Nousujohteinen kausi 2023

 Morjesta lukijat!

On vähän venähtänyt tänne raapustelu. Lupailin raporttia Paavo Nurmi Maratonin puolikkaasta, joka oli jo elokuussa, mutta niin vain aika on hujahtanut eikä raporttia ole kuulunut. Mutta nytpä kuuluu. Tässä olisi nyt sitten koko loppukausi niputettuna yhteen tekstiin.

Syksyn kisakausi oli hyvin nousujohteinen, johon alkutahdit lyötiin jo Hämeenlinnan kaupunkikympillä heinäkuun lopussa. Kisan voitto ja kohtuu hyvä aika anto sopivaa itseluottamusta syksyn kisoihin. Paavo Nurmi Maratonin puolikkaalle lähdin tavoittelemaan hyvää aikaa ja hyvää sijoitusta. Ajattelin realistisen aikatavoitteen olevan siellä 1:15 alla ja huippujuoksulla jopa 1:10. Kisapäivälle sattui melko navakka tuuli ja reittikin oli lopulta paljon hitaampi, mitä olin ajatellut, joten ihan 1:10 aikaa ei tällä kertaa tullut, mutta 1:14 alkunen aika on ihan ok ja alittaa entisen ennätyksen suunnilleen neljällä minuutilla. Kisassa sijoituin toiseksi. Plus-merkkinen kisa ehdottomasti.

Kuva: Paavo Nurmi Marathon

Seuraavina kisoina vuorossa oli Kuopion WRE (world ranking event) ja Viestiliiga. Näissä kisoissa tavoittelin vain ja ainoastaan hyviä suunnistuksellisesti puhtaita suorituksia. Henkilökohtainen kisa menikin ihan mukavasti, eikä isoja virheitä tullut. Fyysisesti tässä kisassa olin vaikeuksissa. Olin vähän jopa hämmästynyt miten juoksu tuntui niin vaikealta, mutta ei se paljoa jäänyt mieltä painamaan, koska tavoite oli vain suunnistaa hyvin ja se toteutui ihan ok tasolla. 

Sunnuntain Viestiliigassa juoksin kakkosjoukkueen kakkososuuden. Nico aloitti totutun varmasti tullen vaihtoon jossain 30sijan paikkeilla. Juoksin hyvän osuuden ja pystyin puolittamaan sijat tullen vaihtoon sijalla 15. Tämä oli ehdottomasti hyvä onnistuminen. Kakkosjoukkue sijoittui lopulta sijalle 25. Hyvä hyvä!

SM-pitkillä en onnistunut. Kisat lähti väärille raiteille jo heti karsinnan kakkosvälistä lähtien, kun otin huonon reitinvalinnan ja sitten vielä hiukan eksyin. Karsinta oli vaikeeta alusta loppuun asti. Olin fyysisesti taas vähän pihalla eikä se suunnistuskaan tuntunut toimivan. B-finaalissa onnistuin paremmin, mutta ei sekään mikään hyvä kisa ollut. Tätä pitää vielä vähän pureskella, että miten ensi kerralla onnistuttaisiin paremmin.

Kuva: SM-Pitkä, Touho Häkkinen

SM-sprintti ja -Viesti kombossa oma painotus oli viestissä, kun sprinttiä on tullut juostua kovin vähän. Viestissä juoksin jälleen kakkosjoukkueen kakkososuudella. Tällä kertaa lähtöasetelma ei ollut ihan paras mahdollinen, kun pääsin maastoon vasta sijalta 81. (tms.). Juoksin kuitenkin hyvän osuuden ja pystyin tuomaan joukkueen vaihtoon sijalla 54. (tjs.). Kakkosjoukkueen sijoitus oli lopulta 42., eli ei mikään kummonen.

SM-viestin jälkeen tapahtui jotain. Vaikka viesteissä olinkin onnistunut hyvin koko syyskauden, niin SM-viestin jälkeen jostain löytyi vielä yksi uusi vaihde loppusyksylle. Viestiliigan finaalissa Lapuan Simpsiöllä meillä oli vain yksi joukkue, jonka kakkososuudella jälleen juoksin. Nico aloitti jälleen tosi mukavasti tullen vaihtoon sijalla 22. Lähdin tekemään omaa varmaa työtä. Alku meni todella hyvin. Päräytin ensimmäiseen väliaikaan yhden nopeimmista väliajoista ja nostin sijoitusta keikkuen jopa top5:ssa kisan alussa. Lopussa oli pieniä haasteita alueella jossa niin moni muukin teki virheitä. Tulin lopulta vaihtoon sijalla 14. Mikko teki ankkuriosuudella hyvää työtä ja nosti meidät 8.! Hyvä! Tämä oli henkilökohtaisesti jälleen lopun haparointia lukuunottamatta loistava suoritus, ja joukkueenakin meiltä kauden parasta!

