Kaaos

Jep, eli niin kun otsikossa seisoo on tällä hetkellä kaamea kaaos. Kyllä, luit aivan oikein: kaaos. Elämä on tällä hetkellä jokseenkin erilaista. Sellaista, etten ole koskaan osannut kuin kuvitella. Nyt  on aika pysähtyä, mutta aikaa ei ole...

Ennen tiesin mikä musta tulee isona, tai ainakin mitä haluan opiskella. Tällä hetkellä kun yhteishaku lähestyy tuntuu aivan hirvittävältä kaaokselta ja viidakolta löytää se ittee kiinnostava juttu. Toisaalta hirveen moni juttu kiinnostaa, mutta toisaalta en haluis tehä "ylimäärästä" työtä...

Lisäks noi kirjotukset starttaa viikon päästä ja tässä nyt on vielä koeviikkokin päällänsä. Nenä kiinni kirjassa? Ei aivan...
Motivaatio urheilun suhteen on taas ihan pilvissä ja hiihtolenkit on vaan lisänny motii. Lisäks sunnuntain päälle 30kilsan perusjyystölenkki juosten teki kutaa ja lisäs halua tehä enemmän sen tyyppisiä reenejä.

Halu on kova tehä kaikkee, mutta kaikkeen ei tunnu riittävän järki. Aika kyllä riittäisi, mutta kun tuntuu, että tuun hulluks tässä tieto ja tapahtumatulvassa. Priorisoinnin jalo taito ois kyllä hyvä taito.. Ehkä senkin tässä seuraavan puolentoista kuukauden aikana vielä oppii!

Päivät ovat tämän tyylisiä mulla ainakin paperilla mutta usein tulee "yllättäviä" muuttujia matkaan ja agenda muuttuu mutta siis tässä (esimerkkinä ma 26.1.15) mun päiväohjelmaa karkeella pensselillä:
8:00 herätys
9:00-10:00 aamureeni (kahvakuula+kuntopiiri+pitkät venyttelyt)
11:00-12:45 koulussa
13:00-14:30 pääreeni (hiihtoa perinteisellä tyylillä)
16-18 kokeisiin lukua
18-20 oleskelua/omaa aikaa=laiskottelua
20-22 kokeisiin lukua

Päivät ovat siis erilaisia jokainen nyt, mutta tuossa maanantain ohjelma jolloin ei ollut koetta.

Nyt on aika ryhdistäytyä ja hoitaa homma kotiin kunnialla. Mun motto koulun suhteen on aina ollut tämä: Tyyli on vapaa, mutta pakollinen, tärkeintä  ei ole kaunis telemarkki vaan hallittu alastulo.
Jokainen varmaan ymmärtää pointin (?) ;)

Eiköhän tää vielä voitoks käänny, ellei murskavoitoks, niin ainakin 1-0 taisteluvoitoks! :)

-Jere

Joululoma, ei stressiä vaan hyviä asioita!

Moikka kaikille!

Joululoma lopuillaan. Loma tuli vietettyä leväten,syöden ja treenaten. Yo kirjotuksiinkin lukemalla. Mutta tämä oli ensimmäinen loma kolmeen vuoteen kun en ole ajatellut koulua! Eli loma on onnistunut hyvin. Niin ja pääsinhän mää testaamaan mun hiihtimiäkin! Ei se vielä mitään kaunista ollu, mutta ekaks kerraks sujui yllättävänkin hyvin. Keräsin muuten pitkiä katseita, olin joko niin huippu-hiihtäjän näköinen tai tyyli ja tekniikka pahasti hukassa... :D hahah eipä tuolla niin väliä kumpaa ne ihmiset tuijotti. Mulla oli kivaa ja olihan se reeni!

Kävin testaamassa kuntoani Jyväskylän sprintti cupissa. Noh vielä pitkä matka sinne pääsarjassa vaadittavalle tasolle mutta ihan mielenkiintosia viestejä kunnosta on viime aikoina saatu. Testijuoksussa aika parani yli 13sec/km viime vuoden vastaavasta testistä, lisäks nää sprintti cupin osakilpailut näytti että vaikkei vielä olla miesten tasolla niin sitä kohti ollaan menossa. Kaikki näyttäs olevan hyvällä mallilla ja parhaani teen joka päivä. Sen on pakko riittää, enempäähän ei kukaan voi vaatia, en edes mä ite.

