Sivut

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Näyttöjä, näyttöjä!

Tervehdys lukijat!

Nyt on kulunut hieman vähemmän aikaa edellisestä kirjoituksestani kuin viimeksi. Totta tosiaan Puolan leiristä palautuminen on sujunut mainiosti ja viikonlopun kisat oli näyttökisat ajatellen nuorten mm kisoja sekä 10MILA viestiä. Itse annoin näyttöjä enemmän tosissaan jälkimmäiseen, mutta oli kiva kisata lauantaina sellasessa sarjassa, jossa oli kovempi taso kuin SM kisoissa sillä samassa sarjassa juoksi vain 17-20 vuotiaiden Suomen kärki!

Hieman kisoista:
Lauantain pitkä matka. H17-20E Matka: 10.1km 
Hiukan oli jännitystä kropassa siitä miten jaksan tuollaisen matkan. Mutta hyvinhän sen jaksoin jalat tuntu todella iskukykysiltä ja juoksussa oli sellasta terävyyttä ja raikkautta mitä parhaimmillaan mulla voi olla. Faktahan on se että aivan kärki miehet painelee sellasen 40sek-1min/km kovempaa kuin minä juosten. Kakkos rastille tuli väkerrettyä sellanen RR-sarjan virhe, etten ihan heti muista millon olen viimeksi niin hölmön virheen tehnyt... No ei siinä mitään 4min pataan heti alussa. Siitä homma kasaan ja yli minuutin törttöilyt neloselle.. Neloselta kasille asti hyvää perusvarmaa suunnistusta. Ysille sitten parisen minuuttia jälleen virhettä. Huono lähtökulma. Niin kuin liian monesti aikasemminkin... No sitten kohtalaisesti selvitin loput perhoshajonta rastit, tuli siinä 14. rastille ehkä minuutin koukku. Ja lopussa vielä yksi ykkönen. Loppu menikin sitten ihan hyvin omasta mielestä eikä mitään suurempia pummeja enää tullut. Yhteensä siis n. 9min virhettä. Aivan liikaa. Juosten sitten se loppu 6min pataan. Loppusija oli 41./69
Vähän harmittaa kun ilma RR-virhettä sijoitus olisi voinut olla siellä 25. paikkeilla. No ei auta tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kun tietää että on hyvässä kunnossa. 


Sunnuntain viesti. H21A 1.osuus Matka: 9.1km
Joo elikkäs päätin lauantain kisan jälkeen ottaa paikan A:ssa koska meno tuntu niin hyvältä. Viestin avaus osuus on ehdottomasti oma suosikki. Pääsee mittaamaan omaa vauhtia ja tasoo konkreettisesti muiden kanssa ja saa vähän apua muilta sen kun oikoo kulmat kärjen takana. Toki ei kärki kauheesti niitä kulmia tee. Ei ainakaan tänään. Vähän meinas ennen lähtöö olla ohjelmaa kun sisäänkirjautumisjono oli järjettömän pitkä ja näytti vahvasti ettei ehditä lähtöön. Onneksi kilpailun johto päätti siirtää kisan alkua 10min. Noh siinä sateessa seistiin 10min ennen kun päästiin kirjautumistelttaan. Siinä sit vielä vähän lisäohjelmaa ja ressiä aiheutti kun emitti ei toiminutkaan... Juosten hain infosta uuden kortin ja jonotin uudelleen... No kaikk päättyi, hyvin sain toimivan emit kortin ja pääsin ajoissa lähtöviivalle. Lähtöpaikka oli eturivistä. Mahtava paikka. Lähtöpaukku kun tapahtu ajattelin maailman huippujen ajavan niskaan ja kovaa joten lähdin pitämään reipasta vauhtia. Huomasin että olin karussa varsin varhain lähtöviitoituksella. Pystyin himmaamaan ja lukemaan ensimmäisen välin. K pisteellä olin toisena. Siitä se alkoi: elämäni upein suunnistuskokemus. Kärki letkassa pyristelin. Juoksu tuntu hyvältä. Eka kilometri 4:25min/km sitten vähän rauhottu. Homma toimi kiitettävästi juoksu kulki ja liput tippu vastaan. 3.4km väliaikaan sijalla 22. +1:08. Tuntu kivalta. Homma jatku hyvin ja toiseen väliaikaan 5.9km sijoitus oli noussut pari pykälää. 20. +1:34 kärjestä. Kahdella ja puolella kilometrillä olin jäänyt vain 26sek. Homma oli hyvin näpeissä ja edelleen jalat vei miestä hyvää kyytiä. Mutta sitten. Typerä typerä virhe. Omaa rastia kohti, mutta sitten päätin tuntemattomasta syystä kurvata toisen letkan mukaan ja väärälle rastille. Siitä nopee paikannus ja väärin meni. No selvisin "vain" 2min virheellä. Siitä sitten hieman väsyneenä ja harmissaan kohti loppuja rasteja. Loppu sujui jälleen hyvin ja ihan "ok" vauhtiakin.(n. 5min/km). Vaihtosija oli 39./79 +5:19 kärkeen. Kokemuksena tää oli erittäin mieluisa ja mieleenpainuva ja antaa lisämotivaatiota treenaamiseen.Loppusijoituksemme oli 36. mikä on erittäinkin hyvä suoritus! 

Jatkossakin pitää vaan muistaa ettei se henkilökohtasilla matkoillakaan tämän kummalisempaa ole ja että taitoo ja vauhtia kyllä on kun malttaa vaan keskittyä huolella yhteen väliin kerralla. Ei muuta kuin 10MILAA kohti.

-Jere

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti