Ennätyksestä toiseen ja pohjalta vauhtia

 Kevät alkaa taittua kesään, ja kisakausi on hyvässä vauhdissa. Kerroin viime tekstissä 10km testijuoksuennätyksestä, jonka juoksin 13.3. Vappuna oli ohjelmassa harjoituskauden seuraava testijuoksu, tällä kertaa Ankkurin testijuoksureitillä. Reitillä, josta on pidetty tilastoa ainakin -70 luvulta saakka. 

Testijuoksujen välisen ajan harjoittelussa pääpaino siirtyi yhä enemmän ja enemmän suorituskykyä ja lajivoimaa parantaviin mäkiveto ja -loikka treeneihin. Lisäksi suunnistusta otettiin ohjelmaan 2 kertaa viikossa. Aluksi suorituskyky nousi räjähdysmäisesti. Tunsin kuinka lähes joka treeni kehitti ihan järjettömän paljon. Lopulta kuitenkin kovat mäkivedot ja -loikat yhdistettynä kasvaneeseen suunnistusmäärään alkoi tuottaa ongelmia. Yhtäkkiä noin puolitoista viikkoa ennen testijuoksua alkoi ilmetä ongelmia. Jalat eivät enää palautuneet ja jokainen treeni hapotti kovasti. Olipa kyseessä sitten kovempi tai kevyempi treeni. Hapotusta kesti joitakin päiviä, kunnes ongelma muutti muotoaan. Pakaroiden ja takareisien hermotus oli aivan tukossa. Hermokipuja kestikin sitten aika kauan. Itseasiassa vielä testijuoksun jälkeenkin noin pari-kolme viikkoa. 

Lähdin vappupäivän testijuoksuun hyvin maltillisin odotuksin. En oikeastaan odottanut itseltäni mitään. Olin jopa valmistautunut keskeyttämään jos takareisi kinnaa pahasti. Lähdin juoksemaan kuitenkin varsin reipasta vauhtia. Pääsin juoksuflowhun ja painelin loppuun asti hyvää kyytiä. Pienen pieni hampaankoloon jäänyt pala oli 6km kohdalla alkanut pistos oikeassa kyljessä. En kuitenkaan jäänyt kiinni tähän yksittäiseen häiriötekijään vaan jatkoin maaliin hyvässä ajassa, 33:29. Siis 24sekuntia kovempaa kuin maaliskuun puolivälissä. Toki reitti oli eri, ja tämä Ankkurin reitti hieman alimittainen (kellon mukaan n.9,85km), mutta toisaalta tämä reitti on aika raskas nousumetrien ollessa yli 130m. (vrt. Kupittaan lähes täysin tasainen reitti). Tuolla tuloksella yltää seuran tilastoissa kaikkien aikojen 10. sijalle. Pidän aikaa kovana, mutta uskon, että pystyn tulevaisuudessa juoksemaan alle 33min. Aika oli muuten yli 2min parempi kuin marraskuussa juoksemani tuon reitin aiempi oma ennätykseni, joten talven harjoittelu on mennyt hyvin perille. 

Viikko testijuoksun jälkeen pääsin avaamaan myös suunnistuskauden, kun Kouvolassa juostiin sekä Suunnistusliigan että Viestiliigan osakilpailut. Lauantain Suunnistusliigan kisa lähti huonosti liikkeelle, kun en pitkällä ykkösvälillä luottanut tarpeeksi itseeni ja aloin sekoilemaan polkujen kanssa. Kolmosella oli kovaa yliyrittämistä ja juoksin käytännössä rastin läpi leimaamatta. Nelosella tajusin virheeni ja palasin kolmoselle leimaamaan. Loppu meni paremmin, mutta en saanut mitään kummosta vaihdetta silmään vaan pysyttelin myös fyysisesti mukavuusalueella. Taidollisesti näkyi alun virheiden jälkeen epävarmuus ja itseluottamuksen puute. 

Suunnistusliigan alussa yliyrittämistä ja unohtunut leima 3.rastilta

Viestiliigassa sunnuntaina juoksin ankkuriosuuden. Kakkosella tein isohkon 1,5min virheen. Tämän jälkeen sain kuitenkin hyvän rytmin päälle ja muutamaa pienempää kämmiä lukuunottamatta juoksin ihan kelvollisen osuuden. Olimme jääneet aiemmilla osuuksilla vähän taaemmas eikä ankkuripätkälle liiemmin letkaa siunaantunut, joten yksin sai hommia tehdä. Se oli toisaalta hyvä, niin ei ollut mitään häiriötekijöitä, vaan sai keskittyä omaan työhön. Vauhdin kannalta seura olisi varmasti tehnyt hyvää. Mutta näin tällä kertaa. Ihan ok suoritus.

