Välipysähdyksen kautta loppusuoralle

 Onpahan ollut eriskummallinen kausi. Ensin ei juuri mitään kisoja, ja lopulta kaikki mahdolliset kisat yhteen putkeen. Viisas harkitsee ja valitsee kisoja tarkemmin ja vähän tyhmempi kiertää koko sirkuksen. Itse olen jälkimmäinen. Kirjoitan tarkempaa purkua kaudesta hieman myöhemmin, vielä ei ole sen aika. Nyt on aika kurvata tämän kauden loppusuoralle. Mutta jotain on antaa tiedonjanoisille jo nyt.

Viime viikonloppuna (25.-26.9.) oli yösuunnistuksen suomenmestaruuskisat. Itselle kauden tärkeimmät kisat. Jouduin jättämään kisat väliin sairastumisen takia. Kävin koronavirustestissä. Tulos tuli varsin nopeasti, kolmen todella pitkältä tuntuneen päivän päätteeksi. Negatiivinen. Huh. 

Kolmen sairaspäivän aikana nukuin 12h vuorokaudessa. Lepäsin. Ensimmäistä kertaa lähes kolmeen kuukauteen. Kyllä, 10 viikonloppua putkeen poissa kotoa. Leirejä, pikkukisoja, viestejä ja SM kisoja. Joka viikonloppu jossain. Suunnistus on ollut pahasti ruosteessa. Kisasta toiseen epäonnistumisia. On meinaan pääkopalle kovaa touhua sössiä joka kisassa. Matkustaa pitkin maita ja mantuja. Arkisin olen nuijinut opintoja kasaan ja aloittanut vakituisessa työssä. Lenkilläkin olen käynyt. Hyvinkin. Mutta siitäkin enemmän myöhemmin. 

SM viestin totaalisen notkahduksen jälkeen pääsi epätoivoinen avunhuuto. Pienellä avustuksella ja johdattelulla, mutta pääsi kuitenkin. Todettiin, että suorituksenhallinnassa on suuria ongelmia tällä hetkellä. Pureskelin neuvoja joita sain. Tein myös ohjattuna henkistä valmentautumista. Pikkuhiljaa alkoi valjeta, että olen todella pahasti ahdistunut ja kipsissä. On kai vähemmästäkin, jos kiertää kolme kuukautta kisasta toiseen, epäonnistumisesta seuraavaan. Eikä aikaa palautumiseen ole jäänyt riittävästi siviilipuolen kiireiden täyttäessä arjen kalenterin. Jotenkin sitä on uskotellut itselleen, että “kyllä se seuraavassa kisassa loksahtaa paikalleen.” Onhan harjoitukset kuitenkin pääosin sujuneet mallikkaasti. Ja syöttänyt kuolemattomuuden pajunköyttä. “Kyllä vielä nämä kisat jaksan”, “enää kolme viikonloppua niin saan lähteä kisoihin kotoa”. “Enää muutamat kisat tälle kaudelle, sitten saa levätä.”

SM yöhön olin tosiaan lähdössä, ja tuntui, että ajatus on hieman kirkkaampi ja odotin todella kisoja. Mutta karsintaa edeltävänä yönä heräsin voimakkaaseen kurkkukipuun, en onnistunut nielaisemaan ja nielu tuntui olevan tulessa. Sain vähän juotua ja jatkoin unia ajatuksella, että kyllä se aamuun mennessä menee ohi. Eipäs mennytkään. Kävin jonkin aikaa henkistä painia ja koitin hyväksyä sitä tosiasiaa, että kauden pääkisat jäävät väliin. Ihan jo oman terveyden takia, mutta ehkä vielä enemmän muiden suojelemiseksi. Etten tartuttaisi muita. Otin yhteyttä lääkäriin ja varasin ajan koronavirustestiin tunnin päähän. Tämän sairastumisen tarkoitus oli vain ja ainoastaan pysäyttää minut lepäämään. (Onko sairastumisella ylipäätään muita tarkoituksia, kun kertoa, että pysähdy!?) Kun tämän (harvinaisen helposti) ymmärsin, ei kisojen väliin jääminen enää harmittanut ihan niin paljoa. Oikeastaan olin helpottunut. Ymmärsin kuinka uuvuksiin olin itseni ajanut. Sain syyn pysähtyä ja levätä. Ja ai piru kun on tuntunut hyvältä. 

Suunnistusteknisesti en odota ihmeitä tai muutoksia loppukaudelta. Ei minun tarvitse, onhan homma koko ajan ollut kasassa harjoituksissa. Kaikki tarvittava taito ja tieto on jo. Sen sijaan odotan itseltäni sopivan tunnetilan löytämistä kisatilanteissa ja sitä kautta hyvää suorituksenhallintaa. Odotan pystyväni jälleen nauttimaan kilapiluista.  

Kohti kummallisen kauden loppusuoraa siis!

-JK

Kohti syksyä

Miten on mennyt? Miten menee ja mihin oon menossa? Jotain väliarviota kaiketi voisi myös sanoiksi pukea. 

Kevät meni varsin kovassa nousukiidossa. Nousukiidon ehdoton huippu koettiin 5.5. eli vain kaksi päivää myöhemmin kuin milloin 10MILA olisi ollut määrä juosta. Juoksin oman maantie 10km testijuoksun. (=yksin, soolona siis). Ennätys paukkui oikein urakalla. Aika oli 34:55 ja ennätys parani reilut puolitoista minuuttia. Voinkin sanoa, että kerrankin 10MILAssa olisin ollut huippuiskussa. Usein kevään kisat ovat syöneet parhaimman vireen ja kevätkauden klassikossa on ollut jo kisaähkyä kropassa. Toisaalta olisiko tänäkin keväänä ollut näin, jos kisoja olisi ollut? Sitä ei voi tietää, mutta lyönti oli keväällä kova.

Levollisena ja päättäväisesti kohti sykysn geimejä.

Vielä toukokuu meni hyvässä liidossa treeni puri ja tunsin treeni treeniltä kehityksen. Kesäkuun puolivälissä juostiin vuoden -95 Jukolan viesti uudelleen kutsukilpailuna. Itse kisasta totean vain, että sössin ekalla osuudella ekaan rastiin koko homman meidän joukkueen osalta. Ei ollut kovinkaan kaksiset fiilikset sen jälkeen vaikka vain "treenikisa" olikin kyseessä. Siitä alkoi kuitenkin jyrkkä alamäki. Kaksi viikkoa meni todella kehnosti. Mieli oli maassa ja fyysisesti olin aivan solmussa. Hermokipuja jaloissa ja selkä lukossa. Oli todella turhauttavaa. Yritin keventää, ei toiminut. Yritin lisätä määrää, ei toiminut. Yritin tehdä avaavana harjoituksena tehoja, ei toiminut sekään. Lopulta kun henkinen kantti jälleen kantoi, päätin, että kärsivällisesti vain eteenpäin. Juhannuksena tein pelkkää kevyttä verryttelyä. Sykkeet oli kovin korkeat. Tuntui että olen ajautunut nurkkaan. Lopulta kun mieli tasaantui ja palautui, oli myös fyysinen palautuminen mahdollista. 

Heinäkuun alussa avasin kisakauden Lukkarin-Polku keskimatkalla. Suunnistus ei ollut virheetöntä, ja koin kisan jälkeen kovaa paloa ja nälkää lähteä seuraaviin kisoihin parantamaan suoritusta. Olihan heinäkuun yhtenä teemana ehjät kisasuoritukset. Harjoittelu sujui nousujohteisesti taas, vaikka tehoharjoitusten kovimmat vedot olivatkin kaukana kevään ja alkukesän tasosta. Heinäkuun puolivälissä osallistuin Lahti suunnistukseen Hälvälän suppamaastossa. Tällä kertaa kisarutiinien vähyys näkyi isoina virheinä ja kisojen jälkeen olinkin jälleen umpikujassa. Tällä kertaa suunnistus puolen osalta. Kunto ja vire tuntui hyvältä, mutta en vain osannut suunnistaa suppamaastossa, vaikka pari vuotta sitten Jukolan viestiä varten tulikin treenattua suppasuunnistusta todella paljon. Niin se vain pääsee unohtumaan tietyn maastotyypin salat, kun ei kyseisessä maastotyypissä suunnista vähään aikaan. En kuitenkaan heti osannut nähdä tilannetta isossa kuvassa, etäältä, vaan koin olevani aivan hukassa suunnistuksellisesti. Kisojen jälkeen teimme päätöksen parin viikon suunnistusbreikistä. Laitetaan suunnistusajattelu tauolle ja jatketaan sitten kun mieli on jälleen palautunut. Olo oli hyvin turhautunut. Treeneissä suunnistus on sujunut pääosin todella hyvin, mutta kisatilanteissa virheitä tulee luvattoman paljon. Tiedän, että ongelma on pelkästään pään sisällä, eikä tekniikassa tai taidoissa. Tämän perustan siihen, että harjoituksissa suoritukset ovat hyviä ja gps-viiva kaunista, kisoissa näin ei ole. Tuskinpa se taito mihinkään häviää kisoissa ja palaa taas harjoituksissa, kyse on jostain paljon monimutkaisemmasta. Ehkä parin viikon tauko tekee hyvää. 

Nyt olen tämän viikon kesälomalla töistä, ja olenkin lomaillut Itä-Suomessa. Rauhallista kävelyä kansallispuistoissa, mökkeilyä, saunomista ja ennen kaikkea rauhoittumista. Olo on jo paljon tuoreempi ja palautuneempi. Uskon, että kun palaan kotiin ja perusharjoittelun pariin, niin homma lähtee jälleen oikeille raiteille. Seuraavia askelia kohti SM keskimatkaa pitää kuitenkin pohtia ja puntaroida tarkkaan. Tarkoittaako se sitten paljon kisastartteja ja kisarutiinien hiomista, paljon rauhallista suunnistusharjoittelua vai ainoastaan täsmäharjoituksia, niin sitä pitää miettiä ja arvioida. Ja onpa lähestymistapa mikä tahansa, nopea reagoiminen on avain tilanteessa kuin tilanteessa.

Kolin kansallismaisemaa

Olo on kuitenkin nyt ihan levollinen ja luottavainen, että suunnistuskin saadaan oikeille jengoille vielä ennen syksyn startteja. Lähdetään hiomaan virettä kohti syksyä ja nautitaan urheilusta!

Ilon ja rentouden kautta kohti syksyä!

Mukavaa kesän jatkoa kaikille! :)

...jostain päin itäistä Suomea...

-JK

Talven ja kevään kuulumisia

Terve!

Kulunut kevät on ollut varsin erikoista aikaa. Suurimmaksi osaksi treenit ovat sujuneet hyvin, mutta etenkin henkisesti olen kokenut muutaman merkittävän ja pysäyttävän kokemuksen. (Tietäjät tietää ja loput ketä kiinnostaa, voi tulla juttelemaan ja kyselemään asioista henkilökohtaisesti.) 

Mutta sitten niihin kuulumisiin tarkemmin.

Jouluun asti paiskin perusharjoittelun parissa kotosalla. Tälle kaudelle suurin kehitettävä ominaisuus on aerobinen puoli. Jouluna kävin kotikotona, tein muutaman suunnistusharjoituksen sekä kevyttä lenkkiä. Joulun jälkeen suuntasin Teneriffan lämpöön peruskestävyys leirille. Siellä tuli juostua aikalailla suunnitelmien mukaan, toki majoituksemme sijainti hieman muokkasi suunnitelmia, kun mäkeä oli joka suuntaan ja kevyiden lenkkien toteutus suoraan majoituksesta oli haastavaa. Pääasiassa treenit kuitenkin sujui hyvin. Peruslenkkien lisäksi teimme yhden mäkivetotreenin, yhden ratatreenin sekä yhden maantie vk-vetotreenin sekä kävimme kerran myös suunnistamassa. Lisäksi teimme kaksi vähän erilaista pitkää lenkkiä, toinen reilussa 2000m korkeudessa Teiden ylängöllä ja toinen Anagan metsissä. Etenkin Teiden reipas 30km oli kova lenkki. Ensimmäistä kertaa oikeasti korkealla ja heti tuommoinen lenkki. Kova yhdistelmä, mutta siisti kokemus.

Teneriffan jälkeen on jatkettu aina maaliskuun alkuun asti peruskestävyyden parissa. On ollut erilaisia haasteita, mutta pääosin kaikki on kuitenkin mennyt hyvin. Helmikuun alun Jämin leiri oli kuitenkin hetkellisesti käännekohta tietyllä tapaa. Ennen sitä olin oikeinkin hyvässä kunnossa, mutta leiri ja sen jälkeisellä viikolla juostu 3000m harjoituskontrolli olivat liikaa enkä meinannut palautua millään. Lyhyen flunssankin sairastin siinä ja seuraavalla viikolla otinkin sitten kolme päivää todella kevyesti. Eli kaksi todella kevyttä viikkoa helmikuun alusta puoliväliin kuuta. Oli siinä muutakin hässäkkää, kuten aluksi kirjoitin, mikä vaikutti etenkin henkisiin voimavaroihin, mutta sitä en täällä sen enempää avaa.

Kahden todella kevyen viikon jälkeen tulikin talviloma ja suunnitelmien mukaan kova määräviikko. Juoksin 155km mikä lienee oma "ennätys". Viikko meni todella hyvin, alkuun toki oli vähän nihkeetä menoa kevyiden viikkojen ja palautumisongelmien jälkeen, mutta kyllä se siitä sitten taas lähti rullaamaan. Vielä toinen kova viikko ja sitten kevyttä. Koronan takia perutut kisat muokkasivat loppukevään harjoitussuunnitelmia aikalailla. Nimittäin kilpailukauteen valmistava kausi siirtyy ja jatkan edelleen peruskuntokautta. Se tarkoittaa kahta pitkää pk harjoitusta viikossa. Toinen suunnistaen ja toinen juosten.

Tälle kaudelle leirisuunnitelmat tuli tehtyä niin, että vuodenvaihteessa tosiaan tuo Teneriffan leiri eikä oikeastaan muita ulkomaanleirejä ollut edes suunniteltu. Tällä hetkellä tästä päätöksestä on oikein hyvä fiilis. Suomessa kelit ovat mahdollistaneet harjoittelun sulissa oloissa ja suunnistamaankin on päässyt.

Täytyy sanoa, että kyllähän tämä koronamyllytys on jonkin verran vaikuttanut varmasti meihin kaikkiin, mutta omasta mielestäni olisi tärkeetä jatkaa ihan tavallista elämää kuitenkin huomioiden poikkeusolojen rajoitukset ja ohjeet. Itse valmistaudun suunnistuskauteen täysillä, toki harjoittelun painopisteet on tällä hetkellä toiset kuin mitä jos kausi olisi jo alkanut. Toivottavasti syksyllä taas päästäisiin kisailemaan. Jos ei, niin otetaan tämä kausi treenin kannalta. Kehitettävät ominaisuudet kaipaavatkin vielä lisää treeniä.

Kannattaa ulkoilla, pitää yhteyttä läheisiin ja pysyä positiivisena. Ei tämä ole lopullista ja kyllä tästä selvitään, yhdessä!

Terveyttä, ja parempaa kevään jatkoa kaikille!


-JK

Valoa kohti

Uutta harjoituskautta alkaa olemaan takana kuutisen viikkoa ja hommat rullaa kivasti. Uuteen harjoituskauteen pääsin lähtemään terveenä, ehjänä ja motivoituneena. Aina näin ei ole ollut ja hyvät lähtökohdat ovatkin heijastuneet suoraan arkipäivän tekemiseen. Kuuden viikon jakson jälkeen ollaan esimerkiksi viime vuoteen nähden lähes 200km plussalla. Se on kohtuu paljon suht lyhyeen aikaan. 

Syksy on sujunut hyvin. Alkuun treenien alkaminen taas ylimenokauden jälkeen sai aikaan melkoisen kuntopiikin ja juoksin erinomaisesti Varsinais-Suomen yöcupeissa. Pystyin ihan kevyesti haastamaan itseäni kovempia. Olinpa kolme kertaa peräkkäin toinen. Suunnistus sujui ja fyysinen vire tuntui erittäin hyvältä. Pikkuhiljaa määrän noustessa alkoi suunnistus hieman tökkimään. Uskon kuitenkin, että joka kerralta käteen on jäänyt rutkasti oppia tulevaan. Tosin parissa treenissä on tullut väsättyä suurimpia virheitä pitkiin aikoihin... Onneksi onnistuneita rastivälejä ja harjoituksia on kuitenkin enemmän kuin niitä huonoja.

Syksyn mattotestin jälkeen sävelet olivat selvät: määrää on lisättävä ja ennen kaikkea aerobista puolta on kehitettävä. Syksyn harjoituskauden pääpaino onkin ollut (pitkissä) peruskuntolenkeissä kovemmilla treeneillä höystettynä. Kyllä kehitystäkin on tapahtunut ja ero aiempaan on mielestäni merkittävä. Lenkkivauhdit ovat nousseet n.45sek/km aiempaan nähden. Aiemmin (esimerkiksi vielä tämän vuoden syyskuussa) jos halusin juosta lenkin n.140bpm sykkeellä, vauhti oli n.6min/km ehkä vähän alle. Nyt reilu kuukauden treenin jälkeen vastaavalla sykkeellä juostun lenkin vauhti on sellaista 5:15-5:00min/km. Tämä selittää osaltaan myös sitä, että kilometrimäärällisesti ollaan niinkin paljon edellä viime kauteen nähden.

Nyt on alla kolme kovempaa treeniviikkoa, ja joulun aikaan onkin mahdollisuus ja tarkoitus viettää kevyt viikko. Henkisesti kevyt viikko jouluna on itselleni erittäin tärkeää. Haluan jouluna viettää aikaa perheen kanssa ja hengähtää. Olisi todella kuormittavaa jos pitäisi treenata kovaa, sukuloida ja syödä raskaasti, ja ennen kaikkea aikatauluttaa päivät sekä perheen, levon että ravinnon ehdoilla. Nyt joulun kevennys osuu myös fyysisesti hyvin, nimittäin joulun jälkeen lähden kahden viikon juoksuleirille Teneriffalle. Leirillä on tarkoitus jatkaa edelleen peruskestävyyden parissa. Lämpimät, sulat, kuivat ja mäkiset olosuhteet tulevat kyllä tarpeeseen. Tällä kaudella halusin vielä rauhassa parantaa aerobista puolta ilman uusia ärsykkeitä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että voimaharjoittelu on ollut ja tulee olemaan kuntopiirien, kahvakuula treenien sekä mäkivetojen ja -loikkien varassa. Tämä siksi, että haluan kehittää muutamaa ominaisuutta kunnolla ja tälle kaudelle ne ovat peruskestävyys sekä suunnistuksessa suorituksen hallinta ja suoritusvarmuus. Jos lähtee haukkaamaan liian isoa palaa kakusta, käy usein huonosti. Sitä sohii menemään vähän joka osa-alueella eikä loppujen lopuksi enää tiedä mitä on tekemässä ja miksi. Lisäksi vammariski on suurempi, jos perustukset eivät ole kunnossa.  Näin haluan hoitaa perustukset kuntoon, jotta jatkossa pystyn kehittämään voima ja muita tehoalueita laadukkaasti.

Noniin tuli avattua asiaa ehkä turhankin paljon, mutta siis Teneriffan mäkiset maastot sopivat omien kehitettävien osa-alueiden lisäksi myös voimapuolen ylläpitämiseen hyvin. Leirillä on tarkoitus tehdä siis laadukkaita ja (pitkiä) peruskestävyyslenkkejä juosten, sekä radalla terävämpiä vetotreenejä. Maksimialuetta ei vielä kehitetä joten vedoissa pitää muistaa pitää maltti mukana. Niin kuin ylipäätään koko leirillä! Joulukuussa ei montaa sateetonta päivää ole ollut ja aurinko onkin näyttäytynyt varmaan vain yhtenä tai maksimissaan kahtena päivänä, joten etelään lähtö tulee siinäkin suhteessa tarpeeseen. Mutta ennen sitä, rauhoitutaan ja vietetään joulua perheen kanssa! Syödään ja nautitaan. 

Oikein hyvää ja rauhallista Joulua ja menestystä vuodelle 2020!


P.S. Vuoden pimein päivä on voitettu ja suunta on taas valoa kohti! :)




-JK

Kausi 2019 paketoitu

Kausi 2019 on päättynyt ja nyt onkin aika ja aikaa perata vähän sitä mitä tein, mikä muuttui ja mitä syitä omasta mielestä löytyy päättyneen kauden (loppu)tuloksen takaa. Oma haasteensa tätä tekstiä kirjoittaessa tulee olemaan se, että saan asian avattua tekstimuotoon tarpeeksi tarkasti ja kattavasti, mutta riittävän tiiviisti. Itse analysoin asioita päässäni todella syvällisesti ja tarkasti, joidenkin läheisten mielestä joskus liiankin tarkasti.

Kuva: Henna Ylimaa

No mutta, mikä sitten muuttui? Lyhyesti sanottuna aivan kaikki. Kaupunki, seura, valmentaja, vuorotyö opiskeluun, oma vastuu omasta harjoittelusta kasvoi ja tuki ympärillä lisääntyi ja tiivistyi. Täytyy sanoa, että kaikki muuttui kertaheitolla. Muutos ehkä aluksi myös pelotti ja jännitti. Muutto pois kotoa, hyvät tulot vaihtui Kelan tukiin ja “tuttu ja turvallinen” treenisapluuna muuttui omien suunnitelmien kautta uudeksi systeemiksi.

Marras- joulukuu oli vielä haastavaa aikaa harjoittelun saralla. Tein vuorotyötä, 12h työvuorot ja matkustaminen Turun ja Janakkalan välillä kuormittivat jonkin verran ja levolle piti antaa enemmän tilaa harjoitusohjelmasta. Keskimäärin noina kahtena kuukautena oli kaksi lepopäivää viikossa, mutta silti harjoittelua kertyi 33-39h noina haastavina kuukausina. Väitän, että yksi suurimmista syistä kehitysharppaukselle on ollut nimenomaan vuorotyön vaihtuminen opiskeluun, ja sitä kautta lisääntynyt aika ja jaksaminen treenaamiseen ja ennen kaikkea palautumiseen.