Hyvää alkanutta vuotta vielä kaikile! :)

-Jere

Uuden kauden eka!

Jep!

Täällä taas. Bloggaamassa, vai mites se termi kuuluukaan. :D
Uus kausi ja uuden kauden eka postaus. Ensimmäisenä tämän blogin kestolukiojoille tulee varmaankin mieleen kysymys, että mitä mulle kuuluu ja miten on uuden kauden reenit lähteny liikkeelle. Seuraavaksi kerron edellä esitettyihin kysymyksiin vastauksia. :)

Mulle kuuluu ihan kohtalaista. Välillä on vaikeeta ja tuntuu kun juoksis vastatuuleen. Ylioppilaskirjotukset lähenee pelottavan kovaa vauhtia ja lukemaan pitäs alottaa. Tosiaan kahden kuukauden päästä jo ensimmäiset osat kirjotuksia!! Mutta kokonais fiilis on vastatuulesta huolimatta ihan hyvä. Olin juuri viime viikonlopun Italian  Roomassa lomailemassa ja lataamassa akkuja. Alkukausi on ollut henkisesti mulle vaikeinta aikaa, ja puhun nyt nimenomaan urheilija-minästäni.

Treenannu oon joo, mutta enemmän pitää itteltä vaatia. Tuskasta se välillä on. Mutta tein jo aikaisen uudenvuodenlupauksen ja se kuuluu näin: "Jos ei reeni miellytä nii sitten pitää oppia tykkäämään myös tylsistä reeneistä, mutta tärkeintä on, että tekee." Aina ei voi olla lenkillä kivaa, se on fakta. Elämä ois liian helppoa jos aina olisi kivaa... Mutta vaikeina aikoina pitää ettiä asioiden positiiviset puolet korostetusti ja nähdä asioiden kääntöpuolelle. Onnistumiset ruokkii itseluottamusta ja itseluottamus onnistumisia. Treenatessa on hyvä myös tehdä asioita, mitkä saattavat tuntua helpoilta, mutta mitä tehdään onnistumisen tunteen vuoksi. On kivempaa jatkaa harjottelua, kun on onnistunut jossakin.

Mitään sija tavotteita en aijo asettaa tulevalle kaudelle, vaikka niin ehkä täällä aiemmin saatoin kirjoittaa, tai sitten mietin niitä vain päässäni... No tämän kauden tavotteet on ottaa jälleen askel tai kaksi kohti kärkeä. Fysiikka reeneissä on löytyny nyt kehittämiskohde ja sitä kehitetään tällä hetkellä. Pääpaino on juuri tuon heikkouden parantamisessa. Taito puolella kartat ovat tiukassa analyysissä vielä uudella koutsilla. Sieltäkin löytynee selkeät kehittämiskohteet joita talven aikana sitten hiotaan kuntoon kohti ensi kesää. Olen siitä todella iloinen, että ensimmäistä kertaa heikkoudet on tunnistettu ja tiedostettu ja se on otettu huomioon harjoitusohjelmassa.
Hyvä tästä tulee kun jaksaa tehdä asioiden eteen hommia. Mitään ei tule ilmaiseksi eikä tulokset tipu taivaasta!

Treeni- ja kuntoiluintoa kaikille lukijoilleni! Haluan toivottaa myös oikein rauhallista Joulua ja nautinnollista Uutta Vuotta 2015!! :)

-Jere

Kausi 2013-2014 paketissa

Moikka!

Joo eli hieman sitä lupaamaani kausianalyysiä nyt seuraavaks :) (tämän yksityiskohtaisemmin en sitä aijo käydä läpi täällä blogissa) :D

Aloitetaan tämän kauden analysointi jo hieman taaempaa aikajanalla.Lajivalinta tapahtui siis noin Kaksi (vai jo kolme?!) vuotta sitten jääkiekon ja suunnistuksen välillä. Jäkiksessä olin voittamassa yhtä arvokkaampaa mestaruutta, mutta muuten oli helppo tietää kummassa lajissa koen olevani omimmillani. Lisäksi loukkaantuminen helpotti valintaa. Mutta siis sulautuminen lätkäjätkästä täysveriseksi  kestävyysurheilijaksi on ollut sillä tavalla rauhallista, että aluksi reenimääriä nostettiin maltilla. Eka vuosi vähän kuulosteltiin mitä kroppa kestää, ja nyt toisena vuotena määrät nousivat 23%! Joku voisi kysyä minulta, että nollastako aloitit? Ei, en suinkaan. Tai joo tavallaan, kun ennen toissa kautta en vielä merkannut reenejä ylös... Myös tuloksellisesti määrien nosto näkyi viime kaudella. Juoksin kaikki paitsi keskimatkan SM kisoissa 15. parhaan joukkoon, kun aiempina vuosina nimeni on löytynyt tuloslistoilta sijoilta 20 →. Vuosi meni kaikkiaan ihan hyvin. Säästyin loukkaantumisilta, olin vain pari kertaa lyhyen ajan sairaana eli kroppa kesti hyvin kovemman treenimäärän.

Kauden kirkkain ja parhain suoritus on kyllä monen kiven alla enkä osaa yhtä parasta kertoa. Ehkä yksi parhaista kuitenkin oli SM pitkä, johon olin valmistautunut huolella. Olin käynyt harjoittelemassa treenipaketeilla, tehnyt mielikuva treeniä, ja fyysisesti valmistautunut huolella. Harmittavasti vain sössin yhden välin, ja palkinto karkasi siinä. Mutta se ei harmita minua siksi niin paljoa, koska tein erittäin hyvän suorituksen muuten siinä kisassa. Toinen ehdottomasti hyvä kisa oli varmaankin erikoispitkä matka. Puoleen väliin asti mitali vauhdissa, mutta sitten lyhyt tumma hetki ja porukka karkasi. Olen kuitenkin tähänkin kisaan tyytyväinen, sillä puolet kilpailusta suunnistin käytännössä yksin ja pystyin etenemään mitali vauhtia. SM sprintti meni aivan käsittämättömän hyvin tuloksellisesti, mutta suoritus oli erittäin tökkivä. Finaali kilpailu oli erittäin haastava. Ehkäpä ensi kaudella pystyn myös sprintissä yltämään palkinnoille. Halu on kova.

Nyt se paras kisa suoritus löytyi päästä. Se tuli aivan kauden lopussa Halikko viestissä. Jouduin kovan ja pitkittyneen väsymystilan vuoksi vaihtamaan osuutta vielä edellisiltana lyhyempään. Se osoittautui oikeaksi vaihdoksi ja juoksin yhden nopeimmista osuusajoista. Otimme kärkeä kiinni puolisen minuuttia.

Kaikkinensa olen tyytyväinen viime kauteen, mutta hampaankoloon jäi iso pala!  Uskon maltillisten määrien noston mahdollistaneen sen, etten ole joutunut kärsimään loukkaantumisista.

Ensi kaudelle määrät nousee jälleen: tavoite on n. 15% nosto. Viime talven lumettomuus mahdollisti hyvät tunnit suunnistusta. Toivon toisaalta, että pystyn tekemään vielä enemmän taitoharjoituksia tänä talvena, sillä suunnistamalla oppii suunnistamaan. Mutta toisaalta toivon pääseväni testaamaan viime talveksi ostettuja hiihtimiä. Yhtä kaikki, reenata pitää, reenata aijon ja reenaamisesta tykkään, oli se muoto mikä tahansa. ;)

Treeni intoa kaikille! :)

-Jere

taas 11.

Se oli siinä.

Ei tullut sitä mitä tältä kaudelta odotin ja tavote oli. Pettymys on suuri. Sprintissä ja erikoispitkällä matkalla se oli lähellä molemmissa sijoituin sijalle 11. Yössä hapuilin sijalle 14. Pitkällä matkalla sijalle 15. Ja joskus keväällä puolikuntosena keskarilla 26. Kohtuu sijat varsinkin syksyn kisoista, mutta silti hampaankoloon jäi iso pala. En pystynyt olemaan sanojeni mittainen mies.

