Sivut

maanantai 23. joulukuuta 2019

Valoa kohti

Uutta harjoituskautta alkaa olemaan takana kuutisen viikkoa ja hommat rullaa kivasti. Uuteen harjoituskauteen pääsin lähtemään terveenä, ehjänä ja motivoituneena. Aina näin ei ole ollut ja hyvät lähtökohdat ovatkin heijastuneet suoraan arkipäivän tekemiseen. Kuuden viikon jakson jälkeen ollaan esimerkiksi viime vuoteen nähden lähes 200km plussalla. Se on kohtuu paljon suht lyhyeen aikaan. 

Syksy on sujunut hyvin. Alkuun treenien alkaminen taas ylimenokauden jälkeen sai aikaan melkoisen kuntopiikin ja juoksin erinomaisesti Varsinais-Suomen yöcupeissa. Pystyin ihan kevyesti haastamaan itseäni kovempia. Olinpa kolme kertaa peräkkäin toinen. Suunnistus sujui ja fyysinen vire tuntui erittäin hyvältä. Pikkuhiljaa määrän noustessa alkoi suunnistus hieman tökkimään. Uskon kuitenkin, että joka kerralta käteen on jäänyt rutkasti oppia tulevaan. Tosin parissa treenissä on tullut väsättyä suurimpia virheitä pitkiin aikoihin... Onneksi onnistuneita rastivälejä ja harjoituksia on kuitenkin enemmän kuin niitä huonoja.


Syksyn mattotestin jälkeen sävelet olivat selvät: määrää on lisättävä ja ennen kaikkea aerobista puolta on kehitettävä. Syksyn harjoituskauden pääpaino onkin ollut (pitkissä) peruskuntolenkeissä kovemmilla treeneillä höystettynä. Kyllä kehitystäkin on tapahtunut ja ero aiempaan on mielestäni merkittävä. Lenkkivauhdit ovat nousseet n.45sek/km aiempaan nähden. Aiemmin (esimerkiksi vielä tämän vuoden syyskuussa) jos halusin juosta lenkin n.140bpm sykkeellä, vauhti oli n.6min/km ehkä vähän alle. Nyt reilu kuukauden treenin jälkeen vastaavalla sykkeellä juostun lenkin vauhti on sellaista 5:15-5:00min/km. Tämä selittää osaltaan myös sitä, että kilometrimäärällisesti ollaan niinkin paljon edellä viime kauteen nähden.


Nyt on alla kolme kovempaa treeniviikkoa, ja joulun aikaan onkin mahdollisuus ja tarkoitus viettää kevyt viikko. Henkisesti kevyt viikko jouluna on itselleni erittäin tärkeää. Haluan jouluna viettää aikaa perheen kanssa ja hengähtää. Olisi todella kuormittavaa jos pitäisi treenata kovaa, sukuloida ja syödä raskaasti, ja ennen kaikkea aikatauluttaa päivät sekä perheen, levon että ravinnon ehdoilla. Nyt joulun kevennys osuu myös fyysisesti hyvin, nimittäin joulun jälkeen lähden kahden viikon juoksuleirille Teneriffalle. Leirillä on tarkoitus jatkaa edelleen peruskestävyyden parissa. Lämpimät, sulat, kuivat ja mäkiset olosuhteet tulevat kyllä tarpeeseen. Tällä kaudella halusin vielä rauhassa parantaa aerobista puolta ilman uusia ärsykkeitä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että voimaharjoittelu on ollut ja tulee olemaan kuntopiirien, kahvakuula treenien sekä mäkivetojen ja -loikkien varassa. Tämä siksi, että haluan kehittää muutamaa ominaisuutta kunnolla ja tälle kaudelle ne ovat peruskestävyys sekä suunnistuksessa suorituksen hallinta ja suoritusvarmuus. Jos lähtee haukkaamaan liian isoa palaa kakusta, käy usein huonosti. Sitä sohii menemään vähän joka osa-alueella eikä loppujen lopuksi enää tiedä mitä on tekemässä ja miksi. Lisäksi vammariski on suurempi, jos perustukset eivät ole kunnossa.  Näin haluan hoitaa perustukset kuntoon, jotta jatkossa pystyn kehittämään voima ja muita tehoalueita laadukkaasti.


Noniin tuli avattua asiaa ehkä turhankin paljon, mutta siis Teneriffan mäkiset maastot sopivat omien kehitettävien osa-alueiden lisäksi myös voimapuolen ylläpitämiseen hyvin. Leirillä on tarkoitus tehdä siis laadukkaita ja (pitkiä) peruskestävyyslenkkejä juosten, sekä radalla terävämpiä vetotreenejä. Maksimialuetta ei vielä kehitetä joten vedoissa pitää muistaa pitää maltti mukana. Niin kuin ylipäätään koko leirillä! Joulukuussa ei montaa sateetonta päivää ole ollut ja aurinko onkin näyttäytynyt varmaan vain yhtenä tai maksimissaan kahtena päivänä, joten etelään lähtö tulee siinäkin suhteessa tarpeeseen. Mutta ennen sitä, rauhoitutaan ja vietetään joulua perheen kanssa! Syödään ja nautitaan. 

Oikein hyvää ja rauhallista Joulua ja menestystä vuodelle 2020!


P.S. Vuoden pimein päivä on voitettu ja suunta on taas valoa kohti! :)




-JK

sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Kausi 2019 paketoitu

Kausi 2019 on päättynyt ja nyt onkin aika ja aikaa perata vähän sitä mitä tein, mikä muuttui ja mitä syitä omasta mielestä löytyy päättyneen kauden (loppu)tuloksen takaa. Oma haasteensa tätä tekstiä kirjoittaessa tulee olemaan se, että saan asian avattua tekstimuotoon tarpeeksi tarkasti ja kattavasti, mutta riittävän tiiviisti. Itse analysoin asioita päässäni todella syvällisesti ja tarkasti, joidenkin läheisten mielestä joskus liiankin tarkasti.