1-1,5min virhe 2.rastille Viestiliigassa

Helatorstaina juostiin Lohjalla Prismarastit. Tämä kisa meni täysin penkin alle kahden ison n.4-5min virheen vuoksi. Odotin itseltäni hyvää suoritusta. Kahden kisan jälkeen sellaista kunnon mukaista suoritusta. Epäonnistuminen vei aika syvälle taas. Tuli tunne etten osaa kisatilanteissa tehdä yhtä hyvää suoritusta kuin harjoituksissa. Tunne etten koskaan saa itseäni miellyttävää suunnistus suoritusta kisoissa. Sanoin jopa lopettavani. Eikä se kyllä sillä hetkellä ollut vitsi. Tuli täystyrmäys ja tuntui ettei huvita enää jatkuvat epäonnistumiset ja muiden tsemppailut "ens kerralla sitten" jne. 

Yhden välipäivän jälkeen oli taas kisa. Entisen seurani Hämeenlinnan Suunnistajien kevät kansallinen. Tähän kisaan lähdin ilman mitään odotuksia. En odottanut itseltäni edes sitä, että jaksaisin juosta. Olin valmis kävelemään ja hölkkäilemään. Taisi vanhempien kettuilu kisaa edeltävänä iltana auttaa. Tein nimittäin hyvän suorituksen. Virhettä kertyi minuutin verran, jaksoin pääosin juosta ja sijoituin neljänneksi  n.5min kärjestä jääneenä. Tämä suoritus palautti uskoa omaan tekemiseen ja siihen, että osaan ja pystyn kyllä.

Hissin kevätkansallisissa 8lle huono reitinvalinta ja tappiota reilu 30sek

Nyt kaksi viikkoa ennen SM keskimatkaa ollaan jälleen epävarmassa tilanteessa, kun loukkasin nilkkaani viestitreenissä. Lääkärikäynti ja kuvantaminen poissulki murtumat onneksi. Mutta syvä haava on vuodellut verta vielä päiviä tapahtuneen jälkeen. Lisäksi nilkka turposi melko muodottomaksi eikä sillä kyllä juosta vielä hetkeen. Saapa nähdä kuinka kauan joudun odottamaan, että pystyn lenkkaria saati suunnistustossua jalkaani laittamaan. No, eipähän ehdi muodostamaan turhia odotuksia kisoihin, mikä näyttää olevan avain onnistuneisiin suorituksiin.

Juoksutauko on hyvä käyttää palautumiseen ja niiden asioiden tekemiseen, joita en normaalissa arjessa ehdi tekemään, esimerkiksi lukemiseen. Lisäksi olen kaivannut tunnetta, ettei ole kiire mihinkään eikä tarvitse olla suorittamassa koko ajan jotain. Joten vaikka varmasti vähintään keskivartalokuntopiiriä ja kehonhuoltoa tuleekin tehtyä, niin ennen kaikkea nautin henkisestä breikistä ja lataan akkuni täyteen, jotta kun kenkä mahtuu taas jalkaan on akut täynnä ja jaksaa niitä kenkiä jälleen kuluttaa! Nyt on myös hyvää aikaa palautumisen ohessa tehdä töitä pääkopan kanssa. Se puoli tarvitsee ennen kaikkea selkeät toimintamallit kisatilanteisiin, jotta on mahdollisuus tehdä kunnon ja taitojen mukaista tulosta. 

Kohti kesää ja uusia mahdollisuuksia onnistua kisoissa! :)

-JK

Ennätyskunnossa kohti kevättä

 Viime kuulumisista onkin vierähtänyt jo hyvä tovi, mutta hiljaiselo blogin puolella on tällä kertaa tarkoittanut ennennäkemättömän kovaa lenkkikenkien kuluttamista! 

Talvikaudella olen harjoitellut paljon. Enemmän kuin koskaan ennen. Ja vieläpä selvästi. Aina enemmän ei ole enemmän ja parempi, mutta on paljon kiinni siitä, miten asioita tekee. Enkä toki tarkoita, että oma tapani olisi ainoa oikea, tai oikea ylipäätään jollekin toiselle. Mutta minulle se on tuntunut toimivan erityisen hyvin. Itselläni pääpaino talven harjoittelussa on ollut pitkissä pk2 lenkeissä. Olen juossut kahden tunnin molemmin puolin lähellä aerobista kynnystä kaksi kertaa viikossa. Sen lisäksi ohjelmassa on ollut kahden - kolmen tunnin pitkiä pk1 lenkkejä. Nämä siis kovilla viikoilla. Lisäksi ollaan rytmitetty harjoittelua muutenkin enemmän. Parin tunnin aerK-lenkki on muuten pirun hieno harjoite kunnossa ollessaan, mutta melko hapan huonokuntoselle. 

Talvikausi on sujunut pääosin kuitenkin hyvin, oikeastaan lähes suunnitelmien mukaan. Yksi pieni välikuolema tosin tuli, kun intouduin juoksemaan kovan määräjakson viimeiseksi treeniksi maratonin verran peekoota. Ei sinänsä huono treeni eikä edes ollut ensimmäinen kerta, mutta ei se oikein sopinut talven siihen asti suurimman kilometrikakun päälle kirsikaksi. Hirveän yllättynyt en tuosta väsähtämisestä ollut, olinhan halunnut kovan jakson päätteeksi tuntea harjoitelleeni. Kevyt viikko teki kuitenkin tehtävänsä ja palauduin ylirasituksesta melko pian. Sen jälkeen meno on ollut kyllä erittäin vahvaa ja terävää.