Tyhjä olo. Kirjotuksetki meni pahasti penkin alle. Plaketti jäi saavuttamatta. Onko käyrä jo alaspäin? Ei, ei suinkaan. Sijoitukset on tasasesti 15. Joukkoon mikä on hyvä. Suunta on oikea ja kehitystä viime kauteen nähden on tapahtunut. Taulussa alkaa olla sellaset juoksu ja suunnistus kilometrit, että kyllä se ensi vuonna se plaketti tulee. Ja toivottavasti useempikin.

Nyt vielä Halikko viesti ja Raatojuoksu. Myös yösuunnistus tapahtumia olis pari jäljellä. Ja seuran ratatestissä lähden jahtaamaan sitä aikaa mihin voi sitten olla tyytyväinen tai ainakin parannusta edelliseen. Sitten on kausi pulkassa ja ensi kaudelle alkaa puhaltamaan uudet tuulet vanhan ja toimivan konseptin lisäksi. Jonkinlaista kausiyhteenvetoa kirjottelen vielä myöhemmin syksyn aikana mutta olen varma että ensi kaudella olen kovemmassa tikissä kuin koskaan aiemmin ja taitokin alkaa olemaan hanskassa ;)

Näkyillään! :)

-Jere

8 sekuntia...

Hejsan!

Joo elikkäs katsausta viikonlopun SM kisoihin oon taasen kirjottelemassa. Lauantaina oli vuorossa SM sprintti Hollolan keskustassa. Sprinttiä oon reenannu enemmän kuin ennen ja alla on muutama kovatasoinen sprinttikisa ja hyviä reenejäkin alla useampi. Viimeisen viikon on puhelimen yhdellä välilehdellä ollut google kuvahaun tuloksia sprintti kartoista. Niitä katselin ja analysoin ahkerasti aina kun siihen suinkin aikaa oli.

Mutta sitten itse asiaan eli kisapäivään. Aamulla kotoa kisapaikalle lähtiessäni tunsi jännitystä. Kisapaikalla tunsin oloni aika epämukavaksi kun pienelle torille oli ahdettu 2000 henkilöä... Vessaan oli 200metrin jono. Ajattelin että noo käyn sitten lähtökynnyksellä vessassa kun siellä on normaalia pidempi aika odotella. Siellä se vasta jono olikin... Seisoin lähes tunnin vessajonossa. Puskassa käyntikin kävi mielessä mutta kaupunkiympäristössä en kehdannut sitä tehdä. Vihdoin vessasta päästyäni lähtöön oli aikaa 15 minuuttia enkä ollut tehny verkkaa enkä laittanu kamoja kuntoon. Pieni paniikki meinas iskeä ja aika kylmiltään karsintaan jouduin. Tein kohtuu suorituksen yhden puolen minuutin mokan onnistuin tekemään, mutta sijoitus oli 14. joka kyllä oli paremmin mitä osasin karsinnasta odottaa. Rata oli helppo eikä mitannut vielä maksimaalista sprinttisuunnistus taitoa.