Kuva: Henna Ylimaa


No mutta, mikä sitten muuttui? Lyhyesti sanottuna aivan kaikki. Kaupunki, seura, valmentaja, vuorotyö opiskeluun, oma vastuu omasta harjoittelusta kasvoi ja tuki ympärillä lisääntyi ja tiivistyi. Täytyy sanoa, että kaikki muuttui kertaheitolla. Muutos ehkä aluksi myös pelotti ja jännitti. Muutto pois kotoa, hyvät tulot vaihtui Kelan tukiin ja “tuttu ja turvallinen” treenisapluuna muuttui omien suunnitelmien kautta uudeksi systeemiksi.
Marras- joulukuu oli vielä haastavaa aikaa harjoittelun saralla. Tein vuorotyötä, 12h työvuorot ja matkustaminen Turun ja Janakkalan välillä kuormittivat jonkin verran ja levolle piti antaa enemmän tilaa harjoitusohjelmasta. Keskimäärin noina kahtena kuukautena oli kaksi lepopäivää viikossa, mutta silti harjoittelua kertyi 33-39h noina haastavina kuukausina. Väitän, että yksi suurimmista syistä kehitysharppaukselle on ollut nimenomaan vuorotyön vaihtuminen opiskeluun, ja sitä kautta lisääntynyt aika ja jaksaminen treenaamiseen ja ennen kaikkea palautumiseen.



Kuva: Petja Pöyhönen

Asuin ja treeni kaupungin vaihto piristi myös kummasti. Tällä hetkellä puitteet ovat kunnossa. Kotoa voi lähteä mihin suuntaan vain lenkille, Kupittaan hallille on alkuverryttelyn mittainen matka ja lähimmälle suunnistuskartallekkin matkaa on vain kilometrin verran. Uuden asuin kaupungin myötä myös seura vaihtui. Halusin vaihtaa alueella toimivaan seuraan, mikä mahdollistaisi treeneissä käynnin kausimaksun hinnalla eikä jokaisesta yksittäisestä treenistä tarvitsisi maksaa x euroa joka kerta. Se helpottaa ihan käytännön tasolla asioita huomattavasti. Totta kai halusin myös kuulua porukkaan, enkä olla vain ulkopuolinen heppu joka käy lokkina muiden treeneissä. Halusin myös ottaa seuraavan kehitysaskeleen ja ajattelin nyt siihen avautuvan hyvä mahdollisuus uudessa seurassa. Tässä kohtaa on nostettava peukku pystyyn myös alueen erittäin hyvälle seurayhteistyölle ja alueen yhteisille treeneille. On yöcup, hallivedot, yhteiset viestitreenit ja mitä kaikkea. Ennen kaikkea itseä kovempien urheilijoiden seurassa treenaaminen on puskenut minua eteenpäin ja motivoinut treenaamaan huolellisesti ja kovaa. Sanoisin, että juuri nuo yhteistreenit ovat olleet merkittävässä roolissa kehittymisen kannalta. Ja etenkin, jos mietin kevään viestejä; Kevätyönviestiä ja FinnSpring viestiä, kummassakin viestissä aloitin meidän kakkosjoukkueen ja ero kärkeen oli neljän minuutin luokkaa. Totta kai parannettavaa tuossa on, mutta silti selvästi parhaat aloitusosuudet mitä olen koskaan juossut. Hallivedot on myös nostettava esiin. Se, että halli sijaitsee verryttelyn päässä kotoa on iso plussa. Aiemmin olisi pitänyt ajaa tunti autolla Pirkkahalliin, ja tämän takia siellä ei tullut käytyä, mutta nyt voi kotoa hölkkäillä Kupittaalle ja tehdä kovat treenit sulalla lämpimässä. 

Kuva: Ilkka Saarimäki


Kauteen valmistautuminen oli monella tapaa aika haastavaa. Yksi syistä oli se, että olin ensimmäistä kertaa ilman valmentajaa. Toki apua sain aina sitä kysyessä ja keneltä ikinä kysyinkään neuvoa harjoittelun suunnittelussa, apu oli avointa ja rehtiä. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, suunnittelin harjoituskalenterin aluksi yksin. Käytin (todella) paljon aikaa tutustuessani erilaisten kestävyysurheilijoiden harjoitteluun. Kahlasin läpi erityisesti Ingebrigtsenien, Iivo Niskasen, Jukka Keskisalon ja muutamien muiden harjoittelusta tehtyjä artikkeleita ja kokosin niistä omaan tilanteeseeni sopivan kokonaisuuden. Jossain kohtaa talvella tuli kuitenkin tunne, etten tiedäkään kaikesta kaikkea ja voisin tarvita enemmänkin apua, ja tukea treenien suunnitteluun ja kokonaisuuden kasassa pitämiseen. Lisäksi koin, että eniten olin hukassa kilpailukauden harjoitusten suunnittelussa, ja kilpailuihin valmistavien treenien ohjelmoinnissa. Niinpä helmikuussa Turkin leirin paluulennolla otin Mattia hihasta kiinni, ja kysyin olisiko hänellä aikaa, halua ja jaksamista alkaa valmentamaan minua. Kävimme keskusteluita siitä, mitä olen aiemmin tehnyt, millä osa-alueella vahvuudet ovat ja missä on eniten kehitettävää. Valmennussuhteemme on syventynyt kauden mittaan kun olemme oppineet tuntemaan toisiamme ja toimintatapojamme, ja uskon, että nykyinen toimintamalli sopii meille molemmille hyvin. Suunnittelen itse harjoitukset ja Matti kommentoi suunnitelmia ja ehdottaa muutoksia, jos on tarpeen. Näin pyrimme siihen, että opin itse suunnittelemaan harjoituksia ja osaan jossain vaiheessa yhä itsenäisemmin ottaa vastuun omasta harjoittelustani. Ensi kauden suunnitelmat aloitetaan muutaman päivän päästä, testien jälkeen. Ja uusi harjoituskausi aloitetaan sitten noin viikon päästä.

