Syksyn kilpailukaudesta osa I : "Onnistumisten kierre"

 Kausi on saatu päätökseen jo jokin aika sitten. Palaan kausianalyysin merkeissä tuonnempana, mutta ennen sitä on syytä kertoa syksyn onnistumisista. Tämä teksti on ollut työn alla koko syksyn. Jukolasta alkaen on ollut hyvä flow päällä ja joka kisan jälkeen onkin ollut tunne, että vielä jotain parempaa on tulossa. Oikeastaan sen takia tämän tekstin julkaisu on odottanut “pöytälaatikossa” ja nyt lopulta se on julkaisukunnossa. Tosin alkuperäinen teksti venähti pitkän kirjoitusjakson myötä melko pitkäksi, joten piti kirjoittaa uusi tiivistetympi versio. Ja senkin jaoin kahteen osaan, joista ensimmäinen on tämä.

Koko kauden odotin eniten SM-yötä, pidin maastoa ja yösuunnistusta itselleni parhaiten sopivimpana kisana. Ennen yötä juostiin kuitenkin SM-pitkä matka Keski-Suomessa. Saman maaston toisessa päässä tein yhden elämäni ikimuistoisimmista suunnistussuorituksista vuoden 2013 SM-keskimatkan karsinnassa oltuani peräti 4. Ihan ei paukut silloin riittäneet finaalissa ja lopputulos oli paljon karsintaa heikompi. Mutta tuo karsintasuoritus mielessäni lähdin innoissani tämän vuoden pitkille. Tällä kertaa epäonnistuin karsinnassa. En löytänyt hyvää virettä fyysisesti ja suunnistuskin tökki pahasti. Karsinnan jälkeen sanoin voittavani B2-finaalin. Kaivoin jostain finaaliin oikeanlaisen tahtotilan ja otin ensimmäisen voittoni suunnistuskilpailuissa 14-sarjan jälkeen. Tuntui muuten äärimmäisen hyvältä, vaikka kyse olikin vain B2 finaalin voitosta. Se, että pystyy voittamaan 11 vuoden tauon jälkeen, antoi itselle valtavasti uskoa tulevaan. Että kyllä minä pystyn yhä myös voittamaan. 

SM-Pitkä matka, Kuvaaja: Esko Pekkanen

SM-sprintissä lähdin avoimin mielin karsintaan, ja finaalipaikka oli aivan loppuun asti hyppysissä, kunnes rutiinin puutteen vuoksi missasin yhden yksinkertaisen rastivälin ja käytännössä hävisin finaalipaikan tällä lyhyellä 100m välillä. Kaikki paukut jäi kuitenkin karsintaan, enkä saanut enää B-finaalissa itsestäni mitään irti.

SM-Sprintti, Kuvaaja: Jorma Laitinen

Sprinttiä seurasi SM-viesti, joka olikin itselläni tuon viikonlopun tärkein startti. Sorruin järjettömään jännittämiseen ja epäonnistuin täysin. En muista koko päivästä juuri mitään, niin kovassa henkisessä lukossa olin. Tiedän kuitenkin melko hyvin mistä oli kyse ja epäonnistumisesta irtipäästäminen, opiksi ottaminen ja lopulta unohtaminen oli kohtalaisen helppoa. Aina näin ei ole ollut, mutta mielestäni muutos tässä kertoo itsensä tuntemisesta ja henkisen puolen kypsymisestä. Vielä kuitenkin riittää hommaa myös tuolla saralla ettei jatkossa kipsaantuisi ihan noin pahasti. Uskon senkin parantuvan, kunhan jatkan näiden asioiden työstämistä. 

Valmistautuessani kauden pääkisaan, SM-yöhön, huomasin olevani aiempaa epävarmempi yösuunnistaja. Nykysääntöjen valossa heijastimia ei enää sallita rasteilla ja se tuotti itselleni melkoista päänvaivaa. Aiemmin rastinottoni perustui kovaa rastin lähelle suunnistamiseen ja ympyrässä valolla heijastimen etsimiseen. Nyt se ei enää oikein toiminut. Oli tultava huolella pisteeseen saakka. Etenkin karsinnassa olin suurissa vaikeuksissa tämän asian kanssa. En ollut saanut riittävästi yötreenejä ilman heijastimia vyölle. Tavoitteeni oli päästä A-finaaliin (top50) ja täpärälle se meni, mutta selvitin kuin selvitinkin tieni finaaliin, lopulta 21sekunnin turvin. Finaalissa pystyin tekemään hyvän suorituksen. Vaikka minut saatiin kiinni, ja sen jälkeen me saimme ennen minua lähteneitä kiinni ja muodostimme 4-5 hengen letkan, niin pidän suoritusta silti hyvänä. Letkojen muodostuminen on osa SM-yön luonnetta, jokainen kisoissa juossut tietää sen. Suunnistimme hyvin, emme tehneet juuri virheitä ja vauhtimmekin oli melko hyvää. Sijoitukseni oli lopulta 22. (20. suomalaisista). Tämä oli heittämällä urani paras sijoitus tähän mennessä, ja selvästi parempi, mitä osasin odottaa tai edes haaveilla. 

Kuvaaja: Vesa Mäkinen

Kuten alussa kirjoitin, oli tämä teksti alunperin tarkoitus julkaista juuri hienosti menneen SM-yön jälkeen. Oloni oli kuitenkin jotenkin odottava ja itsevarma. Vielä oli nimittäin SM-erikoispitkä jäljellä. Olen juossut kyseisen kisan pääsarjassa kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta oli nykyisen seurani järjestämä ep vuonna 2018. Tuolloin toivuin flunssasta ja olin fyysisesti huonossa kunnossa. Taistelin kisan kuitenkin läpi ja hain kokemusta. Maalissa kuitenkin ilmoitettiin, että olin leimannut väärällä rastilla ja näin ollen lähes 4h uurastuksesta “palkintona” oli hylkäys. Toisen kerran juoksin erikoispitkän 2019 Vantaalla. Kova kisa sekin oli. Kärsin erittäin voimakkaista krampeista. Selvisin kuitenkin maaliin ja sijoitus oli muistaakseni 37. Mutta vaikka kaksi juostua erikoispitkää olikin tarjoillut vain melko happamia makuja, niin silti SM-yön jälkeen tuli tunne, että tuo tuleva SM-erikoispitkä voisi olla minun kisani…

Jatkuu seuraavassa osassa, joka julkaistaan lähipäivinä. Pysyhän kuulolla siis :)

-JK