Edellinen harjoitusjakso koostui kolmesta erilaisesta viikosta; yhdestä pk1 painotteisesta, yhdestä pk2 painotteisesta ja yhdestä teho painotteisesta viikosta. Tämä siis poikkesi talven aiemmasta rytmityksestä. Jakso päättyi kevyeen viikkoon, joka huipentui 10km omaan testijuoksuun. Tällä etenkin kevyen viikon sisällöllä ja toteutuksella simuloitiin tärkeää kilpailuviikkoa ja haluttiin katsoa miten homma toimii keventäessä tärkeään kilpailuun. Testijuoksu taas toimi tässä simulaatiossa tärkeänä kilpailuna. 

Testijuoksuun minulla oli kolme vaihtoehtoa. Ensisijainen vaihtoehto oli juosta 10km testi Salossa seuramme legendaarisella testijuoksureitillä. Tämä vaihtoehto oli kuitenkin riskialttein lumelle ja jäälle ja muutenkin raskain profiililtaan. Olin tehnyt kaksi varasuunnitelmaa. Toinen vaihtoehto oli juosta Turussa reitillä, jolla olen aiemminkin kellottanut 10km omia testijuoksuja. Mutta myös tällä reitillä oli riski sille ettei baana ole vielä sula. Kolmas vaihtoehto oli juosta Kupittaan harjasuolatulla reitillä. Tämä oli kaikista todennäköisimmin sula reitti. Kun testiä edeltävänä päivänä satoi vielä kohtuu paljon lunta, alkoi olla selvää, että kallistun suolabaanalle. 

Kevyen viikon alkupuoliskolla vire oli äärimmäisen hyvä ja kevyillä lenkeillä kulku mielettömän hyvää. Kevennys oli kuitenkin niin suuri kovempiin viikkoihin nähden, että vire alkoi loppuviikkoa kohti vähän huonontua. Ei dramaattisesti, mutta kyllä se kysymysmerkkejä ilmaan nostatti. Onko kevennys jälleen kerran liikaa? Niin usein talven aikana on käynyt niin, että kevyellä viikolla kulku on huonoimman tuntusta. Uskoin kuitenkin, että lumentulo ja nastalenkkareilla juokseminen sai vireen tuntumaan todellista tilannetta huonommalta. En tästä huolimatta lähtenyt testijuoksuun liian suurilla odotuksilla.

Testijuoksu aamuna, olo oli jännittynyt ja myös syke oli koholla. Vaikka kyseessä olikin vain oma testijuoksu, niin kyllä se silti sai jännittämään. Lähdin kotoa verryttelemään kohti Kupittaata ja loskassa läpsytellessä ei kyllä saanut minkäänlaista tuntumaa päivän vireestä ja iskukyvystä. Juoksin paljon perus pk lenkkiä hiljasemmalla vauhdilla, mutta silti syke oli varsin korkea vauhtiin nähden. Jännitti aika paljon. Olen jännittäjä-tyyppiä. Uudet tilanteet sekä kilpailu- ja testitilanteet jännittävät minua kovasti ja saa sykkeeni kohoamaan normaaliin verrattuna 10-20 lyöntiä minuutissa.

Lähdin juoksemaan testijuoksua tavoiteaika 34:30 mielessäni. Tuo aika on 25 sekuntia ennätykseni alle, eli mielestäni ihan realistinen tavoite. Juoksin ensimmäisen kilometrin hieman alle tavoitevauhtia. Kun toinen ja kolmaskin kilometri taittui selvästi alle tavoitevauhtia, aloin miettimään, että väistämättä hyydyn jossakin kohtaa. Ajattelin kuitenkin juoksevani niin pitkään kuin suinkin mahdollista samaa vauhtia tai jopa kiristäen. Kestän niin pitkään kun kestän ja lopun taistelen maaliin. Viides kilometri menikin jo lähes 10 sekuntia kovempaa, mitä olin suunnitellut. Voi olla, että se hieman söi lopusta paukkuja, mutta toisaalta, on mahdollista etten olisi siltikään kyennyt kovempaan loppuun vaikka viides kilometri olisi ollut vähän hitaampi. Vauhti tippui hieman ja oikean keuhkon alapuolelle pisti. Tiesin, että olen lähellä maksimia. Viimeisen kaksi kilometriä juoksin sekä kelloa, että oksennusta vastaan. Tunsin kuinka mahan sisältö oli liikeessä, ja suunta oli ylöspäin. Se hieman sotki loppukirin ottamista, mutta toisaalta tiesin ainakin antaneeni kaikkeni, tai ainakin hyvin lähelle kaikkeni. Juoksin 10km kellon mukaan 2,2km lenkkiä kiertäen. On paljon mahdollista, että todellinen matka oli 10,2km. Kellon gps kun tahtoo oikoa mutkissa. Kello pysähtyi aikaan 33:53. Lähes 40sekuntia realistista tavoitettani kovempi aika. Ja 1:02 ennätykseni alle. Mieletön juoksu! Yksin juostuna ja mahdollisesti ylimatkaa. Hyvänolon tunne raivasi pahanolon tunteen pois tieltään ja valtasi koko kehon. Tuuletin. Mutta maltillisesti, olinhan lauantai iltapäivällä kaupungin ainoalla sulalla jalkakäytävällä ja ihmisiä sen mukainen määrä ympärillä. Tein hyvän juoksun, rikoin ennätykseni ja onnistuin antamaan kaikkeni. Aika ei tietenkään ole ihan vertailukelpoinen aiempiin kellotuksiin, koska reitti on ollut eri. Mutta kyllä se juoksu kaikkinensa niin hyvä oli, että on selvää, että olen paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin. Olen muuten parantanut 10km ennätystäni nyt yli 2,5minuuttia parissa vuodessa. Ja viimeisin reilu minuutin parannus 10 kuukautta edellisen ennätyksen jälkeen. Melkoista kehitystä tapahtunut siis. 

