lähteä rakentamaan tätä harjoituskautta. Kunto oli aluksi tosi huono. Sykkeet huiteli pilvissä ja juoksu tuntui erittäin raskaalta. Pidin lähes kuukauden mittaisen "sisäänajojakson", minkä aikana juoksin ihan vaan peruslenkkiä, muutamilla vetotreeneillä höystettynä. Melko pahaltahan se tuntui, mutta jotenkin olin täysin sinut tilanteen kanssa ja olo oli ihan rauhallinen ja luottavainen. Olin myös henkisesti palautunut ja balanssissa, mikä auttoi siihen, että pystyin käsittelemään fyysistä epävarmuutta ja keskeneräisyyttä.

Syksyn perinteinen mattotesti antoi aika ristiriitaista infoa tilanteestani. Kynnysarvot olivat täysin samat kuin edelliskerralla, mutta tällä kerralla sain itsestäni aika paljon enemmän irti. Olin muutamia kiloja painavammassa ja rasvaisemmassa kunnossa, mikä nyt sinänsä ei ollut yllätys lepojakson jälkeen. Olin harjoitellut edeltävällä kaudella suunnilleen 100h eli viidesosan vähemmän kuin sitä edellisellä kaudella. Toisaalta olin näihin lähtökohtiin nähden hyvin helpottunut, että mattotestin tulokset olivat niinkin hyvät. Mutta toisaalta se aiheutti hieman kysymyksiä, että voiko niin paljon vähemmällä harjoittelulla ja sairastelulla olla samansuuntaisessa kunnossa kuin edellisellä kerralla, kun alla oli ehjä ja onnistunut kausi. Henkinen vahvuus näytteli tässäkin kohtaa isoa roolia, kun kävin läpi testituloksia ja edellistä kautta. Näin syy-seuraussuhteet enkä jäänyt liiaksi kiinni tuloksiin. Toki myös ajankohta vaikutti suuresti siihen, miten tyynesti ja järkiperusteisesti asioita katsoin. Syksyllä kun ei ole vielä mikään kiire kunnon kanssa, kun on koko talvi aikaa rakentaa. 

Nyt eletään helmikuun alkua ja tilanteeni on todella paljon parempi kuin aikoihin. Takana on erinomaisia treeniviikkoja, etenkin edellinen määräjakso onnistui niin hyvin kuin suinkin vaan voi onnistua. Määräjakson jälkeen paransin myös kympin ennätystäni 13sekunnilla. Myös edellinen tehojakso onnistui täysin suunnitelmien mukaan, ja se lämmittää mieltä todella paljon. Kun pystyy takomaan ohjelman mukaan ehjiä ja laadukkaita jaksoja toinen toisensa perään. Urheilu on tällä hetkellä todella kivaa ja olen oikeilla raiteilla kohti kesää. 

Kirjoitushetkellä lunta ei ole nimeksikään, joten pikkuhiljaa päästään taas suunnistusharjoittelunkin pariin. Seuraavaksi olisi tarkoitus lähteä suunnistajien "halli"kisoihin Portugaliin. Siellä suunnitelmanani olisi tehdä ehjiä, laadukkaita suorituksia, joista jäisi hyvä ja itsevarma olo. Mutta liikaa en aio mailaa puristaa, tärkeimpiin kisoihin on kuitenkin niin paljon aikaa, että paljon ehtii vielä tekemään vaikkei homma ihan valmista olisikaan. Mutta lähtökohtaisesti toki haen hyvää alkua kaudelle! Mutta ennen kaikkea aion nauttia sulista ja toivottavasti lämpimistä olosuhteista, ja uuden maan tuomista suunnistushaasteista, sillä nimenomaan Portugalissa en ole suunnistanut aiemmin.

Onnistunut tammikuu

Eipä kai siinä sen kummempia. Nautitaan pitenevistä päivistä ja kevään tulosta! Seuraavaan kertaan, - joka toivottavasti tulee nopeammin kuin vuoden päästä! ;)

-JK

Metallinhohtoinen kausi 2021

Talven harjoituskausi sujui erinomaisesti. Harjoittelu rytmitettiin uudella tavalla määrä- ja tehoviikkoihin sekä palauttaviin kevyempiin viikkoihin. Osuimme tällä muutoksella kultasuoneen, ja talven edetessä huomasin selvästi, kuinka kunto nousi kohisten uusille tasoille. Pari kertaa lipsahti viittä yli överin puolelle ja kevyitä viikkoja piti keventää vielä suunniteltuakin enemmän, mutta lipsahdukset olivat sen verran pieniä, että niistä selvittiin melko vähällä.

Kova työ palkitaan

Kevään kisakausi tuli ja olin pihalla kuin lumiukko. Kouvolan kevätkeskarilla unohdin rastin välistä ja jouduin palaamaan. Se kisa meni siinä. Prismarastien jälkeen harkitsin hyvin vakavissani lopettamista. Tai vaihtamista juoksijaksi. Olin todella turhautunut ja hämmentynyt, kuinka huono olin niin suunnistuksellisesti kuin fyysisestikkin. Vain kaksi päivää myöhemmin Hämeenlinnan kansallisissa tilanne oli ihan toinen. Lähdin avoimin mielin kisaan ja sijoituin neljänneksi noin 5min Sunalle jääneenä. Alettiin olemaan siellä, missä hyvin onnistuneen harjoituskauden jälkeen odotinkin olevani. Muutama viikko tästä, Forssa Gamesissa hyvä vire jatkui. Olin 7. eroa alle 4min Ahoon. 

Kouvolan Kevät-Keskarilla ei ollut vielä homma hallussa

SM-keskimatka Naantalissa. Maasto (etenkin finaalissa) ei ollut sieltä omalta vahvuusalueelta ja kun vielä osui erittäin kuuma päivä, oli tulos surkea. Keskimatkan jälkeen tuli kuukauden kilpailutauko, jonka aikana saatiin taas kelkkaa käännettyä oikeaan suuntaan. Niinpä heinäkuun alussa juoksin jälleen hyvin Karjaa rasteilla. Sijoitus 8. n.5,5min Ikoseen yli tunnin kisassa. Loppu heinäkuu meni jälleen mollivoittoisesti. Lahti Suunnistuksessa loukkasin jalkaa ja eksyin. 

Muutamaa viikkoa myöhemmin elokuun puolivälin paikkeilla osallistuin Paimion yökisaan, jossa sijoituin 5. n.5,5min Arolaan. Kelkka oli jälleen käännetty ja juuri sopivasti ennen Jukolaa. Jukolassa suunnistin perus hyvin. En erinomaisesti, mutta ihan kelvollisesti. 

Syksyn SM-kisaputki alkoi SM-pitkällä matkalla Keski-Suomessa. Karsinnassa en saanut oikein mitään aikaan, mutta B2-finaalin onnistuin voittamaan. Jälleen sellainen suoritus, mitä pitääkin. SM-sprintin karsinnassa olin ihan viimeisille rasteille asti taistelussa finaalipaikasta, joka toki olisi ollut yllätys.

Loppusyksyn SM-yö ja erikoispitkä kruunasivat onnistuneen kauden. Yössä selvisin vain vaivoin finaaliin, mutta finaalissa tuli kelpo suoritus ja sijoitus 22.(suomalaisista 20.) Yön jälkeen jäi vähän sellainen olo ja tunne, että vielä jäi paukkuja piippuun.

Yössä jo kelpo sijoitus (SM 20.)

Ennen SM-erikoispitkää seurasin tilannetta, perehdyin kisainfoihin huolella ja kelasin treenejä ja kisoja taaksepäin. Sisällä oli tunne, että tuo kisa on kuin luotu mulle. Pitkä kisa, yhteislähtö, tasanen ja suht hyväpohjanen maasto ja kovimmat huiput pois. Kaikki oli pedattu hyvää suoritusta (ja sijoitusta) varten valmiiksi. Pitkään epäröin, osallistumistani, koska matka kuulosti niin pitkältä. Lähdin kuitenkin mukaan, ja loppu onkin historiaa. Uskomaton 9. sija kuninkuusmatkalta! Tämä oli täydellinen päätös onnistuneelle kaudelle. Kerrassaan mainiota! 

