Sivut

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Ensimmäinen puolimaraton

Hep!

Eilen oli siis kauan odottamani Hämeenlinnan kaupunkimaraton joka juhlavuotensa ja Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi kantoi nimeä Sibelius-maraton. Valmistautuminen oli puolittainen sillä mitään maraton valmistautumista en tehnyt vaan valmistauduin kisaan niin kuin mihin tahansa kilpailuun. Ajallisestihan kisa vastasi suunnistuksen pitkän matkan kisaa joten mitään ongelmaa ei sen suhteen pitänyt olla eikä myöskään ollut.

Lähtökiihdytyksessä jäin huonoihin asemiin mutta ladun levetessä alun sumpusta kohentelin asemia mukavasti. Huomasin n.400m kohdalla ettei kello lähtenyt käyntiin joten väliaikojen seuranta ei aivan täsmällistä olisi. Pian kuitenkin eräs mies huuteli että hänen on tarkoitus juosta koko maraton 4min/km vauhtia läpi joten iskeydyin hänen porukkaansa sillä oma taktiikkani oli juosta juuri 4min/km vauhtia niin pitkään kuin suinkin jaksaisin ja lopun sitten taistellen sitä vauhtia mitä pystyy.

Meillä oli hyvä ryhmä hieman alle 10hengen porukka jota tämä mies veti kellontarkalla aikataululla. Jossain hieman ennen puolta matkaa ajoimme toisen ryhmän kiinni. Ryhmä pyristeli noin kilometrin meidän peesissä kunnes jäi. Myös meidän alkuperäisestä ryhmästä alkoi porukkaa pudota siinä 10 ja 13kilometrin välillä. Lopulta 12.7km juomapaikan jälkeen olin kaksin kellontarkan miehen kanssa. Valmentajani kannusti reitin varrella juuri 12km kohdalla ja huutelin hänelle että aikataulussa ollaan. Kellontarkka mies uteli mikä on tavoitteeni. Kerroin hänelle tavoitteeni eli 4min/km mahdollisimman pitkälle. Hän totesi vain että hyvältä näyttää vielä.

12kilometrin kohta oli juoksun lopun kannalta ratkasevin kohta. Pallean kramppi aiemmin viikolla alkoi oireilemaan jälleen. Voimakas kipu kyljessä meinasi katkaista juoksun. Olin kuitenkin päättänyt taistella loppuun asti ja kellontarkan miehen tsemppaus ja vetoapu oli erittäin ratkasevassa roolissa sen suhteen etten heittänyt hölkälle.

Noin 15km kohdilla alkoi yksittäisiä selkiä tulla vastaan ja kellontarkka mies tsemppasi että tulee hyvä sijoitus jos vaan jaksan vielä muutaman kilometrin. Tuntui hyvältä laittaa itsensä tosissaan tiukille. 17km kohdalla alkoi väsy tulla. Juomapisteen jälkeinen kiihdytys tuntui pahalta. Sain kuitenkin lyötyä itseni miehen peesiin vielä. Hän tsemppasi jokaisen kilometritaulun kohdalla ja sanoi että ollaan edelleen 4minuutin vauhdissa. Lopulta jossain 19km kohdilla tiemme erkanivat kun hän jatkoi koko maratonin reittiä ja minä käänsin kohti maalia. Kiitin häntä vetoavusta ja toivotin tsemppiä loppumatkalle. Viimeinen rutistus tuntui erittäin pahalta ja vauhtikin laski viimeisellä parilla kilometrillä johkin 4.02-4.04min/km. Lopun hivuttava ylämäki tuntui raskaalta. Lopulta stadionille saapuessani aplodien saattelemana nautin joka solulla tunnelmasta ja tunsin onnistuneeni. Taktiikka oli täydellinen ja veturi "kellontarkka mies" oli mahtava. Hänen kannustuksensa ja apu oli aivan kertakaikkisen upeaa. Mies muuten juoksi koko maratonin hieman loppua kohden kiristäen ja sijoittuen lopulta upeasti toiseksi.

Kaikkinensa puolimaraton oli erittäin upea kokemus, sää oli hieno hieman lämmin kylläkin mutta hyvä silti. Kannustus reitin varrella oli hyvää ja yleisöä oli kerääntynyt mukavasti reitin varrelle. Omat huoltojoukot 15km kohdalla teki tehtävänsä hyvin ja ylimääräinen juomapiste siinä kohdassa tuli tarpeeseen. Vauhdinjako oli juuri oikea, veturi oli loistava ja oma vire ja fokus oli hyvä. Pelkkää positiivista sanottavaa siis kyseisestä tapahtumasta.