Kauden viimeinen leimaus.
Kuva: Väinö Nurvo

Paljon on hyviä asioita tapahtunut ihan fyysisesti, mutta yhtä tärkeässä roolissa on ollut henkinen kasvaminen. Kotoa pois muuttaminen ja itsenäistyminen heijastuu myös urheiluun. Saan itse päättää tekemisistäni ja ottaa oikeasti vastuuta omasta elämästäni. Lisäksi kauteen mahtui monta hyvin opettavaista kisaa. Tiomilassa todella jännittyneessä, stressaantuneessa ja ehkä hieman panikkimaisessa henkisessä lukossa totaalinen epäonnistuminen. Kasasin itselleni liian suuret odotukset ja kun en päässyt lähellekkään edes omaa tasoani, saati odotusteni tasoa, petyin hyvin raskaasti. Jonkin aikaa toivuttuani, aloin kuitenkin miettimään asiaa uudelta kantilta: “Mitä voisin oppia tästä, ja miten käännän tämän voitoksi?” Tuon aiheen ympärillä työskentelin jonkin aikaa, en tarkalleen muista enää kuinka kauan, mutta suurin ajatus oli, että jatkossa pyrin vain omalle tasolleni enkä haihattele mitään supersuoritusta. Se riittää, mihin riittää, mutta kukaan ei odota minulta enempää, niin en itsekään voi odottaa mitään ihmeitä itseltäni. Yksittäisissä kisoissa ja hetkissä pitää pyrkiä perustasolle, ei mihinkään muuhun. Ja isossa kuvassa pitää pyrkiä nostamaan sitä perustasoa korkeammalle, näin saavuttaa parhaan tuloksen yksittäisissä asioissa. Jos kurkottaa yksittäisessä asiassa johonkin mihin rahkeet voisivat riittää, jos kaikki menisi täydellisesti, lopputulos on usein huono.
Toinen tärkeä oppimiskokemus oli SM keskimatkan A-finaalipaikka. Kun saavutin tavoitteen, jonka kolme ja puoli vuotta aiemmin olin itselleni asettanut. Se, että osasi käsitellä myös suuren onnistumisen oikein. Tässä auttoi viikon loma/vaellusmatka Lapissa. Sai käsitellä omia ajatuksia rauhassa ja pääsi keskustelemaan asiasta niin paljon kuin jaksoi ja tarvitsi. Huomasin, että olin todella onnellinen ja iloinen, että vihdoin saavutin jonkin tavoitteen, jonka itselleni olin urheilussa asettanut. Ymmärsin myös ettei onnistuminen muuttanut sinänsä mitään. Ihan sama ihminen olin edelleen, mutta tietynlaisen motivaatio- ja piristysruiskeen se kyllä antoi. Itse suorituksesta opin sen, että totta kai vauhdin on oltava hyvä, päästäkseen A finaaliin, saati pärjätäkseen finaalissa, mutta ennen kaikkea suorituksen pitää olla sujuva. Usein suoritukseni ovat aika nykiviä. Saattaa olla kärkiväliaikoja yksittäisillä rastiväleillä, mutta toisaalta saattaa samaan kisaan mahtua välejä, jotka suunnistuksellisesti menevät hyvin, mutta kello ei tykkää. Keskarilla ymmärsin sen, että tasaisen hyvä vauhti ja sujuva suunnistus vievät parhaaseen lopputulokseen. Toki olen tämän asian aina tiedostanut, mutta nyt ymmärsin sen konkreettisesti. Se, miten sen saa sitten sovitettua kaikkiin suorituksiin onkin toinen kysymys. Se vaatinee paljon hyviä toistoja ja aikaa, mutta uskon, että nyt valmiudet sellaisiin suorituksiin ovat paremmat, kuin aiemmin.


Päättynyt kausi on ollut kaiken kaikkiaan onnistunut. Voisin sanoa, että kirkkaasti paras kauteni ja etenkin kevätkausi oli tuloksellisesti hyvä. (Helsinki O-Games, pitkä matka H21A 4./69. SM keskimatka 42. Ja myös Prisma-rastit H21A 17./72.) Paransin sekä vitosen, että kolmosen ennätyksiä radalla useita kymmeniä sekunteja ja lisäksi SM kisasijoitukset ovat olleet parempia kuin aiemmin. (Paitsi pitkä matka). Alla vähän vertailua SM kisasijoituksista pääsarjassa:

2017 2018 2019
SM keskimatka B2 13. B2 48. A 42.
SM pitkämatka B2 24. B3 10. B3 2.
SMsprintti B2 4. - B1 36.


Katse tiukasti kohti ensi kautta!
Kuva: Henna Ylimaa




























Mukavaa syksyn jatkoa, ja tsemppiä pimeimmän ja synkimmän ajan treeneihin! Kyllä se kevät ja valo sieltä pian taas tulee! :) 


-JK

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

SM kisoista



Jep!

Olin ajatellut kirjoittavani vasta kauden päätyttyä, mutta jostain syystä SM-yö-koomassa ajatukset myllertävät päässä ja haluan purkaa niitä kirjoittamalla. 

Neljä henkilökohtaista SM kisastarttia takana tälle kaudelle. Plakkarissa yksi A-finaalipaikka (keskimatka) kaksi B1-finaalipaikkaa (sprintti ja yö), sekä yksi B2-finaalipaikka (pitkä matka). 

Keskarin A-finaalipaikkaa olenkin jo puinut aiemmin; se oli todellinen yllätys, mutta en sanoisi, että yksittäinen tähdenlento tai lipsahdus. Sen osoitin nyt syksyllä juoksemalla aika lähelle A-finaaleita sekä sprintissä, että yössä. Kummassakin kisassa finaalipaikka jäi kuitenkin suhteellisen kauas, mutta loppujen lopuksi noin kolmen ajatuskatkon päähän. Mitä ajatus kestää? Ehkä muutaman sekunnin kymmenyksen? Oli miten lyhyt tai pitkä aika tahansa, sprintissä yksi iso virhe (+25sek) vesitti haaveet uran toisesta finaalipaikasta. Virhe johtui siitä, että seiska rastilta lähdettäessä olisi lyhyin ja nopein reitti ollut aitojen välistä ja pienestä aidan rakosesta ulos urheilukentältä, mutta oma silmä ei juoksuvauhdissa erottanut aidan väliä, kun korkeuskäyrä “tukki” välin. Kiersin aivan tolkuttoman kaukaa ja hävisin välillä 32sekuntia. A-finaalista jäin toki 50sekuntia, mutta toinen huono reitinvalinta radan loppupuolella varmisti putoamisen B-finaaliin. 



Nuolen kohdalla aidassa väli, jonka missasin



Yössä A-finaalipaikka oli näpeissä vielä 1.5km ennen maalia ja kilometri ennen maalia olin vielä täysin mukana taistelussa viimeisestä finaalipaikasta(+18sek). Mutta n.700m ennen maalia tuli nukahdus, joka tällä kertaa valitettavasti oli kohtalokas. Tein 11. rastille 5,5min virheen ja jäin finaalista 6min. Viimeiselle rastille tein vielä 45sekunnin virheen, mutta tällä ei enää käytännössä ollut merkitystä, sillä tiesin, että viiden ja puolen minuutin virhe on liian iso jatkoon pääsemisen kannalta.