SM-erikoispitkä matka Tampere 17.10.2021

Monia kiinnostaa luvut, niin tässäpä niitä:

Rankisijat eivät tietysti kerro paljoa, mutta kyllä niistäkin jotain infoa saa.

2019: 183.

2020: 228.

2021: 83.

määrät kausittain (n. marraskuun puoliväli-lokakuun loppu)

Määrät esitettynä tehoalueittain

Uusi kausi on hyvässä vauhdissa alkukankeuksien jälkeen. Mukavaa talven jatkoa kaikille! :)

-JK

Syksyn kilpailukaudesta osa II : "Erikoispitkän napakymppi (-ysi)"

Ennen erikoispitkää oloni oli samaan aikaan sekä pelonsekainen että erittäin luottavainen. Pelkoa ja jännitystä aiheutti todella pitkän kuuloinen kisamatka (27.2km linnuntietä), mutta toisaalta luottoa antoi lukuisat pitkät harjoitukset kuluneen kauden aikana. Tiesin, että jaksamiseni on ihan uudella tasolla, mutta toisaalta yhteislähdön tuoma mahdollinen rajukin alkuvauhti jännitti. Mietin ja puntaroin taktiikkaa monelta eri kantilta. Toisaalta halusin lähteä reipasta vauhtia letkoihin mukaan ettei sitten jälkeenpäin tarvitsisi jossitella. Toisaalta halusin lähteä rauhassa etten hyytyisi aivan täysin. Lopulta rohkea taktiikka alkoi houkutella enemmän ja useiden ihmisten kanssa käymien keskustelujen pohjalta loin taktiikan "kaikki peliin ja katsotaan mihin pojan rahkeet riittää". Tämä oli ensimmäinen kerta kun ihan tosissaan mietin taktiikkaa ennen kisaa. Aiemmin oma taso on ollut ynnä muuta sijoilla, mutta tällä kertaa koin taistelevani ihan ok sijoista, joten halusin luoda hyvän taktiikan.

Kisa-aamu ei ollut ihan optimi. Pitkä yli 2h ajomatka ennen pitkää (n.3h) kisaa ei tuntunut hyvältä, mutta toisaalta en jaksanut sitä turhaan murehtia. Ajomatka tyssäsi jo tunnin ajamisen kohdalla, kun osuimme liikenneonnettomuuspaikalle. Pelastuslaitos oli pysäyttänyt liikenteen. Siinä jonossa odotellessamme alkoi vähän jo kylmähiki hiipiä puseroon, ehtisimmekö ajoissa kisapaikalle? Mutta homma muuttuikin vielä stressaavammaksi kun pääsimme jatkamaan matkaa ja huomasimme, että tienpinta on aivan peilijäässä ja autossa alla kesärenkaat. Ei auttanut kuin ajaa todella rauhassa ja varoa kaikkea äkkinäistä. Kisapaikalle pääsimme ehjinä ja vain hieman alkuperäistä aikataulua myöhemmin. Sitten alkoi geelien ja gepsin yms. virittely. Olin valmis aloittamaan verryttelyn varttia ennen yhteislähtöä. Tämä kyllä hieman hermostutti. Olin 10min myöhässä omaa suunniteltua aikatauluani ja verryttely jäi tyngäksi. Toivoin ettei paukusta lähdetä ihan lämä tiskissä kohti K-pistettä. Ja onneksi ei lähdettykään. 