Talven harjoittelu on siis onnistunut erinomaisesti. Tästä on todella hyvä jatkaa kohti kevättä ja kesää. Nyt on aika aloittaa suunnistusharjoittelu. Maastossajuoksutaito ja -kyky on varmasti jälleen ruosteessa, joten on tärkeää päästä juoksemaan maastoon. Lisäksi suunnistustaidon kehittäminen jatkuu edelleen. Kun tietää olevansa hyvässä kunnossa voi keskittyä rauhassa suunnistamiseen ja voi jättää turhan höntyilyn pois. Siispä, hyvillä mielin kohti suunnistuskautta!

-JK

Yhteenvetoa kaudesta

Kulunut kausi kesti yhteensä 47viikkoa eli 329 vuorokautta. Kauteen mahtui paljon ylä- ja alamäkiä, ollen kuitenkin selvästi ehjin kausi tähän mennessä. Suuntaviivat harjoituskauteen vedettiin viime syksynä mattotestin tulosten perusteella. Tuloksista ilmeni, että suurin heikkouteni oli sillä hetkellä aerobinen kunto. Toki testiä edeltävän jakson olin löysäillyt, palautellut erikoispitkältä matkalta ja sairastinpa siinä flunssankin, joten tulos oli varmasti huonompi, kuin mikä tilanne oikeasti oli. Mutta varmasti kehitettävä osa-alue saatiin kaivettua esiin ihan oikein. 

Peruskuntomäärää jauhettiin maaliskuulle saakka. Toki myös kovempia treenejä oli ohjelmassa läpi talven, mutta pitkät peruskuntolenkit olivat avainasemassa ja pääpaino niissä. Harjoituskauden tärkein leiri oli vuodenvaihteen Teneriffan leiri. Tämän tyyppisiä leirejä voisi vetää jatkossakin, olettaen, että ulkomaille matkustaminen vielä joskus on mahdollista ja järkevää. Talven aikana tein kahta pitempää juoksulenkkiä viikossa. Toinen noin 90min ja toinen oli kestoltaan sitten 2,5-3h. Maaliskuussa alettiin sitten kääntämään huomiota vk alueelle enemmän. Pitkiä lenkkejä jatkettiin yhä ja toinen pitkä lenkki vaihdettiin pitkäksi suunnistukseksi, mikä kysyy lihaskestävyyttä ihan erilailla, mutta on kaikkein eniten lajinomainen pitkä treeni. Tämä oli oikein hyvää vaihtelua, ja uskon, että tulevalle kaudelle ainakin jossain vaiheessa otetaan jälleen pitkät suunnistukset ohjelmaan. 

Kisoja peruttiin ja alkoi olla hyvin epävarmaa milloin kisakausi alkaa vai alkaako ollenkaan. Jollain tavalla kevät oli hyvin hermoja raastavaa aikaa. Ei oikein tiennyt miten treenaa ja mihin tähtää. Jälkeenpäin ajateltuna keväältä ja kesältä tekemättä jääneet kovat suunnistusvetotreenit oli yksi merkittävimmistä yksittäisistä syistä tuloksenteon tai pikemminkin tekemättä jättämisen taustalla. Suunnistin kyllä riittävästi, mutta treenit olivat liian monotonisia, ja niistä puuttui sellainen kilpailunomaisuus ja itsensä ahtaalle laittaminen. Toki AV-kuppi oli hyvä formaatti, mutta sekin loppui kesänkorvalla. Edellisellä kaudella kesällä vedettiin viikoittain suunnistuvetotreenit, ja se oli selkeästi toimiva treenimuoto. Tästä pitää ehdottomasti ottaa opiksi ja vedot otetaan ensi keväänä taas ohjelmaan.

Juoksuvauhti nousi kyllä merkittävästi, ja väitän, että tähän suurin syy oli hurjasti kehittynyt aerobinen peruskunto. Paransin toukokuun alussa omaa 10km ennätystä 90sekuntia, mikä on kyllä aika paljon kertarysäyksellä. Lyhyempiä testejä en sitten oikeastaan juossutkaan koko kautena, mikä on myös opiksi ottamisen paikka. Harjoituskontrollit pitää ehdottomasti ottaa ohjelmaan tulevalle kaudelle, ja testaamista tulee lisätä paljon. Silloin on faktaan pohjautuva tilannekuva omasta kunnosta koko ajan saatavilla, eikä se perustu mututuntumaan. Aerobisen kunnon parantumisesta kertoo myös lenkkivauhtien nouseminen. Juoksen peruslenkit vähintään puoli minuuttia, lähes minuutin per kilometri kovempaa kuin edellisellä kaudella, mikä näkyy harjoitustuntien maltillisempana nousuna verrattuna kilometreihin.