Kuva: Petja Pöyhönen

Asuin ja treeni kaupungin vaihto piristi myös kummasti. Tällä hetkellä puitteet ovat kunnossa. Kotoa voi lähteä mihin suuntaan vain lenkille, Kupittaan hallille on alkuverryttelyn mittainen matka ja lähimmälle suunnistuskartallekkin matkaa on vain kilometrin verran. Uuden asuin kaupungin myötä myös seura vaihtui. Halusin vaihtaa alueella toimivaan seuraan, mikä mahdollistaisi treeneissä käynnin kausimaksun hinnalla eikä jokaisesta yksittäisestä treenistä tarvitsisi maksaa x euroa joka kerta. Se helpottaa ihan käytännön tasolla asioita huomattavasti. Totta kai halusin myös kuulua porukkaan, enkä olla vain ulkopuolinen heppu joka käy lokkina muiden treeneissä. Halusin myös ottaa seuraavan kehitysaskeleen ja ajattelin nyt siihen avautuvan hyvä mahdollisuus uudessa seurassa. Tässä kohtaa on nostettava peukku pystyyn myös alueen erittäin hyvälle seurayhteistyölle ja alueen yhteisille treeneille. On yöcup, hallivedot, yhteiset viestitreenit ja mitä kaikkea. Ennen kaikkea itseä kovempien urheilijoiden seurassa treenaaminen on puskenut minua eteenpäin ja motivoinut treenaamaan huolellisesti ja kovaa. Sanoisin, että juuri nuo yhteistreenit ovat olleet merkittävässä roolissa kehittymisen kannalta. Ja etenkin, jos mietin kevään viestejä; Kevätyönviestiä ja FinnSpring viestiä, kummassakin viestissä aloitin meidän kakkosjoukkueen ja ero kärkeen oli neljän minuutin luokkaa. Totta kai parannettavaa tuossa on, mutta silti selvästi parhaat aloitusosuudet mitä olen koskaan juossut. Hallivedot on myös nostettava esiin. Se, että halli sijaitsee verryttelyn päässä kotoa on iso plussa. Aiemmin olisi pitänyt ajaa tunti autolla Pirkkahalliin, ja tämän takia siellä ei tullut käytyä, mutta nyt voi kotoa hölkkäillä Kupittaalle ja tehdä kovat treenit sulalla lämpimässä. 

Kuva: Ilkka Saarimäki

Kauteen valmistautuminen oli monella tapaa aika haastavaa. Yksi syistä oli se, että olin ensimmäistä kertaa ilman valmentajaa. Toki apua sain aina sitä kysyessä ja keneltä ikinä kysyinkään neuvoa harjoittelun suunnittelussa, apu oli avointa ja rehtiä. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, suunnittelin harjoituskalenterin aluksi yksin. Käytin (todella) paljon aikaa tutustuessani erilaisten kestävyysurheilijoiden harjoitteluun. Kahlasin läpi erityisesti Ingebrigtsenien, Iivo Niskasen, Jukka Keskisalon ja muutamien muiden harjoittelusta tehtyjä artikkeleita ja kokosin niistä omaan tilanteeseeni sopivan kokonaisuuden. Jossain kohtaa talvella tuli kuitenkin tunne, etten tiedäkään kaikesta kaikkea ja voisin tarvita enemmänkin apua, ja tukea treenien suunnitteluun ja kokonaisuuden kasassa pitämiseen. Lisäksi koin, että eniten olin hukassa kilpailukauden harjoitusten suunnittelussa, ja kilpailuihin valmistavien treenien ohjelmoinnissa. Niinpä helmikuussa Turkin leirin paluulennolla otin Mattia hihasta kiinni, ja kysyin olisiko hänellä aikaa, halua ja jaksamista alkaa valmentamaan minua. Kävimme keskusteluita siitä, mitä olen aiemmin tehnyt, millä osa-alueella vahvuudet ovat ja missä on eniten kehitettävää. Valmennussuhteemme on syventynyt kauden mittaan kun olemme oppineet tuntemaan toisiamme ja toimintatapojamme, ja uskon, että nykyinen toimintamalli sopii meille molemmille hyvin. Suunnittelen itse harjoitukset ja Matti kommentoi suunnitelmia ja ehdottaa muutoksia, jos on tarpeen. Näin pyrimme siihen, että opin itse suunnittelemaan harjoituksia ja osaan jossain vaiheessa yhä itsenäisemmin ottaa vastuun omasta harjoittelustani. Ensi kauden suunnitelmat aloitetaan muutaman päivän päästä, testien jälkeen. Ja uusi harjoituskausi aloitetaan sitten noin viikon päästä.

Kauden viimeinen leimaus.
Kuva: Väinö Nurvo

Paljon on hyviä asioita tapahtunut ihan fyysisesti, mutta yhtä tärkeässä roolissa on ollut henkinen kasvaminen. Kotoa pois muuttaminen ja itsenäistyminen heijastuu myös urheiluun. Saan itse päättää tekemisistäni ja ottaa oikeasti vastuuta omasta elämästäni. Lisäksi kauteen mahtui monta hyvin opettavaista kisaa. Tiomilassa todella jännittyneessä, stressaantuneessa ja ehkä hieman panikkimaisessa henkisessä lukossa totaalinen epäonnistuminen. Kasasin itselleni liian suuret odotukset ja kun en päässyt lähellekkään edes omaa tasoani, saati odotusteni tasoa, petyin hyvin raskaasti. Jonkin aikaa toivuttuani, aloin kuitenkin miettimään asiaa uudelta kantilta: “Mitä voisin oppia tästä, ja miten käännän tämän voitoksi?” Tuon aiheen ympärillä työskentelin jonkin aikaa, en tarkalleen muista enää kuinka kauan, mutta suurin ajatus oli, että jatkossa pyrin vain omalle tasolleni enkä haihattele mitään supersuoritusta. Se riittää, mihin riittää, mutta kukaan ei odota minulta enempää, niin en itsekään voi odottaa mitään ihmeitä itseltäni. Yksittäisissä kisoissa ja hetkissä pitää pyrkiä perustasolle, ei mihinkään muuhun. Ja isossa kuvassa pitää pyrkiä nostamaan sitä perustasoa korkeammalle, näin saavuttaa parhaan tuloksen yksittäisissä asioissa. Jos kurkottaa yksittäisessä asiassa johonkin mihin rahkeet voisivat riittää, jos kaikki menisi täydellisesti, lopputulos on usein huono.