11. rastille nukahdus, jota seurasi 5,5min virhe


Vaikka toki finaaleista putoamiset tuollaisten virheiden jälkeen harmittavat todella paljon, olen kuitenkin tämän kauden aikana (10MILA oppimiskokemus) oppinut käsittelemään paremmin omia odotuksia ja käsityksiä siitä miten jonkun asian pitäisi mennä, ja mitä sitten jos ei mene niin kuin olen halunnut ja odottanut. Olen oppinut käsittelemään paremmin pettymyksiä ja näin ollen, vaikka harmitus on kova, ei se tällä kertaa kaada maailmaani yhtä pahasti kuin kevään suurviesti-flopin jälkeen.

On myös muistettava, että tämän kauden sijoitukset SM kisoissa (pl. pitkä matka) ovat selkeästi parempia kuin aiemmin. Ennen tätä kautta en ollut päässyt kertaakaan pääsarjassa edes B1 finaaliin (paitsi yössä, jossa ennen tätä kautta karsinnassa A finaalista ulos jääneet arvottiin kahteen B finaaliin, tänä vuonna parhaat A-finaalista pudonneet sijoitettiin käännettyyn lähtöjärjestykseen B1 finaaliin, kuten muissakin SM kisoissa.) Tällä kaudella olen kuitenkin ollut kaksi kertaa betoni ykkösessä ja kerran jopa A finaalissa. Ja vaikka urheilu on paljon muutakin kuin sijoituksia ja finaalipaikkoja, niin kyllähän noista tuloksista voi todeta sen tosiasian, että kehitystä on tapahtunut tämän kauden aikana. Siihen ei pidä kuitenkaan tuudittautua ja tyytyä, vaan harjoittelua jatketaan nöyränä kohti eheämpiä suorituksia ja parempia sijoituksia! 

Viestilligan finaali, 25manna ja SM erikoispitkä matka; siinä loppukauden kisaohjelma. 

Kohti loppukauden kisoja siis!


-JK

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Tärkeintä ei ole määränpää, vaan matka

Terve!

Viimeksi kirjoittelin toukokuun vaikeuksista ja kesäkuun onnistumisista. Kesäkuun onnistumiset saivat jatkoa ja kesäkuun 29. päivä jää omaan mieleeni ja historiaani merkittävänä ja merkityksellisenä päivänä. Saavutin sen, mitä olen tavoitellut. Selvitin tieni SM keskimatkan karsinnasta A-finaaliin. 

Juniorisarjoissa ehkä siinä 17vuotiaana asetin itselleni tavoitteeksi saavuttaa junnusarjoissa henkilökohtainen plaketti eli sijoittua 10 parhaan joukkoon SM kisoissa. Tavoite jäi saavuttamatta, ja niin usein se jäi harmittavan lähelle. Usein mokasin yhden rastivälin, mikä vesitti haaveet plaketista.

Miesten yleiseen sarjaan siirtyessäni asetin tavoitteeksi A-finaali paikan. Ensin se oli ensimmäisen kauden tavoite, ja kun se ei toteutunut se siirtyi myös seuraavalle kaudelle tavoitteeksi. Finaalipaikka jäi myös viime vuonna saavuttamatta ja syksyllä olikin jossain ylimenokauden vaiheessa tunne etten ehkä sittenkään pysty sitä finaalipaikkaa koskaan ottamaan. Halu kehittyä oli silti olemassa, joten siirsin ajatukset ja tavoitteet sijoituksista urheilullisten ominaisuuksien kehittämiseen. 

Alle vuosi sitten tapasin seuramme valmennuspäällikön ensimmäistä kertaa ja hän kysyi minulta tavoitteita tulevalle, eli tälle kaudelle, sekä tavoitteita viiden vuoden tähtäimellä. Muistan vastanneeni tämän kauden tavoitteeksi suoritusvarmuuden parantamisen ja viiden vuoden tavoitteeksi sen A-finaali paikan saavuttamisen. Vaikka olinkin siirtänyt ajatusmaailman urheilullisten ominaisuuksien kehittämiseen, ajattelin, että kyllä minulla joku tavoite ja maali pitää olla. Sellainen konkreettinen tavoite, mitä kohti edetä. 

Lauantaina 29.6.2019 saavutin konkreettisen tavoitteeni. Selviydyin karsinnasta finaaliin. Tämä vaati tietenkin hyvää kuntoa, taitoa ja pelisilmää, mutta ennen kaikkea tällä kertaa se vaati paljon hyvää tuuria. Oma karsinta ryhmäni oli ehkä heppoisin, oli riittävästi poisjääntejä ja vaati se finaaliin pääseminen myös tiimi kaverin ikävän hylkäämisenki. 

Karsintakisassa alku oli harmittavan heikko. Lähdin hyvällä keskittymisellä lähtöpaikalta kohti ykkösrastia. Noin rastivälin puolivälissä putosin aivan täysin kartalta. Olin noussut suopohjaista rinnettä hyvällä suunnalla ja olin kiinni koko ajan missä menin. Sitten tuli yksi kumpare missä oli mielestäni jyrkänne päässä, mutta kartalta en sellaista löytänyt rastiväliviivan lähettyviltä. Jouduin pysähtymään ja ottamaan kävely askeleita. Jatkoin eteenpäin suon yli, mutta suon takana oli pieni tänka på, kun rasti oli tyhjässä rinteessä pieni suo. Vähän kaartelua ja ihmettelyä ja tuurilla rastille. Sain kuitenkin ajatukset kasaan ja kakkos välillä pääsin flow tilaan. Suljin kaiken muun pois mielestäni ja ympäriltäni. Keskityin yhteen rastiväliin kerralla ja yritin hyökätä hallitun agressiivisesti. Rasti toisensa jälkeen tuli vastaan, enkä muista kertaakaan ajatelleeni mitään muuta kuin sen hetkistä rastiväliä. Olin iskostanut päähäni ajatuksen, että maasto on todella vaikea ja pitää vetää varmasti ettei pääse eksymään. 

Radan loppupuolisko suunnistettiin vinosti alarinteeseen ja välit olivat mielestäni haastavia. Ajattelin, että on vedettävä todella varman päälle. Olin kuitenkin niin hyvin tilanteen päällä ja omassa kuplassa, että luotin täysin itseeni ja omiin taitoihin ja vedin kovalla riskillä kaikki alarinnevälit suunnalla suoraan. Vastoin sitä, miten ajattelin, että nuo välit pitää suunnistaa. Ysi kymppi välillä keskittymiseni herpaantui ja huomasin muitakin suunnistajia ysirastilla. Hyppäsin siihen junaan ja ohittelin porukkaa. Vedin samalla itseluottamuksella kun siihenkin asti. Yhtäkkiä huomaan olevani todella paljon oman rastini alapuolella toisella rastilla. Piste oli todella selvä: pistekumpare suolla rinteessä. Sain heti kiinni ja korjasin omalle rastille. Lopun juoksin niin paljon kuin vain pääsin. Vedin kunnon turvatkin alamäessä. Maalissa oli olo, että olipas hieno maasto ja varsinkin alun ylänköalue meni hyvin. Mutta ykkösen ja kympin virheet kuitenkin harmittivat. Menin toiseksi. En kuitenkaan uskonut suoritukseni riittävän kuin korkeintaan B1-finaaliin. Karsinta on kuitenkin sen verran nopeatempoinen kisa, että varsin nopeasti selvisi se, että pääsin todellakin A finaaliin! Ensin fiilis oli todella epäuskoinen, sitten todella mahtava, mutta sitten hieman harmistunut kun tiimikaveri hylättiin minun edeltäni. Olin viimeinen finaaliin päässyt, joten hylkäyksen kokenut kaverini olisi ollut ajan perusteella viimeinen jatkoon menijä. Harmitus vaihtui kuitenkin pian innostukseen ja onnellisuuteen.


Finaali alkoi hyvin, mutta alkuverryttelyssä tehty virhe (lähtöajan väärin muistaminen ja verryttelyn liian myöhään aloittaminen) oli pistänyt jalat vähän liian koville ja meno alkoi hyytyä seiska rastin jälkeen. Virheitä tuli, mutta enimmäkseen eroa kärkeen tuli jalalla. Finaalissa oli viimeisellä rastilla vielä ”miina” kun oli kaksi vierekkäistä rastia. Taisipa hopea ja pronssikin ratketa siihen, että leimailtiin väärällä rastilla ja saatiin hylsyjä. Miinaan astui myös muitakin ja loppusijoitukseni oli 42. Finaalii ylsi 52 karsinnan parasta miestä.



Vaikka kaikki kovat eivät olleet edes ilmoittautuneet kisaan ja osa ei lähtenyt ollenkaan vaikka oli ilmoittautunut, jaetaan mitalit ja muutkin sijoitukset niiden kesken ketä on mukana, joten pulinat pois.

Erityisen tästä kisasta ja mahtavasta tunteesta tekee se, että olen vastannut harjoittelun suunnittelusta tällä kaudella pääosin itse. Toki kevättalvesta asti minulla on ollut myös valmentaja, mutta edelleen suunnittelen harjoitukset itse ja valmentaja ohjailee sitten oikeaan suuntaan, jos ohjelmissa on jotain viilattavaa. Mutta se työ, minkä viime syksynä tein kirjoituspöydän ääressä perehtyessäni erilaisiin harjoittelumetodeihin ja -tapoihin tuottaa näin nopeasti tulosta, saa kylmät väreet aikaan ja se, että juuri sellaisella harjoittelulla onnistun nostamaan tasoa näin paljon, tuntuu aivan hemmetin hyvältä! Toki olen saanut paljon tukea valmentajaltani Matilta ja olenkin todella iloinen, ja kiitollinen siitä, että juuri hän auttaa minua sekä urheilijana, että myös suunnittelemaan ja rytmittämään harjoittelua.

Alla vähän keskimatkan historiaani. Sanoisin että suhteellisen merkittävä kehitysharppaus tullut…

2013: H17 21. +8:02 (karsinnassa 4. ja elämäni paras suunnistussuoritus)
2014: H18 26. +12:56
2015: H20 29. +13:01
2016: H20 31. +16:10 (jalkavamma toiseksi viimeisellä rastilla+5min virhe samalle rastille)
2017: H21 B2-finaalin 13. +5:08
2018: H21 B2-finaalin 48. +12:01
2019: H21 A-finaalin  42. +11:35



Tästä on mahtava jatkaa kesän treenijaksolle ja avoimin mielin kohti syksyn kisoja! Otetaan kaikki vastaan mitä tulee. 

Lopputulos oli hieno, mutta tällä(kin) kertaa matka oli se hienoin osa!
”Tärkeintä ei ole määränpää, vaan matka.”
Jes! Jes! Jes!



-JK




keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Pohjalta vauhtia

Viime kerralla, kun kirjottelin tänne, kävin läpi hyvin voimakkaita negatiivisia tunteita ja fiilis oli hyvin erilainen kuin nyt. Silloin hetkellisesti urheilulta (lue: elämältä) puuttui suunta, ja elin kauden vaikeimpia aikoja. Ainakin toistaiseksi. Ja toivon ja toki myös uskon, että sen syvemmälle ei enää tällä kaudella vajota.


Tiomilassa epäonnistuminen otti koville. Olin asettanut itselleni liian suuret odotukset, olin aivan kipsissä enkä yltänyt lähellekkään edes omaa keskinkertaista tasoa. Kun en yltänyt sille tasolle millä odotukset olivat koin epäonnistuneeni rankasti.

Viikko tämän epäonnistumisen jälkeen pääsin synnyinpaikkakunnallani Janakkalassa juoksemaan sm maastoja. Edellisiltana oli lämpöä ja mielessä pyörinyt epäonnistumisen käsittely vei mehut ja juoksin melko huonosti. Otin kisasta kuitenkin kaikki pienetkin positiiviset nyanssit mukaan.


Sm maastojen jälkeen työstin perus treeniä viikon verran. Sen jälkeen tulikin vähän kovempi treeniviikko, mikä sisälsi tiistaina tonnin vedot ja sunnuntaina suunnistuskisan. Vedoissa viimenen tonni liikahti tasan kolmeen minuuttiin, mikä on itselleni jo ihan kohtuullisen reipasta kyytiä. Ainakin vetotreenissä. Sunnuntain pitkän matkan kansallisessa kisassa Hämeenlinnassa, sammuin aivan totaalisesti.


