Terve!
Viimeksi kirjoittelin toukokuun vaikeuksista ja kesäkuun onnistumisista. Kesäkuun onnistumiset saivat jatkoa ja kesäkuun 29. päivä jää omaan mieleeni ja historiaani merkittävänä ja merkityksellisenä päivänä. Saavutin sen, mitä olen tavoitellut. Selvitin tieni SM keskimatkan karsinnasta A-finaaliin.
Juniorisarjoissa ehkä siinä 17vuotiaana asetin itselleni tavoitteeksi saavuttaa junnusarjoissa henkilökohtainen plaketti eli sijoittua 10 parhaan joukkoon SM kisoissa. Tavoite jäi saavuttamatta, ja niin usein se jäi harmittavan lähelle. Usein mokasin yhden rastivälin, mikä vesitti haaveet plaketista.
Miesten yleiseen sarjaan siirtyessäni asetin tavoitteeksi A-finaali paikan. Ensin se oli ensimmäisen kauden tavoite, ja kun se ei toteutunut se siirtyi myös seuraavalle kaudelle tavoitteeksi. Finaalipaikka jäi myös viime vuonna saavuttamatta ja syksyllä olikin jossain ylimenokauden vaiheessa tunne etten ehkä sittenkään pysty sitä finaalipaikkaa koskaan ottamaan. Halu kehittyä oli silti olemassa, joten siirsin ajatukset ja tavoitteet sijoituksista urheilullisten ominaisuuksien kehittämiseen.
Alle vuosi sitten tapasin seuramme valmennuspäällikön ensimmäistä kertaa ja hän kysyi minulta tavoitteita tulevalle, eli tälle kaudelle, sekä tavoitteita viiden vuoden tähtäimellä. Muistan vastanneeni tämän kauden tavoitteeksi suoritusvarmuuden parantamisen ja viiden vuoden tavoitteeksi sen A-finaali paikan saavuttamisen. Vaikka olinkin siirtänyt ajatusmaailman urheilullisten ominaisuuksien kehittämiseen, ajattelin, että kyllä minulla joku tavoite ja maali pitää olla. Sellainen konkreettinen tavoite, mitä kohti edetä.
Lauantaina 29.6.2019 saavutin konkreettisen tavoitteeni. Selviydyin karsinnasta finaaliin. Tämä vaati tietenkin hyvää kuntoa, taitoa ja pelisilmää, mutta ennen kaikkea tällä kertaa se vaati paljon hyvää tuuria. Oma karsinta ryhmäni oli ehkä heppoisin, oli riittävästi poisjääntejä ja vaati se finaaliin pääseminen myös tiimi kaverin ikävän hylkäämisenki.
Karsintakisassa alku oli harmittavan heikko. Lähdin hyvällä keskittymisellä lähtöpaikalta kohti ykkösrastia. Noin rastivälin puolivälissä putosin aivan täysin kartalta. Olin noussut suopohjaista rinnettä hyvällä suunnalla ja olin kiinni koko ajan missä menin. Sitten tuli yksi kumpare missä oli mielestäni jyrkänne päässä, mutta kartalta en sellaista löytänyt rastiväliviivan lähettyviltä. Jouduin pysähtymään ja ottamaan kävely askeleita. Jatkoin eteenpäin suon yli, mutta suon takana oli pieni tänka på, kun rasti oli tyhjässä rinteessä pieni suo. Vähän kaartelua ja ihmettelyä ja tuurilla rastille. Sain kuitenkin ajatukset kasaan ja kakkos välillä pääsin flow tilaan. Suljin kaiken muun pois mielestäni ja ympäriltäni. Keskityin yhteen rastiväliin kerralla ja yritin hyökätä hallitun agressiivisesti. Rasti toisensa jälkeen tuli vastaan, enkä muista kertaakaan ajatelleeni mitään muuta kuin sen hetkistä rastiväliä. Olin iskostanut päähäni ajatuksen, että maasto on todella vaikea ja pitää vetää varmasti ettei pääse eksymään.