Toinen tärkeä oppimiskokemus oli SM keskimatkan A-finaalipaikka. Kun saavutin tavoitteen, jonka kolme ja puoli vuotta aiemmin olin itselleni asettanut. Se, että osasi käsitellä myös suuren onnistumisen oikein. Tässä auttoi viikon loma/vaellusmatka Lapissa. Sai käsitellä omia ajatuksia rauhassa ja pääsi keskustelemaan asiasta niin paljon kuin jaksoi ja tarvitsi. Huomasin, että olin todella onnellinen ja iloinen, että vihdoin saavutin jonkin tavoitteen, jonka itselleni olin urheilussa asettanut. Ymmärsin myös ettei onnistuminen muuttanut sinänsä mitään. Ihan sama ihminen olin edelleen, mutta tietynlaisen motivaatio- ja piristysruiskeen se kyllä antoi. Itse suorituksesta opin sen, että totta kai vauhdin on oltava hyvä, päästäkseen A finaaliin, saati pärjätäkseen finaalissa, mutta ennen kaikkea suorituksen pitää olla sujuva. Usein suoritukseni ovat aika nykiviä. Saattaa olla kärkiväliaikoja yksittäisillä rastiväleillä, mutta toisaalta saattaa samaan kisaan mahtua välejä, jotka suunnistuksellisesti menevät hyvin, mutta kello ei tykkää. Keskarilla ymmärsin sen, että tasaisen hyvä vauhti ja sujuva suunnistus vievät parhaaseen lopputulokseen. Toki olen tämän asian aina tiedostanut, mutta nyt ymmärsin sen konkreettisesti. Se, miten sen saa sitten sovitettua kaikkiin suorituksiin onkin toinen kysymys. Se vaatinee paljon hyviä toistoja ja aikaa, mutta uskon, että nyt valmiudet sellaisiin suorituksiin ovat paremmat, kuin aiemmin.

Päättynyt kausi on ollut kaiken kaikkiaan onnistunut. Voisin sanoa, että kirkkaasti paras kauteni ja etenkin kevätkausi oli tuloksellisesti hyvä. (Helsinki O-Games, pitkä matka H21A 4./69. SM keskimatka 42. Ja myös Prisma-rastit H21A 17./72.) Paransin sekä vitosen, että kolmosen ennätyksiä radalla useita kymmeniä sekunteja ja lisäksi SM kisasijoitukset ovat olleet parempia kuin aiemmin. (Paitsi pitkä matka). Alla vähän vertailua SM kisasijoituksista pääsarjassa:

			2017		2018		2019
SM keskimatka			B2 13.		B2 48.		A 42.
SM pitkämatka			B2 24.		B3 10.		B3 2.
SMsprintti			B2 4.		-		B1 36.

Katse tiukasti kohti ensi kautta!
Kuva: Henna Ylimaa

Mukavaa syksyn jatkoa, ja tsemppiä pimeimmän ja synkimmän ajan treeneihin! Kyllä se kevät ja valo sieltä pian taas tulee! :) 

-JK

SM kisoista

Jep!

Olin ajatellut kirjoittavani vasta kauden päätyttyä, mutta jostain syystä SM-yö-koomassa ajatukset myllertävät päässä ja haluan purkaa niitä kirjoittamalla. 

Neljä henkilökohtaista SM kisastarttia takana tälle kaudelle. Plakkarissa yksi A-finaalipaikka (keskimatka) kaksi B1-finaalipaikkaa (sprintti ja yö), sekä yksi B2-finaalipaikka (pitkä matka). 

Keskarin A-finaalipaikkaa olenkin jo puinut aiemmin; se oli todellinen yllätys, mutta en sanoisi, että yksittäinen tähdenlento tai lipsahdus. Sen osoitin nyt syksyllä juoksemalla aika lähelle A-finaaleita sekä sprintissä, että yössä. Kummassakin kisassa finaalipaikka jäi kuitenkin suhteellisen kauas, mutta loppujen lopuksi noin kolmen ajatuskatkon päähän. Mitä ajatus kestää? Ehkä muutaman sekunnin kymmenyksen? Oli miten lyhyt tai pitkä aika tahansa, sprintissä yksi iso virhe (+25sek) vesitti haaveet uran toisesta finaalipaikasta. Virhe johtui siitä, että seiska rastilta lähdettäessä olisi lyhyin ja nopein reitti ollut aitojen välistä ja pienestä aidan rakosesta ulos urheilukentältä, mutta oma silmä ei juoksuvauhdissa erottanut aidan väliä, kun korkeuskäyrä “tukki” välin. Kiersin aivan tolkuttoman kaukaa ja hävisin välillä 32sekuntia. A-finaalista jäin toki 50sekuntia, mutta toinen huono reitinvalinta radan loppupuolella varmisti putoamisen B-finaaliin. 