Kovemman viikon jälkeen tuli toinen kohtuu tiukka viikko. Tiistaina paahdoin soolona 5000m ratatestin. Hellettä oli ja lukemat taisi hetkellisesti näyttää jopa +28 astetta. Ennätyksestä lähti mukavat ~15sekuntia pois, mutta juoksu oli todella heikko ja sunnuntain hyytyminen sekä kova helle näkyi ja tuntui juostessa. Samalla viikolla viikonloppuna juostiin Medilaser viesti, missä juoksin aloitusosuuden. Kisa oli todella vaikea itselleni kun juuri ja juuri jaksoin maaliin juosta. Välillä meni homma kävelyksi ja kisan aikana tuli fiilis, että pitääkö tässä lyödä hanskat tiskiin hetkeksi ja lopettaa kausi siihen paikkaan. Olin aivan lopussa. En vaan saanut kropasta irti. Kisan jälkeen ajeltiin Mikkelin perämettistä Kangasalle jossa loppu viikonloppu vedettiin Kangasala-Jukolan tyyppitreenejä harjoitusmaastoissa. Matkustusta autossa tuli reilu kolme tuntia per päivä, siihen päälle kisat ja treenit. Yötreenin jälkeen päästiin siinä kello kahden jälkeen yöllä nukkumaan. Seuraavana päivänä oli vielä yksi treeni ja matkustus kotiin.


Viikonloppu vei mehut ihan totaalisesti ja oma jaksaminen tai oikeammin sen puute alkoi näkyä jo ihan jokapäiväisessä elämässä. En jaksanut tehdä mitään. En yhtään mitään. Makasin kotona, eikä mikään tuntunut miltään. Sillä viikolla juoksin tiistaina Salon Seudun Rastiviestin. Todella hieno ja lämminhenkinen pieni tapahtuma. Oma juoksu oli hyvä. Osuuspohjat ja suht puhdas ja agressiivinen suoritus muutenkin.
Torstaina juoksin Prismarastit. Juoksin hyvin. Teknisesti ei paljoa viilattavaa jäänyt, mutta totta kai totaalisen pohjalla käynnin jäljiltä voimat oli vielä aika olemattomat ja se näkyi vielä juoksuvauhdissa ja sitä kautta tuloksissa.


Viikonlopun Jukola leiri jäi väliin. Vaihtoehtoja ei ollut. Oma jaksaminen meni etusijalle ja oli aika vetää happea, unohtaa urheilu, työt ja koulu hetkeksi. Kävin hieronnassa, ulkona tuulettumassa ja otin muutenkin rennommin. Sunnuntaina tosin kävin suunnistamassa kotiin paluumatkalla. Hyvän treenin teinkin. Ilman turhaa puristusta ja painetta.



Tuon harjoituksellisesti melko kevyen viikon jälkeen tein taas suhteellisen kovan treeniviikon päätreeneinä tiistain tonnin vedot, torstain kilpailunomainen suunnistus treeni sekä sunnuntain Helsinki O-Games kansallinen pitkän matkan kilpailu. Tonnit kulki hyvin. Viimenen 3:04 ja sykkeet alle anaerobisen kynnyksen. Suunnistus treenikin meni suurimmaksi osaksi ihan hyvin, yksi ajatuskatkos ja siitä johtunut 4min virhe tuli. Keli tosin oli taas lämpimän puoleinen kun elohopea kolkutteli 32astetta...


Sunnuntain pitkän matkan kisa olikin sitten yksi elämäni parhaimmista suorituksista! Vedin puhtaasti, virhettä tunnin kisassa tuli vain n.30sekuntia. Juoksu oli sellaista omaa hyvää, mukavaa matkavauhtia, missä homma pysyi hallussa ja suunnistus edessä. Juoksin H21A sarjassa ja olin 4./69. Eroa kärkeen jäi parisen minuuttia. Eliittikin oli tarjolla. Toisin sanoen kovimmat olivat eliitissä, mutta itse halusin vähän lyhyemmän kisan, kun oli ollut palautumisen ja jaksamisen kanssa aiemmin ongelmia. Viikko ennen Jukolaa ei voi vetää itteensä ihan tilttiin.



Jukola-viikko kevenneltiin ja varmistettiin, että keho ja mieli on valmis Jukolan pitkään yöhön! Jukolassa juoksin ihan kohtuullisesti, toki edellisviikon kisan suorituksen jälkeen tiedän missä oma potentiaali tällä hetkellä on niin siihen nähden Jukolan suoritukseen jäi todella paljon viilattavaa… mutta samapa tuo, Jukola oli suurin ja mahtavin jälleen kerran ja tunnelma Ankkurin teltalla lämmin ja kannustava! Hienoa kuulua tähän upeeseen porukkaan!


Ja jos vielä tämän maraton-tekstin jälkeen jaksaa lukea ja aikaa liikenee, niin lukusuosituksena seuramme valmennuspäällikön kirjoittama teksti Jukolan viestistä.





Yhteenvetona voisin sanoa, että Tiomilan epäonnistuminen ja sen jälkeen puolikuntoisena juostut sm maastot veti maton aika rumasti jalkojen alta ja jouduin ottamaan sen kuuluisan pohjakosketuksen. Pieni irtiotto arjesta ja urheilusta käänsi koko homman ja viikko ennen kesän päätapahtumaa juoksin elämäni parhaan suunnistuskisan!! Tällä hetkellä olo on erittäin hyvä. Elämän eri osa-alueet ovat taas balanssissa ja urheilu maistuu hemmetin hyvältä!

Vaikka teksti kertoikin suurimmaksi osaksi toukokuun ongelmista, on ne selätetty ja tällä hetkellä menossa on aika kiva positiivinen pöhinä!


Iloista ja rentouttavaa kesää kaikille lukijoille!


-JK

tiistai 30. huhtikuuta 2019

Pulinat pois

Noniin. Takana on keväinen suurviestiklassikko, 10Mila. Kisa juostiin tänä vuonna eteläruotsissa, Skånessa. Tänä vuonna pääsin heti uudessa seurassani Angelniemen Ankkurissa ykkösjoukkueeseen. Juoksin 6.osuutta, eli suoritukseni oli noin kello 3yöllä.

Koko talvi- ja kevätkauden tavoite on ollut olla niin kova, että paikka ykkösessä aukeaa. Aukesihan se. Etukäteen tiesin olevani elämäni kovimmassa kunnossa, sen verran hyvin talvi sujui ja kevättä kohden meno on vain parantunut. Tiesin että suunnistus on sujunut eikä senkään suhteen pitäisi olla ongelmia.

Ikävä kyllä viikkoa ennen tätä kevätkauden pääkisaa iski joku flunssa tai allergia ja jouduin tekemään valmistautumisen todella tukkoisena. En kuitenkaan uskonut sen vaikuttavan liiaksi itse suoritukseen ja kun kaikki muuten oli juuri niin kuin pitikin, niin olin luottavainen.

Kisa alkoi mollivoittoisesti kun aloittajamme kaatui lähtökiihdytyksessä ja jäi jyrän alle ja ”takajoukkoihin”. Sieltä kuitenkin lähdimme hilaamaan sijoitusta osuus osuudelta korkeammalle. Kunnes tuli allekirjoittaneen kuudes osuus. Ennen starttia todella voimakas pahoinvointi keskeytti verryttelyn ja häiritsi varmaan jonkin verran keskittymistäkin. Tein ykköselle heti raa’an 3min virheen. Sen jälkeen homma ei lähtenyt millään oikeille jengoille ja suunnistin umpisurkeasti. Missään vaiheessa ei kuitenkaan tullut hätä tai kiire eikä muutenkaan homma mennyt läskiksi niin kuin usein sellaisten virheiden myötä menee. Tein parhaani loppuun asti ja koitin taistella kaikki joukkueen hyväksi vaikka oma suoritus olikin ala-arvoinen...

Vaihtoon juostessani koin todella voimakkaan tunnereaktion. Olin juossut huonosti, todella huonosti. Tiesin olleeni eri tahojen suurennuslasin alla ja ennen kaikkea tunsin pettäneeni joukkueen, valmennuksen ja etenkin itseni. Tunsin kuinka maailma romahti ja hävetti todella paljon kävellä puomilta uloskirjautumiseen. Tunsin kuinka ihmiset ”tuijottivat”. Vielä enemmän hävetti kävellä teltalle. Onneksi meillä on hyvä porukka ja sainkin teltalla tsemppejä ja tukea muilta. En ole koskaan aiemmin tuntenut näin voimakasta pahaa oloa epäonnistuessani.

Tällä hetkellä olo on todella väsynyt ja tyhjä. Nyt yritän vain löytää tietä ulos tästä henkisestä montusta. Kyllä se elämä vielä voittaa, tiedän sen. Sitten kun siihen on valmis. Mutta nyt pitää vaan koittaa hyväksyä tapahtunut, ottaa opiksi ja jatkaa elämää.

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, vai miten se menikään…?


Niin ja sijoitus oli kaiketi 32. Paras suurviesti sijoitukseni tähän mennessä.

-JK

lauantai 30. maaliskuuta 2019

Kevät tulee, olenko valmis?

Lumet sulaa, kelloja siirretään ja ajatukset on siirretty yhteen viikonloppuun, yhteen kisaan, yhteen yöhön. On siis kevät. Mutta olenko valmis? Epävarmuus, jännitys ja päättäväisyys valtaavat pääkopan.


Talvi on sujunut mallikkaasti ja fyysinen puoli otti sydäntalvella steppejä kohti aiempaa, kolmen-neljän vuoden takaista huippukuntoani. Helmikuussa leireiltiin Turkin Antalyassa. Leiri meni aikalailla niin kuin odotin. Fyysisen puolen kehittyminen näkyi ja tuntui penkkoja kavuttaessa, jaksaminen oli hyvää. Taidollinen puolikin oli ihan ok tasolla ottaen huomioon, että maastotyypit leirillä olivat itselleni täysin uudet, joten osa virheistä ja epävarmuudesta oli varmasti selitettävissä sillä. (Teksti jatkuu kuvien jälkeen)











Leirin lopussa juostut kisat sujuivat ehkä heikommin, mitä odotin. Ensimmäisessä kisassa tarjoiltiin jyrkkää, kivistä ja pusikkoista penkkaa. Oma suoritus oli aikalailla linjassa leirin treeneihin. Osa väleistä sujui, osa ei ja kokonaisuudessaan kisasta jäi aika laimea maku. Ei sitä mitä odotin, mutta ihan hyviäkin elementtejä mukana. Toinen kisa oli sitten osaltani totaalinen farssi. Rantadyyneillä juostussa keskimatkan kisassa yritystä, vauhtia ja puristusta oli liikaa. Olin pahoissa vaikeuksissa aika ajoin, enkä saanut suunnistusta sujumaan ollenkaan. Kolmas kisa Gebizin maastossa sujui sitten jo paremmin. Fyysinen jaksaminen viikon leirin päätteeksi oli hyvää ja suunnistuskin pysyi kasassa aika hyvin. Kartankääntö kisassa eka lenkki sujui todella hyvin. Tokalla lenkillä tuli sitten yksi todella iso aikatappio piikkipuskaan jumittumisen ja rastinottovirheen vuoksi. Tähän kisaan olin kuitenkin jokseenkin tyytyväinen ja ilman tokan lenkin isoa aikatappiota yhdellä välillä sijoitus, aika ja suoritus olisi ollut hyvä. Onneksi tällainen onnistuminen tuli vielä leirin päätteeksi, niin se antoi uskoa tulevaan. Linkin takaa pääset lukemaan hieman tarkemman kertomuksen siitä, miten Turkin leiri sujui: AngAn blogiteksti Turkista


Turkin leirin jälkeen oli hieman vaikeata. Ensin palautumisen kanssa, ja sitten sairastin muutaman päivän nuha-kuumeen, ja sen jälkeen taas palautumisen kanssa. Ongelmat olivat kuitenkin hyvin pieniä ja lyhytkestoisia, joten syytä pahempaan huoleen ei ole ollut. Pienistä vaikeuksista huolimatta 3000m testijuoksussa paransin ennätystäni mukavat 15sekuntia. Sisällä, kuivassa halli-ilmassa, lyhyellä radalla (170m) ja aikalailla yksin juostuna ihan kelvollinen juoksu. Uskon, että hieman kypsemmällä vauhdinjaolla, vetoavulla ja pidemmällä radalla ennätys olisi voinut parantua vielä jopa 10 sekuntia. Eli pienistä vaikeuksista huolimatta kunnossa ollaan ja eteenpäin on menty, ja paljon!


Seuraava missio on saada suunnistus sujumaan ja rutiinit hiottua timanttiseksi, jotta olen valmis kevään koitoksiin. Pari viestiä ja henkilökohtaista kisaa ennen kevään pääkisaa 10milaa. Etenkin viestien juoksemista uudessa seurassa odotan innolla.


Kaiken kaikkiaan aikataulussa ollaan ja kevät saa tulla, olen valmis! Viimeistään tasan neljän viikon päästä!