Kisakaudesta tuli todellinen pannukakku, mutta onneksi sain viimeisessä kisassa hyvän suorituksen. Muuten olisi voinut jäädä todellinen mörkö kummittelemaan pääkopan sisälle. Uskon, että suunnistussuoritusten heikko taso kisoissa johtui suurimmaksi osaksi ylivauhtisten suunnistusharjoitusten puutteesta. Lisäksi laiska suoritusten analysointi johti siihen, että luotin palikoitten loksahtavan itsellään paikalleen. Tulevalle kaudelle pitää tähänkin asiaan kiinnittää erityistä huomiota. Lisäksi tulevalla kaudella otetaan henkinen valmentautuminen ohjelmaan, ja sitä onkin tässä syksyllä jo aloiteltu.

Tästä kaudesta jäi käteen paljon hyvää ja tärkeää oppia, kuten harjoituskontrollien ja testien tärkeys, ja suoritusten analysoinnin merkitys virheistä opiksi ottamisen työkaluna. Lisäksi henkisten voimavarojen rehellisen tarkastelun tärkeys ja kokonaiskuormituksen tunteminen korostuivat etenkin loppukaudesta. Käteen jäi paljon myös hyviä asioita, kuten parantunut vauhti, ja kasvanut motivaatio, nälkä kun kasvaa syödessä.

Toivon todella paljon, että ensi kausi olisi normaalimpi kuin tämä kausi. Toivon, että 10mila ja Jukola pystyttäisiin järjestämään ja että koko kausi jakaantuisi tasaisemmin, eikä viimeiseen 10viikkoon työnnettäisi kaikkia kisoja kauden ajalta.

Alla dataa harjoitustunneista ja kilometreistä kahdelta edelliseltä kaudelta. Harjoittelustani n.95% tapahtuu jalkaisin, juosten, suunnistaen ja vaeltaen. Loppu n.5% tulee voimaharjoittelusta. Lisäksi on huomioitava, että olen työskennellyt kokopäivätyössä lähes koko tämän kauden, toisin kuin edellisellä kaudella, kun vain opiskelin. Alla kahdet vertailut, ensimmäisessä vertailuna sama ajanjakso molemmilta kausilta ja toisessa vertailussa koko edellinen kausi ja tämä kausi. Edellinen kausi oli siis kaksi viikkoa pitempi kuin tämä kausi, jonka jouduin keskeyttämään sairastelujen vuoksi kaksi viikkoa “liian aikaisin”.

Nyt jatketaan vielä tämä viikko vähän löysemmin, ja ensi viikolla lopetellaan ylimenokausi kevyeen treeniviikkoon. Parin viikon päästä on jälleen aika vetää haalarit niskaan ja lähteä rakentamaan ensi kautta. 

Mukavaa syksyä kaikille! :)

-JK

Kausi ohi ennen aikojaan

Palasin flunssasta tervehdyttyäni jälleen kisakentille Lukkari-viestissä, juosten melko kelvollisen aloitusosuuden kolmosjoukkueessa. Neljä minuuttia keulaan on vielä toki paljon, mutta huomioiden flunssan rippeet kehossa ja minuutin koukku, oli tuo ero ihan siedettävä. Olin tyytyväinen suoritukseen. 

Tarkoituksenani oli valmistautua SM erikoispitkälle matkalle ja ennen sitä juosta vielä viestiliigan finaali Ikaalisissa. Suunnitelmiin tuli kuitenkin yllättäen muutoksia, kun terveys petti. Tällä kertaa nuorelle ihmiselle harvinaisemman sairauden muodossa. Vihelsin aikalailla heti pelin poikki, ja totesin, että on parempi huilata nyt kunnolla ja suunnata ensi kauteen täysin terveenä ja levänneenä. 

Mistään vakavasta ei onneksi ole kyse, ainakaan toistaiseksi. Toki tilanteet vaihtelee, eikä aina välttämättä parempaan suuntaan... Mutta suurempien komplikaatioiden välttämiseksi on nyt parempi ottaa kevyesti ja nauttia lääkärin määräämä lääkitys tunnollisesti. Vaikka sairastuminen onkin ikävä asia, olen kiitollinen, että sairastuin vasta tässä vaiheessa kautta. Nyt voi hyvin laittaa pillit pussiin, ottaa aikaa itselleen ja parannella itsensä kuntoon. Mennään eteenpäin!