Yllätyin kuinka avoimesti alussa vaihdettiin koodeja. Itse olin kuuloetäisyydellä kärkimiesten perässä ja bongasin sieltä oman ykkösen ja siitä letkan jossa olisi hyvä lähteä taivaltamaan. Vauhti oli reipasta muttei onneksi niin kovaa, mitä olin ennakkoon pelännyt. Ykkösen jälkeen en enää kuullut koodien vaihtelua, mutta päätin jatkaa rohkealla taktiikalla, haistella oikeaa letkaa ja hajontoja. Löin lukkoon sen, että letkoissa on tultava niin pitkään kuin suinkin mahdollista. Lopulta aloimme lähestyä ensimmäistä kartanvaihtoa ja kun katselin ympärilleni huomasin olevani peräti neljäntenä letkassa. Kuulin, kuinka takanani spekuloitiin, että tämän letkan kärki on myös koko kisan keula. Joku risu on painanut kellooni kierroksen melko tarkalleen 10km kohdalla ja aika tuolle kierrokselle oli 50.37. aivan käsittämätön alkuvauhti. Onneksi en tuota huomannut kisan aikana, olisi voinut epätoivo iskeä. Kakkoslenkille lähdettäessä ajattelin, että kun olen kärkiletkassa ja siinä muutkin taas ykkösen koodeja vaihteli, niin miksipä en itse tekisi samoin. Bongasin sieltä taas oman ykkösen ja koukku letkan häntään kiinni. Tienylitykseen tullessa taisin jossain kohtaa olla kisassa hetkellisesti jopa kolmantena. Meno tuntui kohtuu hyvältä ja helpolta. Tienylityksen jälkeen tuli hajontalenkit ja maastotyyppi muuttui jonkin verran röykkysemmäksi. Roikuin jotenkuten letkan hännässä, mutta sitten melko tarkalleen puolimatkassa (GPS 15,5km) tuli todella vaikea hetki fyysisesti ja jouduin päästämään letkan hännästä irti. 

Erikoispitkän maalisuora

Loppumatkan tulin osin yksin, osin kaksin. Katkeamisen jälkeen jouduin ottamaan yhden "turhan" tiekierron ja kävelemään tiellä alkuun, kun tuntui niin pahalta hetken aikaa. En oikein tiennyt tilannetta, ennen kuin viimeisessä kartanvaihdossa, jossa minulle huudettiin että haarukassa olisi sijat 9 ja 10. Viimeinen lenkki oli 5,6km mittainen ja takareiteni olivat aivan loppu. Lisäksi myös yleinen jaksaminen oli vähissä. Vauhti hiipui selvästi ja aloin miettimään etten tiedä kuinka kaukana tai lähellä takana tulevat ovat. Ajattelin, että nyt on suunnistettava huolellisesti, että hiipuneessa vauhdissa ei ole varaa pummata tai takaa joku tulee varmasti ohi. Yleisörastin jälkeen tuli hetkeksi tilanne etten tiennyt yhtään missä olen. Samaan aikaan olin onnistumassa nykäisemään Suutarin Mattiin pientä rakoa ja yritin karkuun. Mutta sitten vain tipahdin hetkellisesti enkä tiennyt missä menen. Otin ihan rauhassa ja paikansin itseni kartalle ja toivoin parasta. Lopulta rasti tuli vastaan ilman sen suurempaa virhettä. Jäljellä oli muutama rasti. Otin ne erityisen huolella, mutta loppusuoraa juostessani en edelleenkään tiennyt tilannetta. Uskoin sijoituksen olevan vähintään 15 joukossa. Maalileimauksen jälkeen kuuluttaja kuulutti, että palkintona urakasta 9. sija. Kerran olen erikoispitkältä saanut hylsyn väärällä rastilla leimaamisesta, joten odotin leimantarkastuksen ihan rauhassa. Kun leimat löytyi, pääsi vapautunut tuuletus ja pieni "JES!"-karjaisu. 

GPS-seuranta

Tulokset

Jes! Hyvin meni

Maaliintulon jälkeen olin todella väsynyt, hämmentynyt ja iloinen. Mitä juuri oli tapahtunut? Olin sijoittunut SM-erikoispitkällä matkalla 9.?! Yritin tehdä loppuverryttelyä, mutta eihän siitä mitään tullut. Olo oli huono. Kisan aikainen runsas geelien nauttiminen pisti vatsan sekaisin ja maalintulon jälkeen huono-olo alkoi potkia. Hölkkä-kävelin 4min, jonka jälkeen luovutin verryttelyn suhteen ja suuntasin kohti palkintojen jakoa. Ensimmäistä kertaa koskaan pääsin henkilökohtaisessa Suomen mestaruuskisassa palkinnoille. Yksi junnuviestiplaketti löytyy, mutta ainuttakaan henkilökihtaista ei. Ei liioin junnuista, saati pääsarjasta. Tämä saavutus on itselleni tosi kova juttu. 