Finaalissa sitten homma oli ihan toisenlainen. Rata näytti todella haastavalta kun kartan sai kouraan. Ykköselle löysin optimi reitin nopella vilkaisulla, mutta koolla sitten tapahtui niin, että kun kukaan muu ei lähtenyt valitsemalleni reitille ajattelin sieltä pääsyn olevan estetty aidalla jota en vain huomannut kartasta. Sorruin yliyrittämään ja kikkailemaan sokkeloisella reitinavalinnalla. Olin aika pihalla missä kuljin ja mikä taas oli sallittua ja mistä sai mennä. Aivan täysi katastrofi alku. Homma kasaan ykkösellä ja kohti seuraavia rasteja. Suunnistus oli tökkivää. Pysähtelyjä, hölkkä askelia ja pohdinta taukoja. Eihän sen sprintin näin pitäny mennä... Skarppasin kuitenkin ja sain homman haltuun. Loppupuoliskolla tein kuitenki vielä kaksi isohkoa n. 15s. virhettä. Maaliin tullessani arvelin sijoituksen jälleen painuvan sinne n. 20sijan paikkeille mikä on tullut tutuksi SM sprinteissä. Kisa osoittautui kuitenki erittäin haastavaksi myös muille ja muut (myös ennakkosuosikit) tekivät virheitä ja ottivat hylkäyksiä. Aloin ymmärtämään tilannetta hetki hetkeltä paremmin: "Olen ensimmäinen, joka jää ilman palkintoa......" Lopputulosten selvittyä harmitus oli todella suuri. Taisin jopa itkeä. Unelma ja tavoite tälle kaudelle oli SM plaketti. Se oli lähellä jo pitkällä matkalla. Sen ei pitänyt tulla sprintistä, ei ainakaan niin huonon suorituksen jälkeen, minkä lauantaina tein. Mutta siitä sprintistä se nyt oli tulossa. Se plaketti jäi vain 8 sekunnin päähän!!? Todella lähellä se oli kun huomioi kuinka suuret erot kisassa lopulta oli... Vauhti riitti, jopa mitaleille, jos kaikki tekemäni virheet ottaisi pois. Mutta myös muut tekivät virheitä joten sitä ei voi suoraan niin ajatella. Kisa oli erittäin kova ja haastava ja harmittaa aivan vietävästi se plaketin karkaaminen. Mutta sellasta se sprinttisuunnistus on: erot on pieniä ja aina joku pettyy. Lauantaina oli minun vuoroni pettyä, ja jälkeenpäin voin kyllä olla tyytyväinen suoritukseeni. Ehkä saatan alkaa panostaan myös sprinttiin jatkossa ;)

Sunnuntain viestistä pari sanaa myös. Aloitin, niin kuin yleensä. Tavoite oli pysyä ennakolta kovimpien äijien letkassa ja poimia omat hajonnat. Ykköstä pummasin arviolta viitisen minuuttia. Kakkosella ja kolmosella kantaan ilmestyi juuri ne ennakolta kovimmat äijät. Olin todella kovassa seurassa. Olin hieman hämilläni ykkösen megapummin takia. Ajattelin että liikumme kärjessä vaikka pummattiinkin alussa paljon. Ajattelin myös lauantaina valmentajan antamaa ohjetta pysyä näiden kavereitten letkasa ja poimia ne omat hajonnat. Tein työtä käskettyä. Olin kyllä välillä aika tiukilla, pakko myöntää. Hyvä fyysinen vire kuitenkin jatkui ja pysyin letkassa koko osuuden. Teimme viitos rastille varmaan yli 2.5min virheen. Loppu posoteltiin vähemmän ja enemmän toisiamme nähden. Vaihtosija oli kuitenkin lopulta 23. Mikä ei todellakaan miellyttänyt minua. No joukkue taisteli lopulta sijalle 24.

Summaa tästä viikonlopusta. Koin ehkä suurimman pettymyksen tähänastisella urallani jäädessäni nuolemaan näppejä palkintosijojen ulkopuolelle. Sain myös erittäin arvokasta oppia oman ikäluokan (tai no vuotta nuorempien) suomen huippujen letkassa. Se oli varmasti kokemus, mikä antaa jatkoon arvokasta tietoa ja ymmärrystä siitä, miten metsässä tulee toimia ja miltä se suunnistus tulisi tuntua. Loistava kokemus pummeista huolimatta.

Erikoispitkällä matkalla, ja niin yössä, koitetaan sit nitistää ne viimesetkin sekunnit pois ja viimeistään ep:llä tuuletan palkittavien rivistössä. Plaketin aion ottaa niin kun itselleni ja muille olen luvannut ja tavotteen asettanut!

Leuka ylös ja kohti uusia kisoja! :)

-Jere

SM PITKÄT, karvas pettymys

Sm pitkät Muuratsalossa Jyväskylässä piti olla tämän kauden pääkisa, ja olikin sitä. Ensimmäistä plakettia (sijoittumista 10. parhaan joukkoon) lähdin tavoittelemaan kovimmilla reenimäärillä ja kovimmalla itseluottamuksella tähän mennessä. Kaiken piti olla kunnossa ja olikin. Suunnistus oli alkanut sujumaan juuri oikeaan aikaan ja fysiikka oli paras mitä se voi olla ennen tärkeää kisaa. Teho jakso ja viimeisen viikon tai oikeastaan kahden viikon herkistely ajoitti kunnon täydellisesti juuri tähän kisaan.

Lauantain karsinta alkoi katastrofaalisesti. Lähdin juoksemaan 90° väärään suuntaan väärä polkua. Juoksin sitä todella kauas ennen kuin tajusin olevani hukassa. Siitä tuli raju 8min pummi. Se asetti asenteen aivan uudelle tasolle. Tahtotila nousi niin korkealle etten muista suunnistaessani koskaan olleeni niin motivoitunut ja keskittynyt. Suunnistin loppu radalla muutamat kärki väliajat ja tekeminen oli hyvää. A-finaaliin pääsy oli taattu ja karsinnan sijoitus oli 27.

Yön nukuttuani tunsin hieman kurkkukipua ja tunsin jännittävän kisaa aika paljon. Se on hyvä merkki, kun saa perhosia vatsaan. Alku oli hyvä, ykkösen naulasin pomminvarmasti. Sain hyvän fiiliksen. Kakkosen pitkä väli meinas mennä taiteiluks, mutta lopulta sain sen ratkottua kohtalaisesti. Jotain micro hommia siinä varmasti oli, mutta suunnilleen “pitkä päätyyn ja perään” tekniikalla  ihan hyvä suoritus. Kolmoselle pieni koukero ympyrässä. Nelosen ja vitosen naulasin jälleen varmasti. Kutoselle hyvä reitinvalinta ainakin omasta mielestä ja väliaika kymppisakkiin. Seiskakin meni hyvin. Mutta sieltä lähtö koitui koko kisan kohtaloksi. Lähin pudotteleen taso kerrallaan alaspäin hirveetä jyrkänneleikkausta. No pari tasoa alempana huomasin siitä olevan n.10m pudotus ja totesin ettei siitä voi mennä. Nousin takasin ylös ja etin uuden alas meno paikan. Siinä se meni se plaketti. Harmittaa aivan vietävästi. Niin lähellä ja noin tyhmään virheeseen se kariutu. Tiesin sen heti alas päästyäni että siinä se meni... Lisäksi satutin polveni pitkässä pudotuksessa. Sunnuntai-iltana kävely ilman kipuja oli vain haave... Maanantaina tunsin kipua edelleen, mutta pystyin kävelemään. Ainakin ontuen ja ovista ja kaiteista tukea hakien.

Loppu kisa meni ihan hyvin pieniä epävarmuuksia lukuunottamatta. Se ei kuitenkaan enää riittänyt, vaan jouduin jälleen pettymään. Viime vuonna eroa plakettiin jäi minuutti ja kolme sekuntia, sijoitus oli 13. ja plaketti lipui käsistä keskivaiheiden lepsuilun vuoksi. Tänä vuonna jäin muutaman sekunnin yli kolme minuuttia plaketista ja sijoitus oli 15. Jyrkänne-kikkailussa hävisin lähes neljä minuuttia, joten käytännössä sitä voidaan pitää virheenä, jonka takia en plaketeilla tänä vuonna ollut.

Tämä kisa oli kuitenkin jälleen osoitus siitä, että kun pää pysyy kasassa koko suorituksen ajan on saumat pärjätä miten hyvin tahansa. Enää homma ei jää fysiikasta kiinni.

Mutta, mutta turha jossitella. Ens vuonna mennään taas. Ehkä sitten on mun aika nousta kärkikymmenikköön. Ehkä tarviin vielä vuoden lisää aikaa kypsyä suomen parhaimmiston tasolle...

Noh onhan tässä vielä rinttiä ja erikoispitkää tarjolla, joissa annan parhaani ja katson mihin riittää, jos vaikka jommasta kummasta se plaketti tulis... Eli en ole vielä luovuttanut siitä tavoitteesta ottaa se sijoitus kymmenen joukossa. Erikoispitkä matka lokakuun lopussa lienee se mulle sopivampi matka, mutta sprinttiin lähden plaketin kiilto silmissä tekemään kaksi hyvää ja kovaa juoksua.

Työnteko jatkuu. Seuraavissa karkeloissa oon taas viisaampi ja vahvempi.

-Jere

Mää keskittyneenä lauantain karsinnassa