Olen nyt heinäkuussa juossut siis kolme juoksukisaa. 10kilometrin hölkkäkisan jossa juoksin ajan 37.01 vitosen ratakisassa ajan 17.35.16 ja puolimaratonilla ajan 1.24.31. Juoksukisat toimivat hyvinä harjoituksina kohti syksyn sm suunnistus kisoja. Olen tyytyväinen kaikkiin kolmeen sileän kisaan ja ilonen siitä että juoksu kulkee näinkin hyvin tässä kohtaa kesää. Nämä tulokset antavat potkua tuleviin treeneihin ja tästä on jälleen mukava jatkaa harjoituksia. Syksyn tavoitteet mielessä.

Puolimaraton aika: 1.24.31

Sijoitus miehet yleisessä 7.

-Jere

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Kuulumisia ratakisan jälkeen ja ennen puolikasta

Hello!

Ratakisa meni lähes odotusten ja tavotteen mukaan harmittavasti jäin kuitenkin tavotteestani 5sekuntia... Juoksu oli suht ehjä mitään dramaattista hyytymistä ei tullut mutta meno oli tasasen tahmeeta ekan kilometrin jälkeen. Tyytyväinen täytyy kuitenkin olla ensimmäiseen ratakisaan ja kun oma ennätys parani mukavat 40sekuntia eli 8s/km niin kyllähän siihen pitää olla tyytyväinen. Tulos jätti hampaankoloon kuitenkin suurehkon palasen ja nälkää on juosta tänä vuonna vielä kovempaa ja syksymmällä reilusti parempi aika. Lopputulos siis 5000m kisassa oli 17.35.16 .PB.

Reenailut jatkui kisan jälkeen normaalisti ja ohjelmassa oli kolmet suunnistuskisat viime viikonloppuna. Perjantain sprintti sujui kahta virhettä lukuunottamatta suht hyvin. Virheet toki harmittavat sillä rata ei kovin vaikea ollut... Sijoitus H21A 47./99. +3.26min

Lauantain pitkä matka oli todellakin pitkä matka. Tummuin aivan täysin enkä ole oikeestaan ikinä ollut niin väsynyt kisan jälkeen. Suunnistuskaan ei ollut näpeissä ja loppuun pään sumetessa leivoin käsittämättömän 8minuutin pummin helpolla välillä. Olin aika lailla tuloslistan loppupäässä eikä tulos eikä suoritus todellakaan lämmittänyt.

Sunnuntain keskimatkalle lähdin nöyrin mielin jälleen avaamaan latua. Alun pahoilla rinnerasteilla tein yhteensä n.5min virhettä. Loppu sujui ihan mukavasti. Sijoitus muistaakseni 19./27. Tai jotain vastaavaa.

Kuluneella viikolla kerääntyi taivaalle synkkiä pilviä kun keskiviikon vetoreenissä sain erittäin voimakkaan krampin pallean alueelle neljännessä vedossa. Homma oli jätettävä kesken kun happi ei kulkenut mihinkään ja kipu kyljen/rinnan alueella oli sietämätön. Se helpotti loppuverryttelyssä mutta vielä kaksi päivää tämän jälkeen tulee tuntemuksia ja oireita. Huomenna on kuitenkin kauan odotettu sibelius maraton ja viivalla ollaan. Toivottavasti kroppa kestää juosta loppuun asti. Kohta lähden vähän hölkötteleen ja kuulosteleen kroppaa.

Huomista puolimaratonia innolla odottaen

-Jere

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Kohti syksyä

Moikka moi vaan taas!

Viime kirjoituksen aiheena oli henkiset vaikeudet ja paluun tekeminen. Nyt voin iloisena ja onnellisena kertoa että paluun tekeminen on lähtenyt hyvin käyntiin ja homma alkaa näyttää jälleen valoisammalta. Vähän reilu pari viikkoa taas hommailtu treeniohjelman parissa ja tehty jo muutama kovempi treeni. Kuntorasteilla olen saanut itseluottamusta onnistuneista suorituksista.

Eilen perjantaina juoksin ensimmäisen hölkkäkisan Hämeenlinnassa. Kisa tuli itselle aika nopeasti ja siksipä ei mitään ihmeellistä valmistautumista ollut vaan edellispäivänäkin vielä iltarasteilla juoksin suht kovaa ottaen kärkipaikan pisimmällä radalla. 6.5km ja lähes 300m nousua oli torstaina tarjolla ja se oli suht kova reeni. Perjantaina kuitenkin viivalle kymppiä juoksemaan.