Viestiliigan finaalin jälkeen kausi jatkui SM-yössä. Tavoitteenani oli päästä finaaliin. Olin hyvässä kunnossa ja suunnistuskin oli sujunut viime aikoina ihan kelvollisesti. Lähdin karsintaan melko luottavaisena. Pitkä rallattelu ykkösväli. Tosi helppoa. Rastinotto ontui pahasti ja härväsin heti ekalla rastilla parin minuutin verran. Suunnistus ei lähtenyt oikein sujumaan ja tuhlasin aikaa kakkosvälillä ja kolmosellakin haparoin. Sen jälkeen sain homman toimimaan ja loppumatkan tulinkin lähes kärjen vauhtia ja se riitti kuin riittikin finaaliin. Karsinnan lopun riehuminen vei kuitenkin niin paljon voimia, että finaalissa ei juurikaan ollut annettavaa fyysisesti. Jaksoin kuitenkin maaliin asti. Moni keskeytti kisan. Lopulta sijoitus 28. joka on ihan hyvä sija. Jos ei olisi karsinnassa tarvinnut alun haparointien jälkeen laittaa kaikkea peliin, niin olisin kyllä taatusti finaalissa pystynyt jopa puolta parempaan sijoitukseen, mutta lehmätkin lentäis, jos niillä olis siivet. Joten pulinat pois, lisää reeniä ja ensi vuonna jälleen uusi mahdollisuus.

Kuva: SM-yö Nilesh Tailor

Teksti alkaa olemaan jo sen verran pitkän puoleinen, että 25mannan jätän nyt vähemmälle kommentoinnille. Siellä oltiin, mutta eipä siitä mitään kummempia jäänyt kerrottavaksi. Alussa jäätiin kauaksi, mutta sieltä kammettiin kohtuu lähelle palkintosijoja. Olisko loppusija ollut 27.

Kauden ehdoton huipennus oli SM-erikoispitkä. Tällä kertaa 26,7km linnuntietä. Tästä matkasta on muodostunut itselleni sopivin SM-kisamatka. Suurin vahvuuteni tällä hetkellä on varsin hyvä aerobinen kunto, mikä väkisin antaa mahdollisuuden pärjätä tässä äärimmäisen pitkässä ja raskaassa kisamuodossa. Lisäksi itseäni sytyttää erikoispitkän taktinen puoli. Vaikka laji onkin suunnistus, on sillä erittäin suuri osuus lopputuloksesta millaisessa porukassa matkaa taitat. Pitää osata haistella omat hajonnat ja sieltä sellaiset tekijämiehet, jotka kykenee toimimaan vetureina. Ja tarpeen tullen pitää olla kykyä tehdä omaa työtä, napsia omat rastit.

Ihan koko kisaa en nyt ala tässä käymään läpi. Olin koko kisan ajan (kolmos rastin jälkeen) kärkikymmenikössä. Tällä kertaa krampit alkoivat harmittavan aikaisin. Jo puolentoista tunnin jälkeen. Jouduin todella taistelemaan kramppien kanssa. Lisäksi ihan kisan lopussa taistellessani  8. tai 9.sijasta, sain voimakkaasti oksasta silmääni. Jouduin pysähtymään hetkeksi enkä ollut hetkeen varma pystynkö jatkamaan kisaa. Matkaa maaliin oli vain kolme ja puoli rastiväliä, mutta kun ei näe mitään, niin paha on jatkaa kartanlukua vaativassa lajissa. Hetken keräiltyäni pystyin jatkamaan. Krampin pirulaiset vaan kangisti niin paljon, että seurakaverini Mikko juoksi ihan lopussa kiinni. Viimeinen rastiväli, ojanylitys pellolle. Aijjai, niin krampeista kangistuneet jalat, että jouduin kävelemään ojan pohjan kautta pellolle. Mikko pääsi nyppäseen pienen eron. Tasaisella pellolla löin kaiken peliin, mitä tyhjistä jaloista lähti. Mutta matka loppui kesken. Ei vaan päässyt kovempaa. Maaliin tullessa olin varma, että ihan viimeisen plaketin tuntumassa oltiin. Ja niinhän me sitten oltiinkin. Mikko 10. ja minä 11. Jäin siis viimeisestä plaketista kirvelevät 5sekuntia. Kyllä muuten otti päähän. Eikä pronssimitaliinkaan jäänyt lopulta kuin viitisen minuuttia. Kolmen tunnin kisassa ei siis juuri mitään. 

Kisan jälkeen oli varsin tyhjä olo. Kauden pääkisa ja palkinto jäi niin älyttömän pienestä kiinni. Toisaalta, pidin tänä vuonna realistisena sijoitustavoitteena top20 sijaa, joten siihen nähden hyvä onnistuminen kuitenkin.

Kuva: SM-erikoispitkä, Salla Vanhatalo

Todella vaikean alkukauden, kesän totaalisen romahtamisen ja toivon menettämisen jälkeen olen kyllä ihan pirun ylpeä siitä millaisen loppukauden onnistuin tekemään. Ne jotka ovat läheltä seuranneet henkisiä taisteluitani, ihmettelivät varmasti myös, että mistä tämmönen syyskausi oikein tuli. Olen erityiskiitoksen velkaa muutamille tukipilareille, jotka ovat uskoneet vaikeillakin hetkillä ja kannatelleet läpi haasteiden. Joten jos tunnet piston sydämessäsi, niin iso kiitos! Ilman teitä pyyhe olisi lentänyt kehään viimeistään loppukesästä. 

Kiitos!

Jatketaan harjotuksia, ja palataan estradille entistäkin kovempana! 

Ja uutta tekstiä pukkaa pian, joten pysyhän kuulolla! 

-JK

Menneestä, tästä hetkestä ja tulevasta

 Perjantaina 10.3. lupasin täällä blogissa palata asiaan, kun on taas asiaa. Nyt sitä olisi. Ei nyt mitään mullistavaa, mutta jotain kuulumisia kevään kisakaudelta ja kesän harjotusjaksolta. Tulevaisuuden suunnitelmiakaan unohtamatta. Lupasin palata ennemmin aiemmin kuin myöhemmin. Neljä kuukautta lienee jotain tuolta väliltä… Mutta sitten asiaan.

Kevään kisakauden tärkeimpiä kisoja oli oikeastaan kolme: Tiomila, SM-Keskimatka ja Jukola. Mitäpä jäi näistä käteen? No, ei paljon mitään. Kaikki kolme kisaa sujui varsin vaisusti sairasteluiden vuoksi. Tiomilassa sairastuin kisan alla ja juoksin kisan käytännössä sairaana. Normaalissa tilanteessa en missään nimessä olisi juossut, mutta varamiehiä oli sen verran huonosti saatavilla siihen lähtöön, ja toki olin matkustanut huitsin tuuttiin tätä tärkeää kisaa varten, niin en halunnut olla kisaamatta. Kisan alla kärsin kuitenkin "vain" kovasta kurkkukivusta. Kisa tietenkin pahensi oloa ja paluumatka tuntuikin loputtoman pitkältä. Tästä oli vain viikko aikaa SM-keskimatkalle, joka SM arvonsa vuoksi menee tärkeiden kisojen kategoriaan, vaikka hektisyyden ja pienten marginaalien matkana ei kuulukaan omiin vahvimpiin matkoihin. Eipä ollut taudin jäljiltä mitään tehtävissä. Kivinen pohja ei helpottanut urakkaa lainkaan, kun voimia oli muutenkin vajavaisesti. Terve toki olin jo, mutta en vielä parhaaseen iskuun toipunut. Suunnistuskaan ei ottanut sujuakseen, kun kaikki keskittyminen meni etenemiseen. No tulipa käytyä sielläkin (Vaasassa) sitten. Seuraavan päivän Viestiliiga osuus meneekin sitten heittämällä omiin top-suorituksiin. Ainakin tällä kaudella. Juoksin vahvan toisen osuuden kakkosjoukkueessa, nostaen meidän joukkueen sijalta 35 sijalle 17. Toki pääsin pienellä erolla maastoon, mutta käytännössä jäin kärkeen omalla osuudellani noin minuutin verran, mikä on meikäläiselle hyvä suoritus, etenkin kun ottaa huomioon sairastelun ja edellispäivän surkeat suoritukset keskimatkalla (karsinta+finaali). Fyysisesti oli edelleen taudin jälkeen vaikeeta, mutta onneksi maastopohja oli niin kiltti, että pystyin juoksemaan sellaisen hyvän vedon.

10milan kilpailukeskus ensimmäistä kertaa jäähallin sisällä

Kolmas tärkeä kisa oli siis Jukola. Sain kunnian olla seuramme ykkösjoukkueen ankkuri. Valitettavasti kärsin todella kovasta pahoinvoinnista kisan alla ja aikana ja kisan jälkeen sairastuin jälleen. En pystynyt tekemään omaa parastani, kun kroppa taisteli tautia vastaan, eikä sillä ollut valmiutta selvitä kovasta ankkuriosuudesta. Kohtalaisen ärsyttävää sairastaa, mutta vielä ärsyttävämmäksi sen tekee se, että taudit on iskeneet juuri tärkeiden kisojen aikana. Kun kaikki muuten on pelannut hyvin, olisi voinut tulla hyviäkin suorituksia tärkeissä paikoissa.

Jukolan jälkeen lomailin viikon verran. Suunnitelmana oli tuulettaa pääkoppaa kaikesta arjesta ja urheilusta, pitää sellainen välioffseason Syötteellä. Tuli nyt siis myös sairastettua siihen väliin. Lomaa se on tietysti sairaslomakin, vai miten se menikään?

Syötteellä lomailua näissä maisemissa

Alkukesän aikana kypsyi ajatus osallistua viime kesän tavoin puolimaratonille. Tällä kertaa teen kahden kuukauden valmistavan harjoitusjakson ennen puolikasta. Saman harjotusjakson tavotteena on valmistella kroppa syksyn kisarupeamaan ja ennen kaikkea luoda vahvat edellytykset pärjätä kauden pääkisassa lokakuun puolivälissä.

Harjotusjakson ensimmäiset kolme viikkoa työskennellään peruskestävyyden ja alemman kynnyksen parissa. Siitä kevyen viikon kautta siirrytään vauhtikestävyysalueelle ylemmän kynnyksen parantamiseksi. Olen tehnyt melko kovan ohjelman itselleni, paljon enemmän vauhtikestävyyttä, mitä aiemmin. Jännä päästä kokeilemaan, miten se toimii. Työssäkäyvänä duunarina en pysty muodissa olevia tuplavk-harjoituksia järkevästi tekemään, joten pientä soveltamistahan se sitten vaatii, mutta tosiaan jännä nähdä mitä kokeilulla saadaan aikaan. Heikkouksia on syytä parantaa, kun siihen on mahdollisuus. Ja mikäs sen parempi mahdollisuus, kun kesän hyvät olosuhteet ja semityhjä kisakalenteri. Tai onhan siellä niitä rastiviikkoja ympäri maailmaa, mutta duunari paiskii hommia ja pyörittää arkea kotona, eli treenaa, käy töissä, syö ja nukkuu. Suunnistaakin toki yritän, jotta taidot ja rutiinit pysyvät yllä. Suunnistuskisoja joita juoksen, juoksen harjoituksen omaisesti kovina suunnistusharjoituksina. Puolikkaalle valmistavana kisana käyn vielä juoksemassa 10km maantiekisan. Kyllä se siitä. Syksyllä ajetaan kovaa, ja korkeella, tai sitten möngitään ylös montusta, jota kunnianhimoisella harjoittelulla on kesän aikana kaivettu. Omasta mielestä suunnitelma on hyvä, joten ei muuta kun toteuttamaan. Kerätään hedelmät sitten syssymmällä.

Kisasuunnitelmia:

• 9.7. Karjaa-Rastit (pitkä matka, harjoituksenomaisesti)

• 23.7. V-S AM keskimatka, Pertteli, Salo

• 29.7. 10km maantiekisa, Hämeenlinna

• 19.8. Paavo Nurmi maraton, puolimaraton, Turku

Kirjottelinpa lyhyesti noista kevään tärkeistä kisoista, suhteessa muuhun. No alkuperänen ajatus olikin pitää teksti lyhyenä, mutta sitten innostuin. Kirjottelin tätä useampana päivänä, oikeastaan useampana viikkona, kun tekstissä mainitut harjoitusjakson ensimmäiset kolme viikkoa on jo koluttu, ja on aika siirtyä palautusviikolle. Kirjoittelin sillon kun oli kirjotusinspistä. Joten vähän rönsyilevää settiä tällä(kin) kertaa. 

No mutta jos palailisin asiaan taas vaikka näiden juoksukisojen jälkeen. Voisin yrittää kirjottaa jonkunlaisen raportin siitä, miten meni. Ja jos en saa aikaiseksi, niin sitten palailen joskus syssymmällä. Tai jos oikein innostun niin heti 10km maantiekisan jälkeen saatan antaa jonkinlaisen välilausunnon. No, sen näkee sitten.

Kuulemiin ja näkemiin!

-JK

Portugalin hallikisareissu

Kyllä suunnistus on sitten helppoa keittiönpöydän ääressä tai tietokoneen ruudulla. Mutta niin samperin haastava laji käytännössä. Sen sai taas todeta suunnistuksen hallikisoissa Portugalissa. Tai toisille se on haastavaa, toisille se taas tuntuu olevan helppo peli myös kisatilanteissa keskellä talvea. Itse kuulun siihen kuolevaisten ryhmään, joka suunnistaa keittiönpöydän ääressä kuin Thierry konsanaan, mutta kisatilanteessa kelien saneleman lajiharjoittelutauon jälkeen kuin esikouluikäinen suunnistuskoululainen.

Rasti ei missään, ehkä siis väärässä paikassa...

Mutta kuten edellisessä tekstissäni jo hieman pohjustinkin näitä mahdollisia vaisumpia tuloksia, niin en ole vielä huolissani näiden kisojen antamasta tilannekuvasta. Vaikka myönnänkin kolmanneksi viimeisen kisan jälkeen olleeni varsin tuohtunut, turhautunut ja valmis heittämään kompassin nurkkaan. 

Tyypillistä sikäläistä maastoa. Karttapala ensimmäisestä kisasta

Omaan kauden pääkisaani on aikaa edelleen yli puoli vuotta, joten taitojen ja suunnistusrutiinien timanttiseen formuun hinkkaamiseen ja pienempienkin nyanssien hifistelyyn on edelleen riittävästi aikaa. 

Hyvä kisaviikko

Tein kisoissa joitakin huomioita. Ensinnäkin, kun on harjoitellut hyvin ja määräpainotteisesti, on palautuminen yllättävänkin hyvää kisojen välissä. Sitä pystyy takomaan seitsemän kisaa (joista kolme pitkää matkaa) yhdeksään päivään, kun pohjat on kunnossa. Toki reissun loppupuolella alkoi tuntua rasitusta kehossa ja oli oikein mukava päästä kotiin palauttelemaan. Toinen huomio liittyy myös fysiikkaan. Jaksaminen tuntuu olevan hyvällä tasolla, on siis aika siirtyä kehittämään väli- ja ylärekistereitä. Kolmas huomio liittyy suunnistustaitoon ja tekniikkaan. Olen sellaista tyyppiä, joka tarvitsee taitotoistoja vyölle, ennen kuin onnistumisia voi odottaa tulevan reippaammissa vauhdeissa. Lisäksi kun saa toistoja alle, itseluottamus kasvaa ja suoritusvarmuus alkaa löytyä pikkuhiljaa. 

Vaikka kisat menikin paljon huonommin, mitä toivoin, niin fyysisesti kisarupeama antoi varmasti paljon. Tällainen suunnistustehoblokki vei kuntoa ja suorituskykyä jälleen harppauksen eteenpäin. Toki myös taidollisesti, kun maastopankkiin talletettiin uusia maastotyyppejä. Lisäksi sain paljon hyvää ja arvokasta tietoa siitä, missä mennään. Tilannekuva on aika selkeä ja pelimerkit tuleville viikoille katsottu yhdessä valmentajan kanssa. Myös sulissa olosuhteissa suunnistaminen oli mukavaa näin talven keskellä. Ja tietysti hyvässä porukassa on kiva haista pahalle ja heittää väsynyttä juttua vaikka olikin niin pirun hektistä. 

Haisemassa pahalle hyvässä porukassa

No ei muuta kun vauhdikasta kevään jatkoa vaan kaikille! Palataan taas asiaan kun on jotain asiaa. Eli varmasti ennemmin aiemmin kuin myöhemmin!

-JK

Sivuraiteelta takaisin pääraiteelle

Paljon on vettä virrannut Aurajoessa viime kirjoituskerran jälkeen. Siitä on nyt reilu vuosi aikaa, kun viimeksi tänne on tilanteita tullut päiviteltyä ja sen jälkeen on tapahtunut melko paljon urheilurintamalla. Noin yleisesti elämä on muuttunut aika vähän ja kaikki on tosi jees tällä hetkellä.

Viime kausi oli urheilullisesti ja tuloksellisesti varsin rikkonainen ja vaatimaton, tietyllä tapaa jopa surkea. Ainakin ennakko-odotuksiini nähden. Edelliskaudella olin ensin yössä sijoittunut top20 ja sitten erikoispitkällä saavutin urani ensimmäisen henkilökohtaisen plaketin sijoittuen 9.. Tällaisen kauden jälkeen sitä odottaa itseltään vielä enemmän ja uskoo nousukiidon jatkuvan katkeamattomana kaudesta toiseen. Näinhän asia ei suinkaan ole, vaan suvantovaiheet kuuluvat yhtälailla urheiluun kuin elämään ylipäätään. Se olisi jokaisen hyvä muistaa.

Olen käsitellyt itsekseni aika paljon viime kautta, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa ajatuksiani auki tänne. Mutta tässä nyt joitain päätelmiäni siitä, miksi viime kausi oli niin vaisu. Ensiksi, en ollut henkisesti palautunut loistavasta edelliskaudesta. Velloin varmasti liikaa hyvänolontunteessa. Yhtälailla kun huonoista suorituksista ja epäonnistumisista pitää päästä yli ja palautua, myös onnistumiset olisi hyvä käsitellä ja siirtyä eteenpäin. Olin onnistuneen kauden jälkeen hämmentynyt ja iloinen. Olin yltänyt paljon parempiin tuloksiin, mihin olin tavoitteeni asettanut tai mitä olin pitänyt realistisena. Tämän vuoksi tilanne olisi pitänyt käsitellä paljon paremmin. Pää oli vielä väsynyt, kun uusi harjoituskausi polkaistiin käyntiin. Onneksi näistäkin tilanteista voi ottaa opiksi. 

Toisekseen, olin erittäin paljon kipeänä, eikä harjoittelu tuntunut lähtevän rullaamaan kunnolla oikein missään vaiheessa. Koko ajan tuntui olevan "paniikki päällä". Keväällä sairastin influenssan ja kesällä koronan. Talvikautta sotkivat puolestaan koronan tehosterokotteet, joiden jälkeen kroppa ei meinannut millään toimia normaalisti harjoituksissa. Tulin myös sairaaksi molemmista piikeistä. Eli siis; loka-marraskuussa kipeänä tehostepiikin jälkeen, maaliskuussa sama, toukokuussa influenssa ja heinäkuussa korona. Aikalailla se meni niin, että kun edellisestä oli ehtinyt parantua ja toipua normaaliin treeniformuun, niin uutta tautia pukkasi nurkan takaa. Onko se siis ihmekään jos ei kulje eikä edelliskauden veroista menestystä tule. Jossain kohtaa kautta (keväällä) mottoni olikin "ei optimi, mutta sillä mennään".

Syksyn kisakaudella oli hoipertelemista pitkällä matkalla, housut nilkoissa yllättänyt SM-yö ja kauden päättyminen ompelupöydälle. Luulin olleeni ihan hyvin valmistautunut SM-yöhön, mutta etenkin karsintakisassa tuntui siltä etten osannut yösuunnistuksen perusjuttujakaan. Keskityin varmasti liiaksi fyysiseen epävarmuuteen ja siten henkinen ja suunnistustekninen valmistautuminen oli aivan liian vaillinainen. Lopulta kausi päättyi pari viikkoa etuajassa, kun kolhin polveni sen verran, että se piti ommella kiinni. Itseasiassa se oli varmasti hyväkin asia, niin huono oli sekä fyysinen kunto, että henkinen kantti, että jälkeenpäin ajateltuna oli hyvä lyödä pillit pussiin etuajassa ja lepäillä parisen viikkoa. 

Harjoitusmääriä:

2018-2019 378h 3337km

2019-2020 412h 4399km

2020-2021 500h 5701km

2021-2022 408h 4700km

Parin viikon totaalisen levon ja nollauksen jälkeen oli taas mukava lähteä rakentamaan tätä harjoituskautta. Kunto oli aluksi tosi huono. Sykkeet huiteli pilvissä ja juoksu tuntui erittäin raskaalta. Pidin lähes kuukauden mittaisen "sisäänajojakson", minkä aikana juoksin ihan vaan peruslenkkiä, muutamilla vetotreeneillä höystettynä. Melko pahaltahan se tuntui, mutta jotenkin olin täysin sinut tilanteen kanssa ja olo oli ihan rauhallinen ja luottavainen. Olin myös henkisesti palautunut ja balanssissa, mikä auttoi siihen, että pystyin käsittelemään fyysistä epävarmuutta ja keskeneräisyyttä.

Syksyn perinteinen mattotesti antoi aika ristiriitaista infoa tilanteestani. Kynnysarvot olivat täysin samat kuin edelliskerralla, mutta tällä kerralla sain itsestäni aika paljon enemmän irti. Olin muutamia kiloja painavammassa ja rasvaisemmassa kunnossa, mikä nyt sinänsä ei ollut yllätys lepojakson jälkeen. Olin harjoitellut edeltävällä kaudella suunnilleen 100h eli viidesosan vähemmän kuin sitä edellisellä kaudella. Toisaalta olin näihin lähtökohtiin nähden hyvin helpottunut, että mattotestin tulokset olivat niinkin hyvät. Mutta toisaalta se aiheutti hieman kysymyksiä, että voiko niin paljon vähemmällä harjoittelulla ja sairastelulla olla samansuuntaisessa kunnossa kuin edellisellä kerralla, kun alla oli ehjä ja onnistunut kausi. Henkinen vahvuus näytteli tässäkin kohtaa isoa roolia, kun kävin läpi testituloksia ja edellistä kautta. Näin syy-seuraussuhteet enkä jäänyt liiaksi kiinni tuloksiin. Toki myös ajankohta vaikutti suuresti siihen, miten tyynesti ja järkiperusteisesti asioita katsoin. Syksyllä kun ei ole vielä mikään kiire kunnon kanssa, kun on koko talvi aikaa rakentaa. 

Nyt eletään helmikuun alkua ja tilanteeni on todella paljon parempi kuin aikoihin. Takana on erinomaisia treeniviikkoja, etenkin edellinen määräjakso onnistui niin hyvin kuin suinkin vaan voi onnistua. Määräjakson jälkeen paransin myös kympin ennätystäni 13sekunnilla. Myös edellinen tehojakso onnistui täysin suunnitelmien mukaan, ja se lämmittää mieltä todella paljon. Kun pystyy takomaan ohjelman mukaan ehjiä ja laadukkaita jaksoja toinen toisensa perään. Urheilu on tällä hetkellä todella kivaa ja olen oikeilla raiteilla kohti kesää. 

Kirjoitushetkellä lunta ei ole nimeksikään, joten pikkuhiljaa päästään taas suunnistusharjoittelunkin pariin. Seuraavaksi olisi tarkoitus lähteä suunnistajien "halli"kisoihin Portugaliin. Siellä suunnitelmanani olisi tehdä ehjiä, laadukkaita suorituksia, joista jäisi hyvä ja itsevarma olo. Mutta liikaa en aio mailaa puristaa, tärkeimpiin kisoihin on kuitenkin niin paljon aikaa, että paljon ehtii vielä tekemään vaikkei homma ihan valmista olisikaan. Mutta lähtökohtaisesti toki haen hyvää alkua kaudelle! Mutta ennen kaikkea aion nauttia sulista ja toivottavasti lämpimistä olosuhteista, ja uuden maan tuomista suunnistushaasteista, sillä nimenomaan Portugalissa en ole suunnistanut aiemmin.

Onnistunut tammikuu

Eipä kai siinä sen kummempia. Nautitaan pitenevistä päivistä ja kevään tulosta! Seuraavaan kertaan, - joka toivottavasti tulee nopeammin kuin vuoden päästä! ;)

-JK