Hyvää kevättä kaikille! :)


-JK

perjantai 1. helmikuuta 2019

"Mulla on kotiasiat kunnossa ja urheilu on ihan hienoa"

Ensimmäinen kuukausi Turussa on tarjonnut uusia juttuja, sopivasti haasteita ja ennen kaikkea nautinnollisia hetkiä niin uudessa kodissa kuin lenkkibaanoillakin!



Kotiutuminen on hyvällä mallilla, eikä sopeutumisessa ole ollut mitään suurempia ongelmia tai haasteita. Suurimmat jännityksen ja stressin aiheuttajat ovat olleet nämä talviset olosuhteet, ja se miten auto jaksaa kovilla pakkasilla käynnistyä ilman lämmitysmahdollisuutta. Käyntiin on lähtenyt, eli hyvin pienet ovat ongelmat olleet. Kaupunkilaistumisen ensihuomioita olen tehnyt liittyen liikenteeseen. Niin hyvässä kuin pahassakin jalankulkija tuntuu olevan liikenteen kingi. On hienoa huomata, että autoilijat antavat tilaa jalankulkijoille ja päästävät ylittämään katuja suojateitä pitkin, mutta asialla on myös kääntöpuolensa. Olen nyt tammikuun aikana nähnyt lenkillä ollessani yhden peräänajon ja yhden melkein peräänajon (takana tullut väisti penkkaan) kun jalankulkija on tullut suojatielle ja autoilija on painanut jarrua ulkopuolisen silmin hieman paniikin omaisestikin. Toinen huomio liittyy siihen, että kun olen lenkillä ja reiteillä totta kai liikkuu muitakin jalkaisin, niin tuntuu, että itse pitää loikkia umpihankeen kun kävelijät kulkevat rinnakkain. Parhaimmillaan jopa neljä rinnakkain eikä kävelijät tunnu sen vertaa piittaavan muista kulkijoista, että malttaisi kolmeksi sekunniksi astua sivuun ja päästää nopeammat ohi. Noh, eihän se väistäminen itsellekkään mikään iso homma ole, mutta osoitus siitä ajatusmaailmasta, että jalankulkija on teiden ja reittien päällikkö.


Treenirintamalta on iloista kerrottavaa. Syksyllä tehty suunnitelma määrän hallitusta nostamisesta vuodenvaihteessa on onnistunut suunnitellusti. Suunnitelmanahan oli treenata marras- ja joulukuu töiden ohessa noin 40h/kk ja nostaa määrä tammikuun alussa koulun ohessa 50 tuntiin. Tammikuun virallinen lukema oli 48h54min ja juoksua/suunnistusta 439,7km. Suunta on siis jälleen hyvä ja nyt vain pidetään jalat maassa ja jatketaan laadukasta perustreeniä.

Lenkkiseurakin on ollut aika-ajoin kohdillaan

Takana on nyt kolmisen kuukautta perusjuttuja, ja tuohon ajanjaksoon on mahtunut ainoastaan kaksi “melkein” sairaspäivää, joista kumpikaan ei varsinaisesti ollut sairastamista. Eli toisena päivänä kärsin kovasta päänsärystä, jonka vuoksi jäi treeni väliin ja toisena päivänä oli sitten vatsa sen verran sekaisin, että jouduin tekemään kevyemmän treenin, mitä ohjelmassa oli. Nämä päivät eivät olleet peräkkäiset eikä edes samalla viikolla. Vaikka aina on vara parantaa ja olla huolellisempi, niin olen silti todella tyytyväinen siitä, että vihdoin olen saanut  elämän eri osa-alueet tasapainoon ja näin ollen olen pysynyt terveenä. En muista milloin viimeksi olen pystynyt tekemään näin pitkään hyvää perustreeniä talviaikaan ilman sairastumisia. Pidetään sama trendi niin keväällä ollaan kovassa vedossa!


Tammikuun alussa olin ensimmäisellä leirillä uuden seurani Angelniemen Ankkurin kanssa Säkylässä. Lunta oli jo jonkin verran, mutta ei se menoa juurikaan haitannut. Leiri sisälsi viisi suunnistustreeniä, sählyä, sisäpyöräilyä ja lopuksi vielä pitkä lenkki juosten. Tammikuussa pääsin myös pitkästä aikaa testaamaan kuntoani ja saamaan osviittaa siitä, missä mennään kun kuun puolivälissä juostiin Varsyn testijuoksu. Matkana oli 10km, joka juostiin 4x2,5km siivuna, eli testi sisälsi kolme 180 asteen käännöstä. Tämmöiset käännökset luonnollisesti lumisella alustalla hidastavat jonkin verran. Oma kunto oli arvoitus, en ollut juossut kesän puolimaratonin jälkeen yhtään kisaa tai testiä, missä olisin päässyt mittaamaan tasoani kunnolla. Asetin itselleni tavoitteeksi alittaa 39minuuttia, mikä toki oli aika vaatimaton tavoite, mutta kun sitä hajua kunnosta ei ollut niin joku tavoite oli asetettava. Edellisviikon vk treenin aika kympillä oli tuo 39minuuttia.


Testi sujuikin oikein hyvin, vaikka treeniä ei mitenkään kevennetty testiä varten. Aikani oli 37:38. Se on reilun minuutin heikompi kuin oma kympin ennätykseni. Vaikka ajassa onkin parannettavaa, niin testi osoittaa treenin purreen ja osoittaa myös sen, että vaikka alla on kolme heikompaa kautta niin laadukkaalla perustreenillä, terveenä pysymällä ja innostuneella asenteella ja palolla harjoitteluun olen saanut kuntoni jo lähelle omaa (entistä) parastani. Nyt vain kiristetään ruuvia ja parannetaan edelleen.


Kaksi viikkoa jatketaan perustreeniä kotosalla ja sitten suunta on Turkin Antalyaan yhdeksän päivän leirille. Siellä ohjelmassa on paljon suunnistustreeniä ja loppuleiristä sitten kolme WRE (World Ranking Event) kilpailua. Odotukset leirin suhteen ovat korkealla ja lähden tekemään hyviä treenejä ja hakemaan suunnistukseen rutiinia ja varmuutta.


Nyt on päällä hyvä draivi, ja sellainen uusi vaihde selkeästi. Nautin todella paljon harjoittelusta ja elämästä ylipäätään tällä hetkellä!


Jatketaan harjoituksia Kummelistakin tutulla sitaatilla
“Mulla on kotiasiat kunnossa ja urheilu on ihan hienoa.”


-JK