Syksyn kilpailukaudesta osa II : "Erikoispitkän napakymppi (-ysi)"

Ennen erikoispitkää oloni oli samaan aikaan sekä pelonsekainen että erittäin luottavainen. Pelkoa ja jännitystä aiheutti todella pitkän kuuloinen kisamatka (27.2km linnuntietä), mutta toisaalta luottoa antoi lukuisat pitkät harjoitukset kuluneen kauden aikana. Tiesin, että jaksamiseni on ihan uudella tasolla, mutta toisaalta yhteislähdön tuoma mahdollinen rajukin alkuvauhti jännitti. Mietin ja puntaroin taktiikkaa monelta eri kantilta. Toisaalta halusin lähteä reipasta vauhtia letkoihin mukaan ettei sitten jälkeenpäin tarvitsisi jossitella. Toisaalta halusin lähteä rauhassa etten hyytyisi aivan täysin. Lopulta rohkea taktiikka alkoi houkutella enemmän ja useiden ihmisten kanssa käymien keskustelujen pohjalta loin taktiikan "kaikki peliin ja katsotaan mihin pojan rahkeet riittää". Tämä oli ensimmäinen kerta kun ihan tosissaan mietin taktiikkaa ennen kisaa. Aiemmin oma taso on ollut ynnä muuta sijoilla, mutta tällä kertaa koin taistelevani ihan ok sijoista, joten halusin luoda hyvän taktiikan.

Kisa-aamu ei ollut ihan optimi. Pitkä yli 2h ajomatka ennen pitkää (n.3h) kisaa ei tuntunut hyvältä, mutta toisaalta en jaksanut sitä turhaan murehtia. Ajomatka tyssäsi jo tunnin ajamisen kohdalla, kun osuimme liikenneonnettomuuspaikalle. Pelastuslaitos oli pysäyttänyt liikenteen. Siinä jonossa odotellessamme alkoi vähän jo kylmähiki hiipiä puseroon, ehtisimmekö ajoissa kisapaikalle? Mutta homma muuttuikin vielä stressaavammaksi kun pääsimme jatkamaan matkaa ja huomasimme, että tienpinta on aivan peilijäässä ja autossa alla kesärenkaat. Ei auttanut kuin ajaa todella rauhassa ja varoa kaikkea äkkinäistä. Kisapaikalle pääsimme ehjinä ja vain hieman alkuperäistä aikataulua myöhemmin. Sitten alkoi geelien ja gepsin yms. virittely. Olin valmis aloittamaan verryttelyn varttia ennen yhteislähtöä. Tämä kyllä hieman hermostutti. Olin 10min myöhässä omaa suunniteltua aikatauluani ja verryttely jäi tyngäksi. Toivoin ettei paukusta lähdetä ihan lämä tiskissä kohti K-pistettä. Ja onneksi ei lähdettykään. 

Yllätyin kuinka avoimesti alussa vaihdettiin koodeja. Itse olin kuuloetäisyydellä kärkimiesten perässä ja bongasin sieltä oman ykkösen ja siitä letkan jossa olisi hyvä lähteä taivaltamaan. Vauhti oli reipasta muttei onneksi niin kovaa, mitä olin ennakkoon pelännyt. Ykkösen jälkeen en enää kuullut koodien vaihtelua, mutta päätin jatkaa rohkealla taktiikalla, haistella oikeaa letkaa ja hajontoja. Löin lukkoon sen, että letkoissa on tultava niin pitkään kuin suinkin mahdollista. Lopulta aloimme lähestyä ensimmäistä kartanvaihtoa ja kun katselin ympärilleni huomasin olevani peräti neljäntenä letkassa. Kuulin, kuinka takanani spekuloitiin, että tämän letkan kärki on myös koko kisan keula. Joku risu on painanut kellooni kierroksen melko tarkalleen 10km kohdalla ja aika tuolle kierrokselle oli 50.37. aivan käsittämätön alkuvauhti. Onneksi en tuota huomannut kisan aikana, olisi voinut epätoivo iskeä. Kakkoslenkille lähdettäessä ajattelin, että kun olen kärkiletkassa ja siinä muutkin taas ykkösen koodeja vaihteli, niin miksipä en itse tekisi samoin. Bongasin sieltä taas oman ykkösen ja koukku letkan häntään kiinni. Tienylitykseen tullessa taisin jossain kohtaa olla kisassa hetkellisesti jopa kolmantena. Meno tuntui kohtuu hyvältä ja helpolta. Tienylityksen jälkeen tuli hajontalenkit ja maastotyyppi muuttui jonkin verran röykkysemmäksi. Roikuin jotenkuten letkan hännässä, mutta sitten melko tarkalleen puolimatkassa (GPS 15,5km) tuli todella vaikea hetki fyysisesti ja jouduin päästämään letkan hännästä irti. 

Erikoispitkän maalisuora

Loppumatkan tulin osin yksin, osin kaksin. Katkeamisen jälkeen jouduin ottamaan yhden "turhan" tiekierron ja kävelemään tiellä alkuun, kun tuntui niin pahalta hetken aikaa. En oikein tiennyt tilannetta, ennen kuin viimeisessä kartanvaihdossa, jossa minulle huudettiin että haarukassa olisi sijat 9 ja 10. Viimeinen lenkki oli 5,6km mittainen ja takareiteni olivat aivan loppu. Lisäksi myös yleinen jaksaminen oli vähissä. Vauhti hiipui selvästi ja aloin miettimään etten tiedä kuinka kaukana tai lähellä takana tulevat ovat. Ajattelin, että nyt on suunnistettava huolellisesti, että hiipuneessa vauhdissa ei ole varaa pummata tai takaa joku tulee varmasti ohi. Yleisörastin jälkeen tuli hetkeksi tilanne etten tiennyt yhtään missä olen. Samaan aikaan olin onnistumassa nykäisemään Suutarin Mattiin pientä rakoa ja yritin karkuun. Mutta sitten vain tipahdin hetkellisesti enkä tiennyt missä menen. Otin ihan rauhassa ja paikansin itseni kartalle ja toivoin parasta. Lopulta rasti tuli vastaan ilman sen suurempaa virhettä. Jäljellä oli muutama rasti. Otin ne erityisen huolella, mutta loppusuoraa juostessani en edelleenkään tiennyt tilannetta. Uskoin sijoituksen olevan vähintään 15 joukossa. Maalileimauksen jälkeen kuuluttaja kuulutti, että palkintona urakasta 9. sija. Kerran olen erikoispitkältä saanut hylsyn väärällä rastilla leimaamisesta, joten odotin leimantarkastuksen ihan rauhassa. Kun leimat löytyi, pääsi vapautunut tuuletus ja pieni "JES!"-karjaisu. 

GPS-seuranta

Tulokset

Jes! Hyvin meni

Maaliintulon jälkeen olin todella väsynyt, hämmentynyt ja iloinen. Mitä juuri oli tapahtunut? Olin sijoittunut SM-erikoispitkällä matkalla 9.?! Yritin tehdä loppuverryttelyä, mutta eihän siitä mitään tullut. Olo oli huono. Kisan aikainen runsas geelien nauttiminen pisti vatsan sekaisin ja maalintulon jälkeen huono-olo alkoi potkia. Hölkkä-kävelin 4min, jonka jälkeen luovutin verryttelyn suhteen ja suuntasin kohti palkintojen jakoa. Ensimmäistä kertaa koskaan pääsin henkilökohtaisessa Suomen mestaruuskisassa palkinnoille. Yksi junnuviestiplaketti löytyy, mutta ainuttakaan henkilökihtaista ei. Ei liioin junnuista, saati pääsarjasta. Tämä saavutus on itselleni tosi kova juttu. 

Plaketti kaulassa

Vaikka kisasta puuttuikin iso liuta kovia miehiä, niin plaketti on aina plaketti, eikä niitä kuitenkaan kaikille jaeta. Mutta vaikka sijoitus onkin hieno ja olen todella fiiliksissä siitä, niin letkasta putoaminen jäi sen verran kaivelemaan, että hommia jatketaan nälkäisenä ja täältä tullaan tulevina vuosina entistäkin kovempana mukaan letkoihin ja kärkikahinoihin! 

Loppuun haluaisin vielä julkisesti kiittää kaikkia matkassa mukana olleita. Erityiskiitos lähtee valmentajalleni Matille, sekä kotijoukoilleni ja seuralleni Angelniemen Ankkurille. TE olette uskoneet minuun ja mahdollistaneet näin hurjan kehitysloikan ottamisen, KIITOS!

Mutta ei tämä tähän jää! Työt ja matka jatkuu! 

-JK

Syksyn kilpailukaudesta osa I : "Onnistumisten kierre"

 Kausi on saatu päätökseen jo jokin aika sitten. Palaan kausianalyysin merkeissä tuonnempana, mutta ennen sitä on syytä kertoa syksyn onnistumisista. Tämä teksti on ollut työn alla koko syksyn. Jukolasta alkaen on ollut hyvä flow päällä ja joka kisan jälkeen onkin ollut tunne, että vielä jotain parempaa on tulossa. Oikeastaan sen takia tämän tekstin julkaisu on odottanut “pöytälaatikossa” ja nyt lopulta se on julkaisukunnossa. Tosin alkuperäinen teksti venähti pitkän kirjoitusjakson myötä melko pitkäksi, joten piti kirjoittaa uusi tiivistetympi versio. Ja senkin jaoin kahteen osaan, joista ensimmäinen on tämä.