Plaketti kaulassa

Vaikka kisasta puuttuikin iso liuta kovia miehiä, niin plaketti on aina plaketti, eikä niitä kuitenkaan kaikille jaeta. Mutta vaikka sijoitus onkin hieno ja olen todella fiiliksissä siitä, niin letkasta putoaminen jäi sen verran kaivelemaan, että hommia jatketaan nälkäisenä ja täältä tullaan tulevina vuosina entistäkin kovempana mukaan letkoihin ja kärkikahinoihin! 

Loppuun haluaisin vielä julkisesti kiittää kaikkia matkassa mukana olleita. Erityiskiitos lähtee valmentajalleni Matille, sekä kotijoukoilleni ja seuralleni Angelniemen Ankkurille. TE olette uskoneet minuun ja mahdollistaneet näin hurjan kehitysloikan ottamisen, KIITOS!

Mutta ei tämä tähän jää! Työt ja matka jatkuu! 

-JK

Syksyn kilpailukaudesta osa I : "Onnistumisten kierre"

 Kausi on saatu päätökseen jo jokin aika sitten. Palaan kausianalyysin merkeissä tuonnempana, mutta ennen sitä on syytä kertoa syksyn onnistumisista. Tämä teksti on ollut työn alla koko syksyn. Jukolasta alkaen on ollut hyvä flow päällä ja joka kisan jälkeen onkin ollut tunne, että vielä jotain parempaa on tulossa. Oikeastaan sen takia tämän tekstin julkaisu on odottanut “pöytälaatikossa” ja nyt lopulta se on julkaisukunnossa. Tosin alkuperäinen teksti venähti pitkän kirjoitusjakson myötä melko pitkäksi, joten piti kirjoittaa uusi tiivistetympi versio. Ja senkin jaoin kahteen osaan, joista ensimmäinen on tämä.

Koko kauden odotin eniten SM-yötä, pidin maastoa ja yösuunnistusta itselleni parhaiten sopivimpana kisana. Ennen yötä juostiin kuitenkin SM-pitkä matka Keski-Suomessa. Saman maaston toisessa päässä tein yhden elämäni ikimuistoisimmista suunnistussuorituksista vuoden 2013 SM-keskimatkan karsinnassa oltuani peräti 4. Ihan ei paukut silloin riittäneet finaalissa ja lopputulos oli paljon karsintaa heikompi. Mutta tuo karsintasuoritus mielessäni lähdin innoissani tämän vuoden pitkille. Tällä kertaa epäonnistuin karsinnassa. En löytänyt hyvää virettä fyysisesti ja suunnistuskin tökki pahasti. Karsinnan jälkeen sanoin voittavani B2-finaalin. Kaivoin jostain finaaliin oikeanlaisen tahtotilan ja otin ensimmäisen voittoni suunnistuskilpailuissa 14-sarjan jälkeen. Tuntui muuten äärimmäisen hyvältä, vaikka kyse olikin vain B2 finaalin voitosta. Se, että pystyy voittamaan 11 vuoden tauon jälkeen, antoi itselle valtavasti uskoa tulevaan. Että kyllä minä pystyn yhä myös voittamaan. 

SM-Pitkä matka, Kuvaaja: Esko Pekkanen

SM-sprintissä lähdin avoimin mielin karsintaan, ja finaalipaikka oli aivan loppuun asti hyppysissä, kunnes rutiinin puutteen vuoksi missasin yhden yksinkertaisen rastivälin ja käytännössä hävisin finaalipaikan tällä lyhyellä 100m välillä. Kaikki paukut jäi kuitenkin karsintaan, enkä saanut enää B-finaalissa itsestäni mitään irti.

SM-Sprintti, Kuvaaja: Jorma Laitinen

Sprinttiä seurasi SM-viesti, joka olikin itselläni tuon viikonlopun tärkein startti. Sorruin järjettömään jännittämiseen ja epäonnistuin täysin. En muista koko päivästä juuri mitään, niin kovassa henkisessä lukossa olin. Tiedän kuitenkin melko hyvin mistä oli kyse ja epäonnistumisesta irtipäästäminen, opiksi ottaminen ja lopulta unohtaminen oli kohtalaisen helppoa. Aina näin ei ole ollut, mutta mielestäni muutos tässä kertoo itsensä tuntemisesta ja henkisen puolen kypsymisestä. Vielä kuitenkin riittää hommaa myös tuolla saralla ettei jatkossa kipsaantuisi ihan noin pahasti. Uskon senkin parantuvan, kunhan jatkan näiden asioiden työstämistä. 

Valmistautuessani kauden pääkisaan, SM-yöhön, huomasin olevani aiempaa epävarmempi yösuunnistaja. Nykysääntöjen valossa heijastimia ei enää sallita rasteilla ja se tuotti itselleni melkoista päänvaivaa. Aiemmin rastinottoni perustui kovaa rastin lähelle suunnistamiseen ja ympyrässä valolla heijastimen etsimiseen. Nyt se ei enää oikein toiminut. Oli tultava huolella pisteeseen saakka. Etenkin karsinnassa olin suurissa vaikeuksissa tämän asian kanssa. En ollut saanut riittävästi yötreenejä ilman heijastimia vyölle. Tavoitteeni oli päästä A-finaaliin (top50) ja täpärälle se meni, mutta selvitin kuin selvitinkin tieni finaaliin, lopulta 21sekunnin turvin. Finaalissa pystyin tekemään hyvän suorituksen. Vaikka minut saatiin kiinni, ja sen jälkeen me saimme ennen minua lähteneitä kiinni ja muodostimme 4-5 hengen letkan, niin pidän suoritusta silti hyvänä. Letkojen muodostuminen on osa SM-yön luonnetta, jokainen kisoissa juossut tietää sen. Suunnistimme hyvin, emme tehneet juuri virheitä ja vauhtimmekin oli melko hyvää. Sijoitukseni oli lopulta 22. (20. suomalaisista). Tämä oli heittämällä urani paras sijoitus tähän mennessä, ja selvästi parempi, mitä osasin odottaa tai edes haaveilla. 

Kuvaaja: Vesa Mäkinen

Kuten alussa kirjoitin, oli tämä teksti alunperin tarkoitus julkaista juuri hienosti menneen SM-yön jälkeen. Oloni oli kuitenkin jotenkin odottava ja itsevarma. Vielä oli nimittäin SM-erikoispitkä jäljellä. Olen juossut kyseisen kisan pääsarjassa kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta oli nykyisen seurani järjestämä ep vuonna 2018. Tuolloin toivuin flunssasta ja olin fyysisesti huonossa kunnossa. Taistelin kisan kuitenkin läpi ja hain kokemusta. Maalissa kuitenkin ilmoitettiin, että olin leimannut väärällä rastilla ja näin ollen lähes 4h uurastuksesta “palkintona” oli hylkäys. Toisen kerran juoksin erikoispitkän 2019 Vantaalla. Kova kisa sekin oli. Kärsin erittäin voimakkaista krampeista. Selvisin kuitenkin maaliin ja sijoitus oli muistaakseni 37. Mutta vaikka kaksi juostua erikoispitkää olikin tarjoillut vain melko happamia makuja, niin silti SM-yön jälkeen tuli tunne, että tuo tuleva SM-erikoispitkä voisi olla minun kisani…

Jatkuu seuraavassa osassa, joka julkaistaan lähipäivinä. Pysyhän kuulolla siis :)

-JK

Ennätyksestä toiseen ja pohjalta vauhtia

 Kevät alkaa taittua kesään, ja kisakausi on hyvässä vauhdissa. Kerroin viime tekstissä 10km testijuoksuennätyksestä, jonka juoksin 13.3. Vappuna oli ohjelmassa harjoituskauden seuraava testijuoksu, tällä kertaa Ankkurin testijuoksureitillä. Reitillä, josta on pidetty tilastoa ainakin -70 luvulta saakka. 