Ennen starttia jalat tuntu aika kehnoilta reiskat oli aika tyhjät. Lähin kuitenkin kärkikahinoihin mukaan juosten puoli matkaan eli vitoseen asti noin sijalla 6. (kun lasketaan kaikki mukaan myös ikämiessarjat) eka vitonen meni kepeesti väliajan ollen 17.50. Toinen vitonen alko oleen kovaa taistelua ja siinä hieman näky vielä lyhyt reenijakso pitkän tauon jälkeen mutta juoksin kuitenkin omaan tasoon ja aiempiin lenkkeihin nähden maaliin ihan ok ajalla 37.01. Tavote oli juosta hyvä treeni ja mahdollisesti koittaa alittaa 40minuuttia mikä tuntu optimistiselta tauon jälkeen. Juoksin kuitenkin alun sen verran hyvin että vaikka loppua kohden meno hyytyi pahasti niin silti tavoite hyvästä kovasta treenistä toteutu ja aikakin tyydyttää itseä. Loppusijoitus oli miesten yleisessä sarjassa 7. Voittajan painellessa alle 33minuuttiin.

Viikonlopun ohjelmassa on pk painotteista lenkkiä ja keskiviikkona lähetään ratavitoselle rennoin mielin kattomaan mihin paukut riittää. Mitään sija tavotteita ei todellakaan kisaan ole mutta jos peilaa eiliseen kisaan niin sopiva tavote vois olla se 17.30 aika.

Ilosin ja rennoin mielin tästä jatketaan. Eilinen juoksu anto hyvän signaalin että ihan ok kunnossa ollaan ja syksyyn on vielä hyvin aikaa. :)  

-Jere

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Takaisin urheilun pariin

Long time no see

Joo paljon on tapahtunu viimesen julkasun jälkeen. Työt on alkanu, lakki ja todistukset on saatu juhlat juhlittu ja joitakin kisojakin kuten Jukola on tahkottu. On myös asioita mitä ei oo tapahtunu kuten harjottelu ja yhden tekstin julkaisu.

Fanaattisesta ja perfektionistisesta treenaajasta on tullut laiska. Tai väsynyt tai ehkä molempia. Ennen pyrin aina tekemään harjotuksen luonteesta riippumatta asiat mahdollisimman täydellisesti. Hoidin hommat tykkäsin siitä, nautin tunteesta kun tiesin tehneeni jälleen asiat oikein ja tiesi menneensä eteenpäin. En tiedä johtuuko väsymys elämänrytmin muuttumisesta töiden alettua vai johtuuko saamattomuus jonkinasteisesta treeniähkystä vai mikä ihme on. Oon ollu hämilläni kaks kuukautta likimain kun miestä ei vaan huvita juosta. Päässä on hyvin erikoisia tuntemuksia ollut. Ittesä lenkille saanti on ollut haastavaa lähes mahdotonta. Oli syynä työt, ähky tai ihan mikä tahansa on nyt muutoksen aika. Koko kahden kuukauden ajan olen hokenut itselleni että nyt on vain lähdettävä. Mutta nyt ihan oikeasti on muutoksen aika. Tekosyitä ei enää sallita. Olen ilmoittanut avoimesti olevani pettynyt itseeni. Ilmoitan yhtä avoimesti tai pikemminkin lupaan etten aio murehtia enempää menetettyjä kuukausia vaan aion jatkaa eteenpäin. Pienin askelin,mutta eteenpäin jatketaan.

Mitä tulee deletoituun postaukseen tai sen demo versioon on todettava että oli sen verran hevii tekstii etten pystynyt julkasemaan sitä. Huomasin kirjoittaneeni hyvin henkilökohtaisen tekstin, mutta tallensin sen jotta voin jatkossa silmäillä sitä ja ajatella että tuon tekstin sisältöä en halua uudelleen kokea. Elämä ei oo ollu helppoo mutta ei se aina ole. On muistettava nauttia sen pienistäkin antimista..

Tulevaisuus näyttää omin silmin katsottuna mahtavalta. Kaks kuukautta on nyt töitä jäljellä ja sen jälkeen siviilielämä on hämärän peitossa. Opiskelupaikkaa ei tällä kertaa irronnut, mutta urheilu puolella on tulossa jänniä juttuja lähiviikkoina kun ilmottauduin urani ensimmäiselle puolimaratonille Hämeenlinnan kaupunkimaratonille, joka tänä vuonna kulkee nimellä Sibelius marathon. Lisäksi edessä saattaa olla myös ratastartti! Katsotaan nyt millaseen kuntoon sitä ennen ehtii. Tämä viikko on otettu rauhassa pk painotteisesti mutta tästä se taas lähtee homma rullaamaan.

-Jere