8 sekuntia...

Hejsan!

Joo elikkäs katsausta viikonlopun SM kisoihin oon taasen kirjottelemassa. Lauantaina oli vuorossa SM sprintti Hollolan keskustassa. Sprinttiä oon reenannu enemmän kuin ennen ja alla on muutama kovatasoinen sprinttikisa ja hyviä reenejäkin alla useampi. Viimeisen viikon on puhelimen yhdellä välilehdellä ollut google kuvahaun tuloksia sprintti kartoista. Niitä katselin ja analysoin ahkerasti aina kun siihen suinkin aikaa oli.

Mutta sitten itse asiaan eli kisapäivään. Aamulla kotoa kisapaikalle lähtiessäni tunsi jännitystä. Kisapaikalla tunsin oloni aika epämukavaksi kun pienelle torille oli ahdettu 2000 henkilöä... Vessaan oli 200metrin jono. Ajattelin että noo käyn sitten lähtökynnyksellä vessassa kun siellä on normaalia pidempi aika odotella. Siellä se vasta jono olikin... Seisoin lähes tunnin vessajonossa. Puskassa käyntikin kävi mielessä mutta kaupunkiympäristössä en kehdannut sitä tehdä. Vihdoin vessasta päästyäni lähtöön oli aikaa 15 minuuttia enkä ollut tehny verkkaa enkä laittanu kamoja kuntoon. Pieni paniikki meinas iskeä ja aika kylmiltään karsintaan jouduin. Tein kohtuu suorituksen yhden puolen minuutin mokan onnistuin tekemään, mutta sijoitus oli 14. joka kyllä oli paremmin mitä osasin karsinnasta odottaa. Rata oli helppo eikä mitannut vielä maksimaalista sprinttisuunnistus taitoa.

Finaalissa sitten homma oli ihan toisenlainen. Rata näytti todella haastavalta kun kartan sai kouraan. Ykköselle löysin optimi reitin nopella vilkaisulla, mutta koolla sitten tapahtui niin, että kun kukaan muu ei lähtenyt valitsemalleni reitille ajattelin sieltä pääsyn olevan estetty aidalla jota en vain huomannut kartasta. Sorruin yliyrittämään ja kikkailemaan sokkeloisella reitinavalinnalla. Olin aika pihalla missä kuljin ja mikä taas oli sallittua ja mistä sai mennä. Aivan täysi katastrofi alku. Homma kasaan ykkösellä ja kohti seuraavia rasteja. Suunnistus oli tökkivää. Pysähtelyjä, hölkkä askelia ja pohdinta taukoja. Eihän sen sprintin näin pitäny mennä... Skarppasin kuitenkin ja sain homman haltuun. Loppupuoliskolla tein kuitenki vielä kaksi isohkoa n. 15s. virhettä. Maaliin tullessani arvelin sijoituksen jälleen painuvan sinne n. 20sijan paikkeille mikä on tullut tutuksi SM sprinteissä. Kisa osoittautui kuitenki erittäin haastavaksi myös muille ja muut (myös ennakkosuosikit) tekivät virheitä ja ottivat hylkäyksiä. Aloin ymmärtämään tilannetta hetki hetkeltä paremmin: "Olen ensimmäinen, joka jää ilman palkintoa......" Lopputulosten selvittyä harmitus oli todella suuri. Taisin jopa itkeä. Unelma ja tavoite tälle kaudelle oli SM plaketti. Se oli lähellä jo pitkällä matkalla. Sen ei pitänyt tulla sprintistä, ei ainakaan niin huonon suorituksen jälkeen, minkä lauantaina tein. Mutta siitä sprintistä se nyt oli tulossa. Se plaketti jäi vain 8 sekunnin päähän!!? Todella lähellä se oli kun huomioi kuinka suuret erot kisassa lopulta oli... Vauhti riitti, jopa mitaleille, jos kaikki tekemäni virheet ottaisi pois. Mutta myös muut tekivät virheitä joten sitä ei voi suoraan niin ajatella. Kisa oli erittäin kova ja haastava ja harmittaa aivan vietävästi se plaketin karkaaminen. Mutta sellasta se sprinttisuunnistus on: erot on pieniä ja aina joku pettyy. Lauantaina oli minun vuoroni pettyä, ja jälkeenpäin voin kyllä olla tyytyväinen suoritukseeni. Ehkä saatan alkaa panostaan myös sprinttiin jatkossa ;)

Sunnuntain viestistä pari sanaa myös. Aloitin, niin kuin yleensä. Tavoite oli pysyä ennakolta kovimpien äijien letkassa ja poimia omat hajonnat. Ykköstä pummasin arviolta viitisen minuuttia. Kakkosella ja kolmosella kantaan ilmestyi juuri ne ennakolta kovimmat äijät. Olin todella kovassa seurassa. Olin hieman hämilläni ykkösen megapummin takia. Ajattelin että liikumme kärjessä vaikka pummattiinkin alussa paljon. Ajattelin myös lauantaina valmentajan antamaa ohjetta pysyä näiden kavereitten letkasa ja poimia ne omat hajonnat. Tein työtä käskettyä. Olin kyllä välillä aika tiukilla, pakko myöntää. Hyvä fyysinen vire kuitenkin jatkui ja pysyin letkassa koko osuuden. Teimme viitos rastille varmaan yli 2.5min virheen. Loppu posoteltiin vähemmän ja enemmän toisiamme nähden. Vaihtosija oli kuitenkin lopulta 23. Mikä ei todellakaan miellyttänyt minua. No joukkue taisteli lopulta sijalle 24.