Koko kauden odotin eniten SM-yötä, pidin maastoa ja yösuunnistusta itselleni parhaiten sopivimpana kisana. Ennen yötä juostiin kuitenkin SM-pitkä matka Keski-Suomessa. Saman maaston toisessa päässä tein yhden elämäni ikimuistoisimmista suunnistussuorituksista vuoden 2013 SM-keskimatkan karsinnassa oltuani peräti 4. Ihan ei paukut silloin riittäneet finaalissa ja lopputulos oli paljon karsintaa heikompi. Mutta tuo karsintasuoritus mielessäni lähdin innoissani tämän vuoden pitkille. Tällä kertaa epäonnistuin karsinnassa. En löytänyt hyvää virettä fyysisesti ja suunnistuskin tökki pahasti. Karsinnan jälkeen sanoin voittavani B2-finaalin. Kaivoin jostain finaaliin oikeanlaisen tahtotilan ja otin ensimmäisen voittoni suunnistuskilpailuissa 14-sarjan jälkeen. Tuntui muuten äärimmäisen hyvältä, vaikka kyse olikin vain B2 finaalin voitosta. Se, että pystyy voittamaan 11 vuoden tauon jälkeen, antoi itselle valtavasti uskoa tulevaan. Että kyllä minä pystyn yhä myös voittamaan. 

SM-Pitkä matka, Kuvaaja: Esko Pekkanen

SM-sprintissä lähdin avoimin mielin karsintaan, ja finaalipaikka oli aivan loppuun asti hyppysissä, kunnes rutiinin puutteen vuoksi missasin yhden yksinkertaisen rastivälin ja käytännössä hävisin finaalipaikan tällä lyhyellä 100m välillä. Kaikki paukut jäi kuitenkin karsintaan, enkä saanut enää B-finaalissa itsestäni mitään irti.

SM-Sprintti, Kuvaaja: Jorma Laitinen

Sprinttiä seurasi SM-viesti, joka olikin itselläni tuon viikonlopun tärkein startti. Sorruin järjettömään jännittämiseen ja epäonnistuin täysin. En muista koko päivästä juuri mitään, niin kovassa henkisessä lukossa olin. Tiedän kuitenkin melko hyvin mistä oli kyse ja epäonnistumisesta irtipäästäminen, opiksi ottaminen ja lopulta unohtaminen oli kohtalaisen helppoa. Aina näin ei ole ollut, mutta mielestäni muutos tässä kertoo itsensä tuntemisesta ja henkisen puolen kypsymisestä. Vielä kuitenkin riittää hommaa myös tuolla saralla ettei jatkossa kipsaantuisi ihan noin pahasti. Uskon senkin parantuvan, kunhan jatkan näiden asioiden työstämistä. 

Valmistautuessani kauden pääkisaan, SM-yöhön, huomasin olevani aiempaa epävarmempi yösuunnistaja. Nykysääntöjen valossa heijastimia ei enää sallita rasteilla ja se tuotti itselleni melkoista päänvaivaa. Aiemmin rastinottoni perustui kovaa rastin lähelle suunnistamiseen ja ympyrässä valolla heijastimen etsimiseen. Nyt se ei enää oikein toiminut. Oli tultava huolella pisteeseen saakka. Etenkin karsinnassa olin suurissa vaikeuksissa tämän asian kanssa. En ollut saanut riittävästi yötreenejä ilman heijastimia vyölle. Tavoitteeni oli päästä A-finaaliin (top50) ja täpärälle se meni, mutta selvitin kuin selvitinkin tieni finaaliin, lopulta 21sekunnin turvin. Finaalissa pystyin tekemään hyvän suorituksen. Vaikka minut saatiin kiinni, ja sen jälkeen me saimme ennen minua lähteneitä kiinni ja muodostimme 4-5 hengen letkan, niin pidän suoritusta silti hyvänä. Letkojen muodostuminen on osa SM-yön luonnetta, jokainen kisoissa juossut tietää sen. Suunnistimme hyvin, emme tehneet juuri virheitä ja vauhtimmekin oli melko hyvää. Sijoitukseni oli lopulta 22. (20. suomalaisista). Tämä oli heittämällä urani paras sijoitus tähän mennessä, ja selvästi parempi, mitä osasin odottaa tai edes haaveilla. 

Kuvaaja: Vesa Mäkinen

Kuten alussa kirjoitin, oli tämä teksti alunperin tarkoitus julkaista juuri hienosti menneen SM-yön jälkeen. Oloni oli kuitenkin jotenkin odottava ja itsevarma. Vielä oli nimittäin SM-erikoispitkä jäljellä. Olen juossut kyseisen kisan pääsarjassa kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta oli nykyisen seurani järjestämä ep vuonna 2018. Tuolloin toivuin flunssasta ja olin fyysisesti huonossa kunnossa. Taistelin kisan kuitenkin läpi ja hain kokemusta. Maalissa kuitenkin ilmoitettiin, että olin leimannut väärällä rastilla ja näin ollen lähes 4h uurastuksesta “palkintona” oli hylkäys. Toisen kerran juoksin erikoispitkän 2019 Vantaalla. Kova kisa sekin oli. Kärsin erittäin voimakkaista krampeista. Selvisin kuitenkin maaliin ja sijoitus oli muistaakseni 37. Mutta vaikka kaksi juostua erikoispitkää olikin tarjoillut vain melko happamia makuja, niin silti SM-yön jälkeen tuli tunne, että tuo tuleva SM-erikoispitkä voisi olla minun kisani…

Jatkuu seuraavassa osassa, joka julkaistaan lähipäivinä. Pysyhän kuulolla siis :)

-JK