Nuolen kohdalla aidassa väli, jonka missasin

Yössä A-finaalipaikka oli näpeissä vielä 1.5km ennen maalia ja kilometri ennen maalia olin vielä täysin mukana taistelussa viimeisestä finaalipaikasta(+18sek). Mutta n.700m ennen maalia tuli nukahdus, joka tällä kertaa valitettavasti oli kohtalokas. Tein 11. rastille 5,5min virheen ja jäin finaalista 6min. Viimeiselle rastille tein vielä 45sekunnin virheen, mutta tällä ei enää käytännössä ollut merkitystä, sillä tiesin, että viiden ja puolen minuutin virhe on liian iso jatkoon pääsemisen kannalta.

11. rastille nukahdus, jota seurasi 5,5min virhe

Vaikka toki finaaleista putoamiset tuollaisten virheiden jälkeen harmittavat todella paljon, olen kuitenkin tämän kauden aikana (10MILA oppimiskokemus) oppinut käsittelemään paremmin omia odotuksia ja käsityksiä siitä miten jonkun asian pitäisi mennä, ja mitä sitten jos ei mene niin kuin olen halunnut ja odottanut. Olen oppinut käsittelemään paremmin pettymyksiä ja näin ollen, vaikka harmitus on kova, ei se tällä kertaa kaada maailmaani yhtä pahasti kuin kevään suurviesti-flopin jälkeen.

On myös muistettava, että tämän kauden sijoitukset SM kisoissa (pl. pitkä matka) ovat selkeästi parempia kuin aiemmin. Ennen tätä kautta en ollut päässyt kertaakaan pääsarjassa edes B1 finaaliin (paitsi yössä, jossa ennen tätä kautta karsinnassa A finaalista ulos jääneet arvottiin kahteen B finaaliin, tänä vuonna parhaat A-finaalista pudonneet sijoitettiin käännettyyn lähtöjärjestykseen B1 finaaliin, kuten muissakin SM kisoissa.) Tällä kaudella olen kuitenkin ollut kaksi kertaa betoni ykkösessä ja kerran jopa A finaalissa. Ja vaikka urheilu on paljon muutakin kuin sijoituksia ja finaalipaikkoja, niin kyllähän noista tuloksista voi todeta sen tosiasian, että kehitystä on tapahtunut tämän kauden aikana. Siihen ei pidä kuitenkaan tuudittautua ja tyytyä, vaan harjoittelua jatketaan nöyränä kohti eheämpiä suorituksia ja parempia sijoituksia! 

Viestilligan finaali, 25manna ja SM erikoispitkä matka; siinä loppukauden kisaohjelma. 

Kohti loppukauden kisoja siis!

-JK

Tärkeintä ei ole määränpää, vaan matka

Terve!

Viimeksi kirjoittelin toukokuun vaikeuksista ja kesäkuun onnistumisista. Kesäkuun onnistumiset saivat jatkoa ja kesäkuun 29. päivä jää omaan mieleeni ja historiaani merkittävänä ja merkityksellisenä päivänä. Saavutin sen, mitä olen tavoitellut. Selvitin tieni SM keskimatkan karsinnasta A-finaaliin. 

Juniorisarjoissa ehkä siinä 17vuotiaana asetin itselleni tavoitteeksi saavuttaa junnusarjoissa henkilökohtainen plaketti eli sijoittua 10 parhaan joukkoon SM kisoissa. Tavoite jäi saavuttamatta, ja niin usein se jäi harmittavan lähelle. Usein mokasin yhden rastivälin, mikä vesitti haaveet plaketista.

Miesten yleiseen sarjaan siirtyessäni asetin tavoitteeksi A-finaali paikan. Ensin se oli ensimmäisen kauden tavoite, ja kun se ei toteutunut se siirtyi myös seuraavalle kaudelle tavoitteeksi. Finaalipaikka jäi myös viime vuonna saavuttamatta ja syksyllä olikin jossain ylimenokauden vaiheessa tunne etten ehkä sittenkään pysty sitä finaalipaikkaa koskaan ottamaan. Halu kehittyä oli silti olemassa, joten siirsin ajatukset ja tavoitteet sijoituksista urheilullisten ominaisuuksien kehittämiseen. 

Alle vuosi sitten tapasin seuramme valmennuspäällikön ensimmäistä kertaa ja hän kysyi minulta tavoitteita tulevalle, eli tälle kaudelle, sekä tavoitteita viiden vuoden tähtäimellä. Muistan vastanneeni tämän kauden tavoitteeksi suoritusvarmuuden parantamisen ja viiden vuoden tavoitteeksi sen A-finaali paikan saavuttamisen. Vaikka olinkin siirtänyt ajatusmaailman urheilullisten ominaisuuksien kehittämiseen, ajattelin, että kyllä minulla joku tavoite ja maali pitää olla. Sellainen konkreettinen tavoite, mitä kohti edetä. 

Lauantaina 29.6.2019 saavutin konkreettisen tavoitteeni. Selviydyin karsinnasta finaaliin. Tämä vaati tietenkin hyvää kuntoa, taitoa ja pelisilmää, mutta ennen kaikkea tällä kertaa se vaati paljon hyvää tuuria. Oma karsinta ryhmäni oli ehkä heppoisin, oli riittävästi poisjääntejä ja vaati se finaaliin pääseminen myös tiimi kaverin ikävän hylkäämisenki. 