Testijuoksujen välisen ajan harjoittelussa pääpaino siirtyi yhä enemmän ja enemmän suorituskykyä ja lajivoimaa parantaviin mäkiveto ja -loikka treeneihin. Lisäksi suunnistusta otettiin ohjelmaan 2 kertaa viikossa. Aluksi suorituskyky nousi räjähdysmäisesti. Tunsin kuinka lähes joka treeni kehitti ihan järjettömän paljon. Lopulta kuitenkin kovat mäkivedot ja -loikat yhdistettynä kasvaneeseen suunnistusmäärään alkoi tuottaa ongelmia. Yhtäkkiä noin puolitoista viikkoa ennen testijuoksua alkoi ilmetä ongelmia. Jalat eivät enää palautuneet ja jokainen treeni hapotti kovasti. Olipa kyseessä sitten kovempi tai kevyempi treeni. Hapotusta kesti joitakin päiviä, kunnes ongelma muutti muotoaan. Pakaroiden ja takareisien hermotus oli aivan tukossa. Hermokipuja kestikin sitten aika kauan. Itseasiassa vielä testijuoksun jälkeenkin noin pari-kolme viikkoa. 

Lähdin vappupäivän testijuoksuun hyvin maltillisin odotuksin. En oikeastaan odottanut itseltäni mitään. Olin jopa valmistautunut keskeyttämään jos takareisi kinnaa pahasti. Lähdin juoksemaan kuitenkin varsin reipasta vauhtia. Pääsin juoksuflowhun ja painelin loppuun asti hyvää kyytiä. Pienen pieni hampaankoloon jäänyt pala oli 6km kohdalla alkanut pistos oikeassa kyljessä. En kuitenkaan jäänyt kiinni tähän yksittäiseen häiriötekijään vaan jatkoin maaliin hyvässä ajassa, 33:29. Siis 24sekuntia kovempaa kuin maaliskuun puolivälissä. Toki reitti oli eri, ja tämä Ankkurin reitti hieman alimittainen (kellon mukaan n.9,85km), mutta toisaalta tämä reitti on aika raskas nousumetrien ollessa yli 130m. (vrt. Kupittaan lähes täysin tasainen reitti). Tuolla tuloksella yltää seuran tilastoissa kaikkien aikojen 10. sijalle. Pidän aikaa kovana, mutta uskon, että pystyn tulevaisuudessa juoksemaan alle 33min. Aika oli muuten yli 2min parempi kuin marraskuussa juoksemani tuon reitin aiempi oma ennätykseni, joten talven harjoittelu on mennyt hyvin perille. 

Viikko testijuoksun jälkeen pääsin avaamaan myös suunnistuskauden, kun Kouvolassa juostiin sekä Suunnistusliigan että Viestiliigan osakilpailut. Lauantain Suunnistusliigan kisa lähti huonosti liikkeelle, kun en pitkällä ykkösvälillä luottanut tarpeeksi itseeni ja aloin sekoilemaan polkujen kanssa. Kolmosella oli kovaa yliyrittämistä ja juoksin käytännössä rastin läpi leimaamatta. Nelosella tajusin virheeni ja palasin kolmoselle leimaamaan. Loppu meni paremmin, mutta en saanut mitään kummosta vaihdetta silmään vaan pysyttelin myös fyysisesti mukavuusalueella. Taidollisesti näkyi alun virheiden jälkeen epävarmuus ja itseluottamuksen puute. 