Kausiyhteenvetoa tulossa lähiaikoina, pysykäähän siis kuulolla! :)

-JK

Välipysähdyksen kautta loppusuoralle

 Onpahan ollut eriskummallinen kausi. Ensin ei juuri mitään kisoja, ja lopulta kaikki mahdolliset kisat yhteen putkeen. Viisas harkitsee ja valitsee kisoja tarkemmin ja vähän tyhmempi kiertää koko sirkuksen. Itse olen jälkimmäinen. Kirjoitan tarkempaa purkua kaudesta hieman myöhemmin, vielä ei ole sen aika. Nyt on aika kurvata tämän kauden loppusuoralle. Mutta jotain on antaa tiedonjanoisille jo nyt.

Viime viikonloppuna (25.-26.9.) oli yösuunnistuksen suomenmestaruuskisat. Itselle kauden tärkeimmät kisat. Jouduin jättämään kisat väliin sairastumisen takia. Kävin koronavirustestissä. Tulos tuli varsin nopeasti, kolmen todella pitkältä tuntuneen päivän päätteeksi. Negatiivinen. Huh. 

Kolmen sairaspäivän aikana nukuin 12h vuorokaudessa. Lepäsin. Ensimmäistä kertaa lähes kolmeen kuukauteen. Kyllä, 10 viikonloppua putkeen poissa kotoa. Leirejä, pikkukisoja, viestejä ja SM kisoja. Joka viikonloppu jossain. Suunnistus on ollut pahasti ruosteessa. Kisasta toiseen epäonnistumisia. On meinaan pääkopalle kovaa touhua sössiä joka kisassa. Matkustaa pitkin maita ja mantuja. Arkisin olen nuijinut opintoja kasaan ja aloittanut vakituisessa työssä. Lenkilläkin olen käynyt. Hyvinkin. Mutta siitäkin enemmän myöhemmin. 

SM viestin totaalisen notkahduksen jälkeen pääsi epätoivoinen avunhuuto. Pienellä avustuksella ja johdattelulla, mutta pääsi kuitenkin. Todettiin, että suorituksenhallinnassa on suuria ongelmia tällä hetkellä. Pureskelin neuvoja joita sain. Tein myös ohjattuna henkistä valmentautumista. Pikkuhiljaa alkoi valjeta, että olen todella pahasti ahdistunut ja kipsissä. On kai vähemmästäkin, jos kiertää kolme kuukautta kisasta toiseen, epäonnistumisesta seuraavaan. Eikä aikaa palautumiseen ole jäänyt riittävästi siviilipuolen kiireiden täyttäessä arjen kalenterin. Jotenkin sitä on uskotellut itselleen, että “kyllä se seuraavassa kisassa loksahtaa paikalleen.” Onhan harjoitukset kuitenkin pääosin sujuneet mallikkaasti. Ja syöttänyt kuolemattomuuden pajunköyttä. “Kyllä vielä nämä kisat jaksan”, “enää kolme viikonloppua niin saan lähteä kisoihin kotoa”. “Enää muutamat kisat tälle kaudelle, sitten saa levätä.”

SM yöhön olin tosiaan lähdössä, ja tuntui, että ajatus on hieman kirkkaampi ja odotin todella kisoja. Mutta karsintaa edeltävänä yönä heräsin voimakkaaseen kurkkukipuun, en onnistunut nielaisemaan ja nielu tuntui olevan tulessa. Sain vähän juotua ja jatkoin unia ajatuksella, että kyllä se aamuun mennessä menee ohi. Eipäs mennytkään. Kävin jonkin aikaa henkistä painia ja koitin hyväksyä sitä tosiasiaa, että kauden pääkisat jäävät väliin. Ihan jo oman terveyden takia, mutta ehkä vielä enemmän muiden suojelemiseksi. Etten tartuttaisi muita. Otin yhteyttä lääkäriin ja varasin ajan koronavirustestiin tunnin päähän. Tämän sairastumisen tarkoitus oli vain ja ainoastaan pysäyttää minut lepäämään. (Onko sairastumisella ylipäätään muita tarkoituksia, kun kertoa, että pysähdy!?) Kun tämän (harvinaisen helposti) ymmärsin, ei kisojen väliin jääminen enää harmittanut ihan niin paljoa. Oikeastaan olin helpottunut. Ymmärsin kuinka uuvuksiin olin itseni ajanut. Sain syyn pysähtyä ja levätä. Ja ai piru kun on tuntunut hyvältä. 

Suunnistusteknisesti en odota ihmeitä tai muutoksia loppukaudelta. Ei minun tarvitse, onhan homma koko ajan ollut kasassa harjoituksissa. Kaikki tarvittava taito ja tieto on jo. Sen sijaan odotan itseltäni sopivan tunnetilan löytämistä kisatilanteissa ja sitä kautta hyvää suorituksenhallintaa. Odotan pystyväni jälleen nauttimaan kilapiluista.  

Kohti kummallisen kauden loppusuoraa siis!

-JK

Kohti syksyä

Miten on mennyt? Miten menee ja mihin oon menossa? Jotain väliarviota kaiketi voisi myös sanoiksi pukea. 