Karsintakisassa alku oli harmittavan heikko. Lähdin hyvällä keskittymisellä lähtöpaikalta kohti ykkösrastia. Noin rastivälin puolivälissä putosin aivan täysin kartalta. Olin noussut suopohjaista rinnettä hyvällä suunnalla ja olin kiinni koko ajan missä menin. Sitten tuli yksi kumpare missä oli mielestäni jyrkänne päässä, mutta kartalta en sellaista löytänyt rastiväliviivan lähettyviltä. Jouduin pysähtymään ja ottamaan kävely askeleita. Jatkoin eteenpäin suon yli, mutta suon takana oli pieni tänka på, kun rasti oli tyhjässä rinteessä pieni suo. Vähän kaartelua ja ihmettelyä ja tuurilla rastille. Sain kuitenkin ajatukset kasaan ja kakkos välillä pääsin flow tilaan. Suljin kaiken muun pois mielestäni ja ympäriltäni. Keskityin yhteen rastiväliin kerralla ja yritin hyökätä hallitun agressiivisesti. Rasti toisensa jälkeen tuli vastaan, enkä muista kertaakaan ajatelleeni mitään muuta kuin sen hetkistä rastiväliä. Olin iskostanut päähäni ajatuksen, että maasto on todella vaikea ja pitää vetää varmasti ettei pääse eksymään. 

Radan loppupuolisko suunnistettiin vinosti alarinteeseen ja välit olivat mielestäni haastavia. Ajattelin, että on vedettävä todella varman päälle. Olin kuitenkin niin hyvin tilanteen päällä ja omassa kuplassa, että luotin täysin itseeni ja omiin taitoihin ja vedin kovalla riskillä kaikki alarinnevälit suunnalla suoraan. Vastoin sitä, miten ajattelin, että nuo välit pitää suunnistaa. Ysi kymppi välillä keskittymiseni herpaantui ja huomasin muitakin suunnistajia ysirastilla. Hyppäsin siihen junaan ja ohittelin porukkaa. Vedin samalla itseluottamuksella kun siihenkin asti. Yhtäkkiä huomaan olevani todella paljon oman rastini alapuolella toisella rastilla. Piste oli todella selvä: pistekumpare suolla rinteessä. Sain heti kiinni ja korjasin omalle rastille. Lopun juoksin niin paljon kuin vain pääsin. Vedin kunnon turvatkin alamäessä. Maalissa oli olo, että olipas hieno maasto ja varsinkin alun ylänköalue meni hyvin. Mutta ykkösen ja kympin virheet kuitenkin harmittivat. Menin toiseksi. En kuitenkaan uskonut suoritukseni riittävän kuin korkeintaan B1-finaaliin. Karsinta on kuitenkin sen verran nopeatempoinen kisa, että varsin nopeasti selvisi se, että pääsin todellakin A finaaliin! Ensin fiilis oli todella epäuskoinen, sitten todella mahtava, mutta sitten hieman harmistunut kun tiimikaveri hylättiin minun edeltäni. Olin viimeinen finaaliin päässyt, joten hylkäyksen kokenut kaverini olisi ollut ajan perusteella viimeinen jatkoon menijä. Harmitus vaihtui kuitenkin pian innostukseen ja onnellisuuteen.

Karsinnan GPS

Karsinnan tulokset

Finaali alkoi hyvin, mutta alkuverryttelyssä tehty virhe (lähtöajan väärin muistaminen ja verryttelyn liian myöhään aloittaminen) oli pistänyt jalat vähän liian koville ja meno alkoi hyytyä seiska rastin jälkeen. Virheitä tuli, mutta enimmäkseen eroa kärkeen tuli jalalla. Finaalissa oli viimeisellä rastilla vielä ”miina” kun oli kaksi vierekkäistä rastia. Taisipa hopea ja pronssikin ratketa siihen, että leimailtiin väärällä rastilla ja saatiin hylsyjä. Miinaan astui myös muitakin ja loppusijoitukseni oli 42. Finaalii ylsi 52 karsinnan parasta miestä.

Finaalin GPS

Finaalin tulokset

Vaikka kaikki kovat eivät olleet edes ilmoittautuneet kisaan ja osa ei lähtenyt ollenkaan vaikka oli ilmoittautunut, jaetaan mitalit ja muutkin sijoitukset niiden kesken ketä on mukana, joten pulinat pois.

Erityisen tästä kisasta ja mahtavasta tunteesta tekee se, että olen vastannut harjoittelun suunnittelusta tällä kaudella pääosin itse. Toki kevättalvesta asti minulla on ollut myös valmentaja, mutta edelleen suunnittelen harjoitukset itse ja valmentaja ohjailee sitten oikeaan suuntaan, jos ohjelmissa on jotain viilattavaa. Mutta se työ, minkä viime syksynä tein kirjoituspöydän ääressä perehtyessäni erilaisiin harjoittelumetodeihin ja -tapoihin tuottaa näin nopeasti tulosta, saa kylmät väreet aikaan ja se, että juuri sellaisella harjoittelulla onnistun nostamaan tasoa näin paljon, tuntuu aivan hemmetin hyvältä! Toki olen saanut paljon tukea valmentajaltani Matilta ja olenkin todella iloinen, ja kiitollinen siitä, että juuri hän auttaa minua sekä urheilijana, että myös suunnittelemaan ja rytmittämään harjoittelua.

Alla vähän keskimatkan historiaani. Sanoisin että suhteellisen merkittävä kehitysharppaus tullut…

2013: H17 21. +8:02 (karsinnassa 4. ja elämäni paras suunnistussuoritus)

2014: H18 26. +12:56

2015: H20 29. +13:01

2016: H20 31. +16:10 (jalkavamma toiseksi viimeisellä rastilla+5min virhe samalle rastille)

2017: H21 B2-finaalin 13. +5:08

2018: H21 B2-finaalin 48. +12:01

2019: H21 A-finaalin  42. +11:35

Tästä on mahtava jatkaa kesän treenijaksolle ja avoimin mielin kohti syksyn kisoja! Otetaan kaikki vastaan mitä tulee. 

Lopputulos oli hieno, mutta tällä(kin) kertaa matka oli se hienoin osa!

”Tärkeintä ei ole määränpää, vaan matka.”

Jes! Jes! Jes!

-JK