Suunnistusliigan alussa yliyrittämistä ja unohtunut leima 3.rastilta

Viestiliigassa sunnuntaina juoksin ankkuriosuuden. Kakkosella tein isohkon 1,5min virheen. Tämän jälkeen sain kuitenkin hyvän rytmin päälle ja muutamaa pienempää kämmiä lukuunottamatta juoksin ihan kelvollisen osuuden. Olimme jääneet aiemmilla osuuksilla vähän taaemmas eikä ankkuripätkälle liiemmin letkaa siunaantunut, joten yksin sai hommia tehdä. Se oli toisaalta hyvä, niin ei ollut mitään häiriötekijöitä, vaan sai keskittyä omaan työhön. Vauhdin kannalta seura olisi varmasti tehnyt hyvää. Mutta näin tällä kertaa. Ihan ok suoritus.

1-1,5min virhe 2.rastille Viestiliigassa

Helatorstaina juostiin Lohjalla Prismarastit. Tämä kisa meni täysin penkin alle kahden ison n.4-5min virheen vuoksi. Odotin itseltäni hyvää suoritusta. Kahden kisan jälkeen sellaista kunnon mukaista suoritusta. Epäonnistuminen vei aika syvälle taas. Tuli tunne etten osaa kisatilanteissa tehdä yhtä hyvää suoritusta kuin harjoituksissa. Tunne etten koskaan saa itseäni miellyttävää suunnistus suoritusta kisoissa. Sanoin jopa lopettavani. Eikä se kyllä sillä hetkellä ollut vitsi. Tuli täystyrmäys ja tuntui ettei huvita enää jatkuvat epäonnistumiset ja muiden tsemppailut "ens kerralla sitten" jne. 

Yhden välipäivän jälkeen oli taas kisa. Entisen seurani Hämeenlinnan Suunnistajien kevät kansallinen. Tähän kisaan lähdin ilman mitään odotuksia. En odottanut itseltäni edes sitä, että jaksaisin juosta. Olin valmis kävelemään ja hölkkäilemään. Taisi vanhempien kettuilu kisaa edeltävänä iltana auttaa. Tein nimittäin hyvän suorituksen. Virhettä kertyi minuutin verran, jaksoin pääosin juosta ja sijoituin neljänneksi  n.5min kärjestä jääneenä. Tämä suoritus palautti uskoa omaan tekemiseen ja siihen, että osaan ja pystyn kyllä.

Hissin kevätkansallisissa 8lle huono reitinvalinta ja tappiota reilu 30sek

Nyt kaksi viikkoa ennen SM keskimatkaa ollaan jälleen epävarmassa tilanteessa, kun loukkasin nilkkaani viestitreenissä. Lääkärikäynti ja kuvantaminen poissulki murtumat onneksi. Mutta syvä haava on vuodellut verta vielä päiviä tapahtuneen jälkeen. Lisäksi nilkka turposi melko muodottomaksi eikä sillä kyllä juosta vielä hetkeen. Saapa nähdä kuinka kauan joudun odottamaan, että pystyn lenkkaria saati suunnistustossua jalkaani laittamaan. No, eipähän ehdi muodostamaan turhia odotuksia kisoihin, mikä näyttää olevan avain onnistuneisiin suorituksiin.

Juoksutauko on hyvä käyttää palautumiseen ja niiden asioiden tekemiseen, joita en normaalissa arjessa ehdi tekemään, esimerkiksi lukemiseen. Lisäksi olen kaivannut tunnetta, ettei ole kiire mihinkään eikä tarvitse olla suorittamassa koko ajan jotain. Joten vaikka varmasti vähintään keskivartalokuntopiiriä ja kehonhuoltoa tuleekin tehtyä, niin ennen kaikkea nautin henkisestä breikistä ja lataan akkuni täyteen, jotta kun kenkä mahtuu taas jalkaan on akut täynnä ja jaksaa niitä kenkiä jälleen kuluttaa! Nyt on myös hyvää aikaa palautumisen ohessa tehdä töitä pääkopan kanssa. Se puoli tarvitsee ennen kaikkea selkeät toimintamallit kisatilanteisiin, jotta on mahdollisuus tehdä kunnon ja taitojen mukaista tulosta. 

Kohti kesää ja uusia mahdollisuuksia onnistua kisoissa! :)

-JK