Kevät meni varsin kovassa nousukiidossa. Nousukiidon ehdoton huippu koettiin 5.5. eli vain kaksi päivää myöhemmin kuin milloin 10MILA olisi ollut määrä juosta. Juoksin oman maantie 10km testijuoksun. (=yksin, soolona siis). Ennätys paukkui oikein urakalla. Aika oli 34:55 ja ennätys parani reilut puolitoista minuuttia. Voinkin sanoa, että kerrankin 10MILAssa olisin ollut huippuiskussa. Usein kevään kisat ovat syöneet parhaimman vireen ja kevätkauden klassikossa on ollut jo kisaähkyä kropassa. Toisaalta olisiko tänäkin keväänä ollut näin, jos kisoja olisi ollut? Sitä ei voi tietää, mutta lyönti oli keväällä kova.

Levollisena ja päättäväisesti kohti sykysn geimejä.

Vielä toukokuu meni hyvässä liidossa treeni puri ja tunsin treeni treeniltä kehityksen. Kesäkuun puolivälissä juostiin vuoden -95 Jukolan viesti uudelleen kutsukilpailuna. Itse kisasta totean vain, että sössin ekalla osuudella ekaan rastiin koko homman meidän joukkueen osalta. Ei ollut kovinkaan kaksiset fiilikset sen jälkeen vaikka vain "treenikisa" olikin kyseessä. Siitä alkoi kuitenkin jyrkkä alamäki. Kaksi viikkoa meni todella kehnosti. Mieli oli maassa ja fyysisesti olin aivan solmussa. Hermokipuja jaloissa ja selkä lukossa. Oli todella turhauttavaa. Yritin keventää, ei toiminut. Yritin lisätä määrää, ei toiminut. Yritin tehdä avaavana harjoituksena tehoja, ei toiminut sekään. Lopulta kun henkinen kantti jälleen kantoi, päätin, että kärsivällisesti vain eteenpäin. Juhannuksena tein pelkkää kevyttä verryttelyä. Sykkeet oli kovin korkeat. Tuntui että olen ajautunut nurkkaan. Lopulta kun mieli tasaantui ja palautui, oli myös fyysinen palautuminen mahdollista. 

Heinäkuun alussa avasin kisakauden Lukkarin-Polku keskimatkalla. Suunnistus ei ollut virheetöntä, ja koin kisan jälkeen kovaa paloa ja nälkää lähteä seuraaviin kisoihin parantamaan suoritusta. Olihan heinäkuun yhtenä teemana ehjät kisasuoritukset. Harjoittelu sujui nousujohteisesti taas, vaikka tehoharjoitusten kovimmat vedot olivatkin kaukana kevään ja alkukesän tasosta. Heinäkuun puolivälissä osallistuin Lahti suunnistukseen Hälvälän suppamaastossa. Tällä kertaa kisarutiinien vähyys näkyi isoina virheinä ja kisojen jälkeen olinkin jälleen umpikujassa. Tällä kertaa suunnistus puolen osalta. Kunto ja vire tuntui hyvältä, mutta en vain osannut suunnistaa suppamaastossa, vaikka pari vuotta sitten Jukolan viestiä varten tulikin treenattua suppasuunnistusta todella paljon. Niin se vain pääsee unohtumaan tietyn maastotyypin salat, kun ei kyseisessä maastotyypissä suunnista vähään aikaan. En kuitenkaan heti osannut nähdä tilannetta isossa kuvassa, etäältä, vaan koin olevani aivan hukassa suunnistuksellisesti. Kisojen jälkeen teimme päätöksen parin viikon suunnistusbreikistä. Laitetaan suunnistusajattelu tauolle ja jatketaan sitten kun mieli on jälleen palautunut. Olo oli hyvin turhautunut. Treeneissä suunnistus on sujunut pääosin todella hyvin, mutta kisatilanteissa virheitä tulee luvattoman paljon. Tiedän, että ongelma on pelkästään pään sisällä, eikä tekniikassa tai taidoissa. Tämän perustan siihen, että harjoituksissa suoritukset ovat hyviä ja gps-viiva kaunista, kisoissa näin ei ole. Tuskinpa se taito mihinkään häviää kisoissa ja palaa taas harjoituksissa, kyse on jostain paljon monimutkaisemmasta. Ehkä parin viikon tauko tekee hyvää. 

Nyt olen tämän viikon kesälomalla töistä, ja olenkin lomaillut Itä-Suomessa. Rauhallista kävelyä kansallispuistoissa, mökkeilyä, saunomista ja ennen kaikkea rauhoittumista. Olo on jo paljon tuoreempi ja palautuneempi. Uskon, että kun palaan kotiin ja perusharjoittelun pariin, niin homma lähtee jälleen oikeille raiteille. Seuraavia askelia kohti SM keskimatkaa pitää kuitenkin pohtia ja puntaroida tarkkaan. Tarkoittaako se sitten paljon kisastartteja ja kisarutiinien hiomista, paljon rauhallista suunnistusharjoittelua vai ainoastaan täsmäharjoituksia, niin sitä pitää miettiä ja arvioida. Ja onpa lähestymistapa mikä tahansa, nopea reagoiminen on avain tilanteessa kuin tilanteessa.

Kolin kansallismaisemaa

Olo on kuitenkin nyt ihan levollinen ja luottavainen, että suunnistuskin saadaan oikeille jengoille vielä ennen syksyn startteja. Lähdetään hiomaan virettä kohti syksyä ja nautitaan urheilusta!

