Jep! Vihdoin tarinaa haasteesta, jonka itselleni heitin noin kuukausi sitten. Tavoitteenahan oli juosta kilpailukauden loppuun mennessä (n.6kk) 3000km. Haaste sai yllätävän paljon huomiota, kun kirjoitukseni aiheesta nousi kirjoitushistoriani suosituimmaksi tekstiksi. Lisäksi olen saanut ilokseni ja toisaalta myös ärsytyksekseni todella paljon kysymyksiä, siitä miten haasteen kanssa sujuu.
Juoksemisesta ja suunnistuksesta vähemmän ymmärtävät pitivät haastetta helpohkona, minä mukaan lukien. Sitten taas jotain asioista ymmärtävät toppuuttelivat ja tsemppasivat pitämään järjen mukana hommassa. On nöyränä kiitettävä kaikista tsemppi kommenteista ja on ollut ilo huomata miten paljon kannustusta olen saanut. Kiitos!
En missään vaiheessa sanonut, tai edes ajatellut että haaste olisi ollut joku läpihuutojuttu. Olin kuitenkin asennoitunut siihen niin ettei se vaatisi normaalista juurikaan lisäponnisteluita. Mutta. Niin se mutta...
Vuorotyö laittoi kapuloita rattaisiin, ei toki esteeksi asti eikä homma siitä kiinni jäänytkään. Mutta kun painaa pari 16h työpäivää verottaa se väkisin vähintään kaksi päivää levoksi. Kun yksinkertaisesti tunnit loppuvat vuorokaudesta kesken... Kaksi päivää haasteen alkupuolella penkin alle ei toki tarkoittanut vielä pyyhkeen kehään heittämistä, mutta aiheutti hieman takamatkaa tavoite kilometreihin. Pyyhe oli heitettävä kuitenkin toukokuun alussa kun Tiomilassa saatu flunssa otti aikaa parantuakseen. Ja sitä aikaa meni kaksi viikkoa. Täytyy sanoa, että yksi kovimmista flunssataudeista mitä olen koskaan sairastanut...
Näin ollen haasteesta on luovuttava. En ala takomaan mitään 200km viikkoja kesken kisakauden vain saavuttaakseni huumorilla heitetyn haasteen ja tavoitteen. Tärkeimmät tavoitteet ja kisat on edessä ja on aika keskittyä oikeasti tärkeämpien tavoitteiden saavuttamiseen järkevästi.
Haasteessa luovuttaminen ei tietenkään tarkoita sitä, että löisin lenkkarit ja nastarit naulaan. Ei todellakaan! Se vain tarkoittaa, että kilometrien orjallisen keräyksen sijaan keskityn laadukkaaseen harjoitteluun kohti pääkisoja ja tulevia kausia. Joku ehkä naureskelee, tai ainakin miettii, että olinpa lapsellinen kun edes yritin jotain tämmöistä (mahdotonta) haastetta. Mutta niille naureskelijoille ja mietiskelijöille haluan sanoa, ettei haaste ollut missään vaiheessa minulle mikään elämän ja kuoleman asia, vaan ennemminkin lisämotivaatio (maali) treenaamiseen.
Flunssa on nyt voitettu ja valmistautuminen SM keskimatkan kautta kohti Jukolaa on täydessä vauhdissa.
Nautitaan kesästä ja treeneistä! Iloa ja päättäväisyyttä jokaiselle omien tavoitteiden ja unelmien tavoitteluun! :)
-JK
