HELLO!
Juu eliikkäs Ahvenanmaalla oltii tuossa vajaa viikko sitten leireilemässä. Leirin sää oli suurimmaksi osaksi aurinkoinen ja reenit olivat hyviä. Maasto oli aika vaikea ainakin mulle, en ole kovin hyvä avokalliomaastoissa, mutta suhtkoht reenit klaarasin ja sain vaativia ja hyviä reenejä tehtyä sen 6kpl. Parhaiten onnistui sprintti treeni Maarienhaminan keskustassa. Kylläkään suoritus ei ollut suunnistuksellisesti puhdas, mutta juoksu kulki erittäin hyvin.
Sitten hieman muita kuulumisia. :) Kausi on korkattu myöskin kilpailujen osalta ja e-sprintti oli se kauden ensimmäinen. Sama ongelma kuin aiemmin tällä kaudella harjoituksissa... Juosten olisin 5 joukkoon sijoittunut, mutta kun suunnistus oli tökkivää eikä sujuvaa niin sijoitus oli jaettu 10. Karmeat 2.08min kärkee perässä. No mutta muutamat hyvät sprintti treenit ja sm kisoista tulee hyvät. :) Kunto on kohdillaan allergiasta huolimatta. Hieman se reenaamista rajoittaa mutta ei paljoa.
Tästä kaudesta on kyllä tulossa hyvä!! :) olen erittäin innoissani ja motivaationi on aivan huipussaan!:)
Tulihan se kevät viimein :D
-Jere
maanantai 22. huhtikuuta 2013
keskiviikko 10. huhtikuuta 2013
Kohti Ahvenanmaata :)
Noniin, on aika jälleen päivittää tilannetta kunnosta ja tulevasta :) Harjoitteluuni on palannut jälleen ikävä ominaisuus, nimittäin allergia ja kun lumet alkaa sulamaan, tarkoittaa se pölyä tiellä ja vaikeuksia hengittämiseen... Kotipaikkakunnan leiri pääsiäisenä meni oikein mukavasti. Sunnuntaina oli ohjelmassa aamulla korttelisuunnistusta turengissa ja iltapäivällä ihan metsäsuunnistusta Hattelmalassa. Aamun treeni oli erittäin vauhdikas ja tossu liikahti kevyesti. Muutamia ihan pieniä virheitä tuli, mutta ei 20sekuntia enempää koko reitillä. Aika 5.6km radalla (joka optimi reittiä pitkin oli n. 7.7km) oli 37minuuttia. Olen harjoitukseen todella tyytyväinen sillä pystyin etenemään paikoin erittäinkin kovaa. :) Lisäksi olin ainut alle 40minuutin alittaja. Iltapäivällä olikin sitten todella raaka suunnistus... Lunta oli paikoin yli polven eikä asiaa helpottanut juurikaan maaston fyysisyys... Harjoitus oli siis harju alueella. Lähdin ajamaan takaa kovia miehiä, jotka starttasivat 1min ja 4min ennen mua. Ensimmäisen ukon sain kiinni jo 1. rastille mentäessä ja kuljimme sen jälkeen loppumatkan samaa vauhtia, hieman eri reitinvalinnoilla... Rastilla nro 6. saimme sitten kiinni seuraavan tekijämiehen. Näin muodostimme kovan kolmen miehen ryhmän ja saimme aikaan pienimuotoisen kilpailun :D Pystyimme kolmistaan pitämään ihan hyvää vauhtia ja vältimme suurimmat virheet. Vuorollaan jokainen oli katkeamispisteessä, mutta kaikki pysyivät ryhmässä. Kolmanneksi viimeiselle rastille teimme hieman jälleen eri reitinvalinnat ja kiertävä valinta olikin huomattavasti nopeampi. Rasti oli kuitenkin vaativa ja saimme jälleen porukan kasaan. Lopussa olin jo jäädä kahden miehen hurjasta vauhdista pummatessani sitä 3. vikaa... Mutta toiset pummasivat seuraavaa rastia ja sain jälleen ryhmän kiinni. Sen jälkeen pudotimme yhden ryhmästä kovalla loppu vauhdilla. Olin harjoituksen nopein tasa ajalla. Radan ihanne aika oli 80min mutta ryhmässä pidimme kovaa vauhtia ja aikani oli 66min. Maanantaina oli ohjelmassa pitkä suunnistuslenkki. 2h ja 32min kuljimme maastossa paikoin hangessa kahlaten... Matkaa kertyi kumminkin 16km joten vauhti oli hyvä. Seuraavana lauantaina oli sitten testit... Tarkoitus oli juosta aika 27min mutta allergian tuoma pistos keuhkoon aiheutti suuria vaikeuksia hengittämiseen ja aika painui sinne 29minuuttiin.. No ei niistä testeistä sen enempää... Tiistaina 9.4 oli mäkivetoreenit ja ke 10.4 alkaa suunnistus reenit myös junnuharkkojen osalta. Torstaina lähdemme aamulla klo 5 kohti Ahvenanmaata ja leiriä. Vietämme siellä aikaa sunnuntaihin asti ja tavoitteeni on tehdä mahdollisimman monta laadukasta suunnistus treeniä. Ohjelmasta en enempiä tiedä, mutta n. 6-8 harjoitusta pystymme tekemään :) -Jere
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)