Radan loppupuolisko suunnistettiin vinosti alarinteeseen ja välit olivat mielestäni haastavia. Ajattelin, että on vedettävä todella varman päälle. Olin kuitenkin niin hyvin tilanteen päällä ja omassa kuplassa, että luotin täysin itseeni ja omiin taitoihin ja vedin kovalla riskillä kaikki alarinnevälit suunnalla suoraan. Vastoin sitä, miten ajattelin, että nuo välit pitää suunnistaa. Ysi kymppi välillä keskittymiseni herpaantui ja huomasin muitakin suunnistajia ysirastilla. Hyppäsin siihen junaan ja ohittelin porukkaa. Vedin samalla itseluottamuksella kun siihenkin asti. Yhtäkkiä huomaan olevani todella paljon oman rastini alapuolella toisella rastilla. Piste oli todella selvä: pistekumpare suolla rinteessä. Sain heti kiinni ja korjasin omalle rastille. Lopun juoksin niin paljon kuin vain pääsin. Vedin kunnon turvatkin alamäessä. Maalissa oli olo, että olipas hieno maasto ja varsinkin alun ylänköalue meni hyvin. Mutta ykkösen ja kympin virheet kuitenkin harmittivat. Menin toiseksi. En kuitenkaan uskonut suoritukseni riittävän kuin korkeintaan B1-finaaliin. Karsinta on kuitenkin sen verran nopeatempoinen kisa, että varsin nopeasti selvisi se, että pääsin todellakin A finaaliin! Ensin fiilis oli todella epäuskoinen, sitten todella mahtava, mutta sitten hieman harmistunut kun tiimikaveri hylättiin minun edeltäni. Olin viimeinen finaaliin päässyt, joten hylkäyksen kokenut kaverini olisi ollut ajan perusteella viimeinen jatkoon menijä. Harmitus vaihtui kuitenkin pian innostukseen ja onnellisuuteen.
Finaali alkoi hyvin, mutta alkuverryttelyssä tehty virhe (lähtöajan väärin muistaminen ja verryttelyn liian myöhään aloittaminen) oli pistänyt jalat vähän liian koville ja meno alkoi hyytyä seiska rastin jälkeen. Virheitä tuli, mutta enimmäkseen eroa kärkeen tuli jalalla. Finaalissa oli viimeisellä rastilla vielä ”miina” kun oli kaksi vierekkäistä rastia. Taisipa hopea ja pronssikin ratketa siihen, että leimailtiin väärällä rastilla ja saatiin hylsyjä. Miinaan astui myös muitakin ja loppusijoitukseni oli 42. Finaalii ylsi 52 karsinnan parasta miestä.
Vaikka kaikki kovat eivät olleet edes ilmoittautuneet kisaan ja osa ei lähtenyt ollenkaan vaikka oli ilmoittautunut, jaetaan mitalit ja muutkin sijoitukset niiden kesken ketä on mukana, joten pulinat pois.
Erityisen tästä kisasta ja mahtavasta tunteesta tekee se, että olen vastannut harjoittelun suunnittelusta tällä kaudella pääosin itse. Toki kevättalvesta asti minulla on ollut myös valmentaja, mutta edelleen suunnittelen harjoitukset itse ja valmentaja ohjailee sitten oikeaan suuntaan, jos ohjelmissa on jotain viilattavaa. Mutta se työ, minkä viime syksynä tein kirjoituspöydän ääressä perehtyessäni erilaisiin harjoittelumetodeihin ja -tapoihin tuottaa näin nopeasti tulosta, saa kylmät väreet aikaan ja se, että juuri sellaisella harjoittelulla onnistun nostamaan tasoa näin paljon, tuntuu aivan hemmetin hyvältä! Toki olen saanut paljon tukea valmentajaltani Matilta ja olenkin todella iloinen, ja kiitollinen siitä, että juuri hän auttaa minua sekä urheilijana, että myös suunnittelemaan ja rytmittämään harjoittelua.
Alla vähän keskimatkan historiaani. Sanoisin että suhteellisen merkittävä kehitysharppaus tullut…
2013: H17 21. +8:02 (karsinnassa 4. ja elämäni paras suunnistussuoritus)
2014: H18 26. +12:56
2015: H20 29. +13:01
2016: H20 31. +16:10 (jalkavamma toiseksi viimeisellä rastilla+5min virhe samalle rastille)
2017: H21 B2-finaalin 13. +5:08
2018: H21 B2-finaalin 48. +12:01
2019: H21 A-finaalin 42. +11:35
Tästä on mahtava jatkaa kesän treenijaksolle ja avoimin mielin kohti syksyn kisoja! Otetaan kaikki vastaan mitä tulee.
Lopputulos oli hieno, mutta tällä(kin) kertaa matka oli se hienoin osa!
”Tärkeintä ei ole määränpää, vaan matka.”
Jes! Jes! Jes!
-JK