Ilon ja rentouden kautta kohti syksyä!

Mukavaa kesän jatkoa kaikille! :)

...jostain päin itäistä Suomea...

-JK

Talven ja kevään kuulumisia

Terve!

Kulunut kevät on ollut varsin erikoista aikaa. Suurimmaksi osaksi treenit ovat sujuneet hyvin, mutta etenkin henkisesti olen kokenut muutaman merkittävän ja pysäyttävän kokemuksen. (Tietäjät tietää ja loput ketä kiinnostaa, voi tulla juttelemaan ja kyselemään asioista henkilökohtaisesti.) 

Mutta sitten niihin kuulumisiin tarkemmin.

Jouluun asti paiskin perusharjoittelun parissa kotosalla. Tälle kaudelle suurin kehitettävä ominaisuus on aerobinen puoli. Jouluna kävin kotikotona, tein muutaman suunnistusharjoituksen sekä kevyttä lenkkiä. Joulun jälkeen suuntasin Teneriffan lämpöön peruskestävyys leirille. Siellä tuli juostua aikalailla suunnitelmien mukaan, toki majoituksemme sijainti hieman muokkasi suunnitelmia, kun mäkeä oli joka suuntaan ja kevyiden lenkkien toteutus suoraan majoituksesta oli haastavaa. Pääasiassa treenit kuitenkin sujui hyvin. Peruslenkkien lisäksi teimme yhden mäkivetotreenin, yhden ratatreenin sekä yhden maantie vk-vetotreenin sekä kävimme kerran myös suunnistamassa. Lisäksi teimme kaksi vähän erilaista pitkää lenkkiä, toinen reilussa 2000m korkeudessa Teiden ylängöllä ja toinen Anagan metsissä. Etenkin Teiden reipas 30km oli kova lenkki. Ensimmäistä kertaa oikeasti korkealla ja heti tuommoinen lenkki. Kova yhdistelmä, mutta siisti kokemus.

Teneriffan jälkeen on jatkettu aina maaliskuun alkuun asti peruskestävyyden parissa. On ollut erilaisia haasteita, mutta pääosin kaikki on kuitenkin mennyt hyvin. Helmikuun alun Jämin leiri oli kuitenkin hetkellisesti käännekohta tietyllä tapaa. Ennen sitä olin oikeinkin hyvässä kunnossa, mutta leiri ja sen jälkeisellä viikolla juostu 3000m harjoituskontrolli olivat liikaa enkä meinannut palautua millään. Lyhyen flunssankin sairastin siinä ja seuraavalla viikolla otinkin sitten kolme päivää todella kevyesti. Eli kaksi todella kevyttä viikkoa helmikuun alusta puoliväliin kuuta. Oli siinä muutakin hässäkkää, kuten aluksi kirjoitin, mikä vaikutti etenkin henkisiin voimavaroihin, mutta sitä en täällä sen enempää avaa.

Kahden todella kevyen viikon jälkeen tulikin talviloma ja suunnitelmien mukaan kova määräviikko. Juoksin 155km mikä lienee oma "ennätys". Viikko meni todella hyvin, alkuun toki oli vähän nihkeetä menoa kevyiden viikkojen ja palautumisongelmien jälkeen, mutta kyllä se siitä sitten taas lähti rullaamaan. Vielä toinen kova viikko ja sitten kevyttä. Koronan takia perutut kisat muokkasivat loppukevään harjoitussuunnitelmia aikalailla. Nimittäin kilpailukauteen valmistava kausi siirtyy ja jatkan edelleen peruskuntokautta. Se tarkoittaa kahta pitkää pk harjoitusta viikossa. Toinen suunnistaen ja toinen juosten.

Tälle kaudelle leirisuunnitelmat tuli tehtyä niin, että vuodenvaihteessa tosiaan tuo Teneriffan leiri eikä oikeastaan muita ulkomaanleirejä ollut edes suunniteltu. Tällä hetkellä tästä päätöksestä on oikein hyvä fiilis. Suomessa kelit ovat mahdollistaneet harjoittelun sulissa oloissa ja suunnistamaankin on päässyt.

Täytyy sanoa, että kyllähän tämä koronamyllytys on jonkin verran vaikuttanut varmasti meihin kaikkiin, mutta omasta mielestäni olisi tärkeetä jatkaa ihan tavallista elämää kuitenkin huomioiden poikkeusolojen rajoitukset ja ohjeet. Itse valmistaudun suunnistuskauteen täysillä, toki harjoittelun painopisteet on tällä hetkellä toiset kuin mitä jos kausi olisi jo alkanut. Toivottavasti syksyllä taas päästäisiin kisailemaan. Jos ei, niin otetaan tämä kausi treenin kannalta. Kehitettävät ominaisuudet kaipaavatkin vielä lisää treeniä.

Kannattaa ulkoilla, pitää yhteyttä läheisiin ja pysyä positiivisena. Ei tämä ole lopullista ja kyllä tästä selvitään, yhdessä!

Terveyttä, ja parempaa kevään jatkoa kaikille!


-JK