Noniin. Takana on keväinen suurviestiklassikko, 10Mila. Kisa juostiin tänä vuonna eteläruotsissa, Skånessa. Tänä vuonna pääsin heti uudessa seurassani Angelniemen Ankkurissa ykkösjoukkueeseen. Juoksin 6.osuutta, eli suoritukseni oli noin kello 3yöllä.
Koko talvi- ja kevätkauden tavoite on ollut olla niin kova, että paikka ykkösessä aukeaa. Aukesihan se. Etukäteen tiesin olevani elämäni kovimmassa kunnossa, sen verran hyvin talvi sujui ja kevättä kohden meno on vain parantunut. Tiesin että suunnistus on sujunut eikä senkään suhteen pitäisi olla ongelmia.
Ikävä kyllä viikkoa ennen tätä kevätkauden pääkisaa iski joku flunssa tai allergia ja jouduin tekemään valmistautumisen todella tukkoisena. En kuitenkaan uskonut sen vaikuttavan liiaksi itse suoritukseen ja kun kaikki muuten oli juuri niin kuin pitikin, niin olin luottavainen.
Kisa alkoi mollivoittoisesti kun aloittajamme kaatui lähtökiihdytyksessä ja jäi jyrän alle ja ”takajoukkoihin”. Sieltä kuitenkin lähdimme hilaamaan sijoitusta osuus osuudelta korkeammalle. Kunnes tuli allekirjoittaneen kuudes osuus. Ennen starttia todella voimakas pahoinvointi keskeytti verryttelyn ja häiritsi varmaan jonkin verran keskittymistäkin. Tein ykköselle heti raa’an 3min virheen. Sen jälkeen homma ei lähtenyt millään oikeille jengoille ja suunnistin umpisurkeasti. Missään vaiheessa ei kuitenkaan tullut hätä tai kiire eikä muutenkaan homma mennyt läskiksi niin kuin usein sellaisten virheiden myötä menee. Tein parhaani loppuun asti ja koitin taistella kaikki joukkueen hyväksi vaikka oma suoritus olikin ala-arvoinen...
Vaihtoon juostessani koin todella voimakkaan tunnereaktion. Olin juossut huonosti, todella huonosti. Tiesin olleeni eri tahojen suurennuslasin alla ja ennen kaikkea tunsin pettäneeni joukkueen, valmennuksen ja etenkin itseni. Tunsin kuinka maailma romahti ja hävetti todella paljon kävellä puomilta uloskirjautumiseen. Tunsin kuinka ihmiset ”tuijottivat”. Vielä enemmän hävetti kävellä teltalle. Onneksi meillä on hyvä porukka ja sainkin teltalla tsemppejä ja tukea muilta. En ole koskaan aiemmin tuntenut näin voimakasta pahaa oloa epäonnistuessani.
Tällä hetkellä olo on todella väsynyt ja tyhjä. Nyt yritän vain löytää tietä ulos tästä henkisestä montusta. Kyllä se elämä vielä voittaa, tiedän sen. Sitten kun siihen on valmis. Mutta nyt pitää vaan koittaa hyväksyä tapahtunut, ottaa opiksi ja jatkaa elämää.
Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, vai miten se menikään…?
Niin ja sijoitus oli kaiketi 32. Paras suurviesti sijoitukseni tähän mennessä.
-JK