Summaa tästä viikonlopusta. Koin ehkä suurimman pettymyksen tähänastisella urallani jäädessäni nuolemaan näppejä palkintosijojen ulkopuolelle. Sain myös erittäin arvokasta oppia oman ikäluokan (tai no vuotta nuorempien) suomen huippujen letkassa. Se oli varmasti kokemus, mikä antaa jatkoon arvokasta tietoa ja ymmärrystä siitä, miten metsässä tulee toimia ja miltä se suunnistus tulisi tuntua. Loistava kokemus pummeista huolimatta.

Erikoispitkällä matkalla, ja niin yössä, koitetaan sit nitistää ne viimesetkin sekunnit pois ja viimeistään ep:llä tuuletan palkittavien rivistössä. Plaketin aion ottaa niin kun itselleni ja muille olen luvannut ja tavotteen asettanut!

Leuka ylös ja kohti uusia kisoja! :)

-Jere

SM PITKÄT, karvas pettymys

Sm pitkät Muuratsalossa Jyväskylässä piti olla tämän kauden pääkisa, ja olikin sitä. Ensimmäistä plakettia (sijoittumista 10. parhaan joukkoon) lähdin tavoittelemaan kovimmilla reenimäärillä ja kovimmalla itseluottamuksella tähän mennessä. Kaiken piti olla kunnossa ja olikin. Suunnistus oli alkanut sujumaan juuri oikeaan aikaan ja fysiikka oli paras mitä se voi olla ennen tärkeää kisaa. Teho jakso ja viimeisen viikon tai oikeastaan kahden viikon herkistely ajoitti kunnon täydellisesti juuri tähän kisaan.

Lauantain karsinta alkoi katastrofaalisesti. Lähdin juoksemaan 90° väärään suuntaan väärä polkua. Juoksin sitä todella kauas ennen kuin tajusin olevani hukassa. Siitä tuli raju 8min pummi. Se asetti asenteen aivan uudelle tasolle. Tahtotila nousi niin korkealle etten muista suunnistaessani koskaan olleeni niin motivoitunut ja keskittynyt. Suunnistin loppu radalla muutamat kärki väliajat ja tekeminen oli hyvää. A-finaaliin pääsy oli taattu ja karsinnan sijoitus oli 27.

Yön nukuttuani tunsin hieman kurkkukipua ja tunsin jännittävän kisaa aika paljon. Se on hyvä merkki, kun saa perhosia vatsaan. Alku oli hyvä, ykkösen naulasin pomminvarmasti. Sain hyvän fiiliksen. Kakkosen pitkä väli meinas mennä taiteiluks, mutta lopulta sain sen ratkottua kohtalaisesti. Jotain micro hommia siinä varmasti oli, mutta suunnilleen “pitkä päätyyn ja perään” tekniikalla  ihan hyvä suoritus. Kolmoselle pieni koukero ympyrässä. Nelosen ja vitosen naulasin jälleen varmasti. Kutoselle hyvä reitinvalinta ainakin omasta mielestä ja väliaika kymppisakkiin. Seiskakin meni hyvin. Mutta sieltä lähtö koitui koko kisan kohtaloksi. Lähin pudotteleen taso kerrallaan alaspäin hirveetä jyrkänneleikkausta. No pari tasoa alempana huomasin siitä olevan n.10m pudotus ja totesin ettei siitä voi mennä. Nousin takasin ylös ja etin uuden alas meno paikan. Siinä se meni se plaketti. Harmittaa aivan vietävästi. Niin lähellä ja noin tyhmään virheeseen se kariutu. Tiesin sen heti alas päästyäni että siinä se meni... Lisäksi satutin polveni pitkässä pudotuksessa. Sunnuntai-iltana kävely ilman kipuja oli vain haave... Maanantaina tunsin kipua edelleen, mutta pystyin kävelemään. Ainakin ontuen ja ovista ja kaiteista tukea hakien.

Loppu kisa meni ihan hyvin pieniä epävarmuuksia lukuunottamatta. Se ei kuitenkaan enää riittänyt, vaan jouduin jälleen pettymään. Viime vuonna eroa plakettiin jäi minuutti ja kolme sekuntia, sijoitus oli 13. ja plaketti lipui käsistä keskivaiheiden lepsuilun vuoksi. Tänä vuonna jäin muutaman sekunnin yli kolme minuuttia plaketista ja sijoitus oli 15. Jyrkänne-kikkailussa hävisin lähes neljä minuuttia, joten käytännössä sitä voidaan pitää virheenä, jonka takia en plaketeilla tänä vuonna ollut.

Tämä kisa oli kuitenkin jälleen osoitus siitä, että kun pää pysyy kasassa koko suorituksen ajan on saumat pärjätä miten hyvin tahansa. Enää homma ei jää fysiikasta kiinni.

Mutta, mutta turha jossitella. Ens vuonna mennään taas. Ehkä sitten on mun aika nousta kärkikymmenikköön. Ehkä tarviin vielä vuoden lisää aikaa kypsyä suomen parhaimmiston tasolle...

Noh onhan tässä vielä rinttiä ja erikoispitkää tarjolla, joissa annan parhaani ja katson mihin riittää, jos vaikka jommasta kummasta se plaketti tulis... Eli en ole vielä luovuttanut siitä tavoitteesta ottaa se sijoitus kymmenen joukossa. Erikoispitkä matka lokakuun lopussa lienee se mulle sopivampi matka, mutta sprinttiin lähden plaketin kiilto silmissä tekemään kaksi hyvää ja kovaa juoksua.

Työnteko jatkuu. Seuraavissa karkeloissa oon taas viisaampi ja vahvempi.

-Jere

Mää keskittyneenä lauantain karsinnassa