Sm pitkät Muuratsalossa Jyväskylässä piti olla tämän kauden pääkisa, ja olikin sitä. Ensimmäistä plakettia (sijoittumista 10. parhaan joukkoon) lähdin tavoittelemaan kovimmilla reenimäärillä ja kovimmalla itseluottamuksella tähän mennessä. Kaiken piti olla kunnossa ja olikin. Suunnistus oli alkanut sujumaan juuri oikeaan aikaan ja fysiikka oli paras mitä se voi olla ennen tärkeää kisaa. Teho jakso ja viimeisen viikon tai oikeastaan kahden viikon herkistely ajoitti kunnon täydellisesti juuri tähän kisaan.
Lauantain karsinta alkoi katastrofaalisesti. Lähdin juoksemaan 90° väärään suuntaan väärä polkua. Juoksin sitä todella kauas ennen kuin tajusin olevani hukassa. Siitä tuli raju 8min pummi. Se asetti asenteen aivan uudelle tasolle. Tahtotila nousi niin korkealle etten muista suunnistaessani koskaan olleeni niin motivoitunut ja keskittynyt. Suunnistin loppu radalla muutamat kärki väliajat ja tekeminen oli hyvää. A-finaaliin pääsy oli taattu ja karsinnan sijoitus oli 27.
Yön nukuttuani tunsin hieman kurkkukipua ja tunsin jännittävän kisaa aika paljon. Se on hyvä merkki, kun saa perhosia vatsaan. Alku oli hyvä, ykkösen naulasin pomminvarmasti. Sain hyvän fiiliksen. Kakkosen pitkä väli meinas mennä taiteiluks, mutta lopulta sain sen ratkottua kohtalaisesti. Jotain micro hommia siinä varmasti oli, mutta suunnilleen “pitkä päätyyn ja perään” tekniikalla ihan hyvä suoritus. Kolmoselle pieni koukero ympyrässä. Nelosen ja vitosen naulasin jälleen varmasti. Kutoselle hyvä reitinvalinta ainakin omasta mielestä ja väliaika kymppisakkiin. Seiskakin meni hyvin. Mutta sieltä lähtö koitui koko kisan kohtaloksi. Lähin pudotteleen taso kerrallaan alaspäin hirveetä jyrkänneleikkausta. No pari tasoa alempana huomasin siitä olevan n.10m pudotus ja totesin ettei siitä voi mennä. Nousin takasin ylös ja etin uuden alas meno paikan. Siinä se meni se plaketti. Harmittaa aivan vietävästi. Niin lähellä ja noin tyhmään virheeseen se kariutu. Tiesin sen heti alas päästyäni että siinä se meni... Lisäksi satutin polveni pitkässä pudotuksessa. Sunnuntai-iltana kävely ilman kipuja oli vain haave... Maanantaina tunsin kipua edelleen, mutta pystyin kävelemään. Ainakin ontuen ja ovista ja kaiteista tukea hakien.
Loppu kisa meni ihan hyvin pieniä epävarmuuksia lukuunottamatta. Se ei kuitenkaan enää riittänyt, vaan jouduin jälleen pettymään. Viime vuonna eroa plakettiin jäi minuutti ja kolme sekuntia, sijoitus oli 13. ja plaketti lipui käsistä keskivaiheiden lepsuilun vuoksi. Tänä vuonna jäin muutaman sekunnin yli kolme minuuttia plaketista ja sijoitus oli 15. Jyrkänne-kikkailussa hävisin lähes neljä minuuttia, joten käytännössä sitä voidaan pitää virheenä, jonka takia en plaketeilla tänä vuonna ollut.
Tämä kisa oli kuitenkin jälleen osoitus siitä, että kun pää pysyy kasassa koko suorituksen ajan on saumat pärjätä miten hyvin tahansa. Enää homma ei jää fysiikasta kiinni.
Mutta, mutta turha jossitella. Ens vuonna mennään taas. Ehkä sitten on mun aika nousta kärkikymmenikköön. Ehkä tarviin vielä vuoden lisää aikaa kypsyä suomen parhaimmiston tasolle...
Noh onhan tässä vielä rinttiä ja erikoispitkää tarjolla, joissa annan parhaani ja katson mihin riittää, jos vaikka jommasta kummasta se plaketti tulis... Eli en ole vielä luovuttanut siitä tavoitteesta ottaa se sijoitus kymmenen joukossa. Erikoispitkä matka lokakuun lopussa lienee se mulle sopivampi matka, mutta sprinttiin lähden plaketin kiilto silmissä tekemään kaksi hyvää ja kovaa juoksua.
Työnteko jatkuu. Seuraavissa karkeloissa oon taas viisaampi ja vahvempi.
-Jere
 |
| Mää keskittyneenä lauantain karsinnassa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti